sunnuntai 30. elokuuta 2009

No sitä jalkapalloa

Ukraina-peli ei ollut kentällä eikä katsomossa Tanska-rupeaman veroinen, mutta kannatti silti lähteä. Vaikka toisella puolella istunut tuntematon kotivalmentaja jaksoikin hokea 92 minuuttia että laitaan, laitaan, pelatkaa laitaan. Tuli impulssi kääntyä, tarttua kaulukseen ja huutaa että MAALINTEKOPAIKAN VOI LUODA MYÖS LÄPISYÖTÖLLÄ KESKELTÄ.

Yhtä lyhyeksi jäänyttä palautusta maalivahdille ei ollut tarvetta muistella kun noin monta viimeistelyä hiipui huolimattomiin pallollisiin ratkaisuihin.

Kävellen kotiin.

Sekä Liverpool että Bayern näyttivät tänään voittaneen. Maalitkin löytyivät verkosta.

Aamulla oli kaduilla vielä yön sateen jättämiä lammikoita, mutta FIM-kentän taivaalla enää ohutta pilveä ja aurinkokin kurkki. Virallisen tunnin jälkeen vielä toinen samanmoinen epävirallisempaa Jäähallin takana.

Ei kommentteja: