sunnuntai 16. elokuuta 2009

Musiikkia korville ja silmille

Ei siitä mihinkään pääse: jylisevä Hornet oli lauantaina Malmilla hienointa. Hyvänä kakkosena DC-6:n ja DC-3:n moottorien äänet, jotka jytisivät kuin puimakone uudempiin ja hienostuneempiin laitteisiin verrattuna. Ja kuutosen huolella toistellut flybyt, joissa kauniimman maailmanajan muotoilu pääsi esiin auringon kimmeltäessä kiillotetussa pinnassa.

hornetHelikopterit, mikä ettei, ja maassa näytillä ollut kalusto. Vessojakin riitti. Ja lasten korvien varjelemisesta muistutettiin varmasti tarpeeksi taajaan.

Parhaat valokuvat olisi ilmeisesti saanut maksullisen alueen ulkopuolelta suotuisamman valon suunnasta, mutta se ei nyt ollut pääasia.

Alueella tungeksinut yleisö ei vaikuttanut vihreiden äänestäjiltä. Pikemminkin väeltä, joka pitää jääkiekosta, autoista ja moottoripyöristä, makkarasta ja oluesta.

väistöliikeJonkin sortin pettymystä silti, odotuksiin ja lippujen hintoihin suhteutettuna. Huono näkyvyys maan pinnassa tapahtuviin asioihin, syömisten ja juomisten hinnat, pitkät jonot kaikkeen. Aihetta mietitään näemmä myös ilmailuväen foorumilla, jolta löytyy myös huikeita kuvia.

Hornetin pauhun hiipuessa lähti näköjään moni muukin. Kävelemällä edelliselle pysäkille mahtui viimeisten joukossa 75:een, joka matkalla keskustaan ohitti täytenä liki kaikki pysäkit hiljentämättä.

Kotimatkalla löytyi vielä futismatsi.

Ei kommentteja: