Mechelininkadun suurremontti on alkanut, kertovat, ja ensimmäiseksi kaadetaan puukujan 80-vuotiaat lehmukset.
FB:ssä kuva, jossa vielä jäljellä oleviin on kiedottu R.I.P.-tekstit ja sytytetty vierelle hautakynttilät. Kuvassa taustalla sattumoisin juuri lapsuudenkotini ulko-ovi.
Nuo puut ovat nähneet minun loikkivan natiaisena puistoon leikkimään, reppu selässä ensimmäistä päivää kouluun, aikanaan lukioon ja paljon muuta, mietin päivänä muutamana hiukan epärationaalisesti.
tiistai 24. tammikuuta 2017
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
ymmärrän jos ovat turvallisuuden kannalta uhkia.
korvataanko puut jollain?
Ns. Bulevardikatuja Helsingistäkään ei hirveästi enää löydy.
Soisi jatkossa tuleville sukupolville löytyvän!
Metsureille on töitä ollut tarjolla viime vuosina Helsingin suurten mutta vanhojen puiden ikääntymisen johdosta. Kaivopuistossa joku jopa menetti henkensä puun tyai oksan pudottua niskaan jokunen vuosi sitten. Muistelen että myös toinen samankaltainen tapaus oli samoihin aikoihin.
Vuosisadan vaihteessa, siis 1900 luvun, helsingissä oli vielä paljon enemmän suuria puita. Eräs niistä lienee ollut suosittu valokuvauskohde. Puun alaoksa viisti maata juuri sopivalla korkeudella jotta siihen pääsi istumaan tai makoilemaan. Paikka ei ole selvinnyt mutta epäilen sen olleen jossain kaisaniemessä tai eläintarhanlahden pohjoispuolella. Puu esiintyy useammassa kuvassa mummoni kera :)
Lisää puita kaupunkikuvaan, please...
Kuulemma puut ja juuristot eivät kestäisi myllerrystä, kun kaapelit, viemärit sun muut kadun alta uusitaan kokonaan. Sitten tarkoitus istuttaa uudet valmiiksi mahdollisimman isot.
Ilmeisesti tarkoitus edelleenkin pitää Mechelinin esplanadina.
Kaupungin mukaan puut olleet myös huonossa kunnossa, mitä väitettä taas kauniilta näyttäneitä kantoja tutkiskelleet somettajat epäilleet.
Lähetä kommentti