Norjan saksalaismiehitys oli äkkinäisempi kuin sarjassa kuvattu venäläisten kiristyvä ote, mutta voi kuvitella silloisilla virkamiehillä olleen samantapaisia lojaalisuusristiriitoja. Liittyäkö vastarintaan vai jahdatako siihen ryhtyneitä terroristeina?
Kuinka tärkeitä ovat periaatteet verrattuina rauhaan, hyvinvointiin, jopa hyvään bisnekseen?
Kuten sarjan tekijä pohtii Voguen haastattelussa:
If our democratic rights were taken away from us, how would we react? I believe the vast majority would not take up arms. And I think, statistically, that is proven in both World Wars and in other conflicts with occupations. Most people would focus on their family, their jobs, their economy, their social status. These things are even more important than freedom of speech and other rights, at least for a while.
Näin suomalaista tarinan skenaario tietenkin sattuneesta syystä kylmää, ja Politicon arviossa sarjasta suomettuminen mainitaankin monesti. Pääministerin kauhu potentiaalisen liittolaisen toisensa jälkeen kertoessa anteeksipyytävästi käsiään levitellen, ettei halua sekaantua asiaan, tuo väistämättä mieleen vuoden 1939.
Poikkeustilaskenaarioista kiinnostunut löytää tuttuja elementtejä: epämääräiset rajaloukkaukset, kremliläinen maireanhymyisen uhkaava retoriikka, false flag -operaatiot, maahan vaivihkaa asettuvat sleeperit.
Ja piste henkilöiden ulottuvuuksista. Aluksi hyviksiltä tuntuvista löytyy arveluttavampiakin piirteitä ja ärsyttävistä sittenkin selkärankaa tai perusteita tekemisilleen. Äärimmäisellä väkivallalla ei mässäillä, joten se pysyy karmivana.
Ikuinen alakynnessä olijan dilemma: jättääkö se minut rauhaan jos annan vielä seuraavassakin asiassa periksi vai innostuuko vain rääkkäämään lisää?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti