Pikkutunneilla Yle Areenasta vielä vahdattu My Lai -dokumentti pisti miettimään ikuisuuskysymyksiä.
Epäsymmetrinen sodankäynti päivä päivältä "terveeksikin" vainoharhaisuudeksi paisuvine epäluuloineen. Omien tappioiden myötä kasvavat katkeruus ja viha.
Mudassa ansojen ja miinojen seassa tarponeiden gruntien ja kaikkea ehkä kauempaa katselleiden helikopterilentäjien asenteen ero itse tilanteessa (pilotti Thompson puuttui asiaan). Mahdolliset erot taustoissa ja pohjakoulutuksessa?
Joukon johtajien (Medina, Calley, ryhmänjohtajat) asenteen ja esimerkin merkitys? In war there's no such thing as an illegal order, tuhahti yksi haastatelluista silloisista rivimiehistä.
Nathaniel Flick pohti muistelmissaan paljonkin rules of engagement -asiaa. Onko jotain opittu tai muuttunut?
Ja tapauksen käsittely sittemmin. Kuvat mielenosoituksista Calleyn puolesta yllättivät. Komentajatason passiivisuus. Kuka on kukakin me vastaan ne- tilanteessa? Nixonin puuttuminen asiaan ja vallan kolmijako-oppi.
Ja lopuksi: My Laissa tiivistyi ja kärjistyi paljon, mutta kuinka paljon vastaavaa ja pahempaakin on jäänyt vähälle huomiolle?
Ja mitä tapahtuu tänään siellä, missä aseellista voimaa käytetään?
- - - - -
Edit: Jatkoksi tähän sopiikin Twitterissä tänään esillä ollut tuore tapaus. Arkea joissain paikoissa, luulen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti