Järvellä uiskenteli yllättävän lähellä pulikoivia tenavia vesilintu, joka välillä mulahti kokonaan uppeluksiin lounasta kaivamaan. Telkkä, veikkailin.
Kahdeksan kilometriä maantien laitaa kälylään kuulokkeissa soivan London Callingin voimalla. Asvaltin tuoksuun yhdistettynä se palautti hetkittäin kesän 80 tuntoja, ja jännää, miten aikanaan muistiin kaiverretut lyriikat ovat siellä vieläkin.
To the opium den and the barroom gin
In the Belmont chair playing violins
The gambler's face cracks into a grin
As he lays down the king of spades
But the dealer just stares
There's something wrong here, he thinks
The gambler is seized and forced to his knees
And shot
Dead
Perillä kuistin nahkasohvalla kelpasi siemailla vettä pullosta ja lepuuttaa silmiä järvimaisemassa. Jalkapohjat eivät matkasta ihan tykänneet, ja suuri telapaine lienee suurempi syy kuin vuoden vanhat Lidlistä 22 eurolla ostetut tossut.
Vielä kuvat laitumen uusimmasta tulokkaasta, jota kamerareppuni olisi kiinnostanut vallan tavattomasti. Sähköaita välissä kumminkin.
Sunnuntaina lotisikin aamusta iltaan rauhoittava sade. Se antaa muka luvan olla tekemättä mitään hyödyllistä.
Jotain haikeaa siinä on kun terassin keinun pehmusteet peitellään pressulla ja grillin osat puhdistetaan ja rasvataan. Toki vielä sauna ja viimeiset makkarat. Juomaksi esiteiniajan klassikko yksi osa greippilimsaa ja viisi osaa Coca-colaa.
Pääosan tavaroista sai ennen nukkumaan menoa jo pakata.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti