maanantai 29. joulukuuta 2014

Dachaun vapauttaja

Vaikka otsikko keskittyy melkein loppukohtaukseen, kertoo Alex Kershawn Dachaun vapauttaja (The Liberator) yhden amerikkalaisupseerin sotataipaleesta Sisilian maihinnoususta Euroopan sodan päättymiseen.

En liene ainoa, jolle tulee heti mieleen Band of brothers ja Dick Winters.

Kun tapahtumista on 70 vuotta, on sotakirjojenkin näkökulma jo jotenkin yleishumaanimpi. Miten monta kelpo alaista sai hautansa missäkin kohden Felik Sparksin sotatietä ja millaisten kärsimysten kautta.

Voimistuva näkökulma on myös voittajien kyseenalaisten tekojen nostaminen vähitellen esiin nyt kun asianosaiset alkavat olla jo maallisen arvioinnin ulottumattomissa. Dachaun keskitysleirin näkemisen shokeeraamat amerikkalaiset ampumassa saksalaisia konekiväärillä riviin seinää vasten ja joukon johtajan roolin arviointi.

Muuallakin törmännyt entistä enemmän kertomuksiin siitä, kuinka tilanteen ollessa päällä etenkin saksalaisia tarkka-ampujia, laskuvarjojääkäreitä ja SS-miehiä vangiksi saataessa teloitettiin saman tien miettimättä pykäliä sotavankien asemasta sen enempää.

Ja näiden mainintojen suhteuttaminen kokonaisiin harkittuihin kansanmurhiin sitten erikseen.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

mika

halusin vain tulla kertomaan sinulle, että ostin itselleni tänään remenbrance day -unikon takin kaulukseen. luin myös john mcCraen in flanders fieldsiä.

tuntui oikealta.

meri