Kehutun Risto Isomäen teknodekkarien lukeminen alkoi Litium-6:sta.
Pettymys.
Pamfletti, jossa päähenkilö toisensa perään luennoi ydinvoiman kaameista riskeistä ja maalasi toinen toistaan hiuksianostattavampia tuomiopäivävisioita. Sekaan leivottuina oikeaoppisia heittoja, joissa "me" länkkärit olemme pilanneet maailman niin ja näin. Etenkin tietysti pahisjenkit, nuo 2000-luvun kiduttajanatsit, joiden pressan osalle oli varattu erikseen vielä omat herjansa.
Eräissä piireissä tämä on epäilemättä kovaa kamaa.
Jännärihahmoina henkilöt olivat jäykkiä pistooleillaan aina maaliin osuvia jamesbondeja ja dirkpittejä.
Vaan ei niin huonoa ettei jotain hyvääkin. Juonen iso paksu lanka, jos niin voi sanoa, oli oivaltava, ja lujat tekniset osuudet herättivät humanistissakin mielenkiintoa perehtyä aiheeseen lisää.
- - -
Julistuksen jälkeen Juha Nummisen Naskali tuntui rikosteemastaan ja ruumiistaan huolimatta jopa leppoisalta. Nummisen tapaan vaihdella preesensiä ja imperfektiä muistan törmänneeni ennenkin. Mielenkiintoisia henkilöhahmoja, kohtuullinen juoni ja Töölö-yhteyksistä lisäpisteitä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti