Kampista metrolukemiseksi Voima-lehti, jotta tietää, mitä punakumoojat taas suunnittelevat. Medianumero, joka oli oikeastaan ihan mielenkiintoinen.
Myllikän metrikseltä mäkeä alas kävellessä oli pysähdyttävä ja käännyttävä katsomaan, mikä sitkeä pörinä taivaalta kantautui. DC-3 nousukiidossa, epäilemättä Malmilta. Juhlava näky.
Turnauksen täyttämässä hallikompleksissa tutun ahdasta ja kuumaa, mutta peli-iloa ja -intoa senkin edestä.
Ollaan täällä Helsingisä salibandisä, kertoi mies katsomossa puhelimeensa oululaisten viilettäessä kentällä.
Kotona 60-lukulaisen jumalten ateria: keitettyjä perunoita, jauhelihakastiketta, puolukkaa ja punajuurta. Särpimeksi rasvatonta piimää ja taustaäänenä kuninkaalliset häät. Odotin koko ajan Mr. Beanin astuvan esiin.
Toisella hallilla näyttivät venäläiset joukkueet pelaamisen ja äitinsä kannustamisen mallia, ja valkutkin olivat tällä kertaa vähän vähemmän pelottavia.
Päivän päätteeksi väsy sekä silmissä että päässä.
lauantai 19. toukokuuta 2018
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti