Pyrypuuhia

Jouluviikko 2010

Sunnuntai ja Hyvinkäällä sama lumipyry kuin Helsingissäkin. Tuttu taival asemalta Marttiin ja illan pimettyä toiseen suuntaan. Puhelin soi juuri, kun olin kantanut Big Mac -aterian pöytään. Seuraavan päivän maakuntalehdessä oli kittilinssillä otettu kuva eivätkä sen suurimmat puutteet olleet teknisessä laadussa.

Maanantain illallinen Mayassa Rautatientorin laidalla. Paahdettu vuohenjuusto toimii aina ja broilerifileissä oli ulkogrillin makua. Kaiken kruunasi creme brulee mansikkalsalsalla, jokaista suullista piti maistella viivytellen jottei menettäisi molekyyliäkään. Päin punaisia kolmoseen kiirehtiessä olin taklata konstaapelit, jotka taluttivat maijan takana farkkutakkista.

Kaupungilla jouluostostungoksen hiki ja kyynärpäät. Joululaulumuzakia joko ei ollut tai sitten en huomannut sitä.

Jotenkin joulu valui päälle ennen kuin ehdin valmistautua, ja sitten se olikin ohi. Lumi ja pakkanen, yllättävän täyteen pakkautunut Temppeliaukion kirkko. Perusmässäily.

Yksi noidannuoli ja kaksi yrjötautiakin suistivat tunnelmasta.

Wii.

Maanantaina Pohjoisella Hesperiankadulla miehiä töissä. Tosiaan, arki taas.

Espoo, Helsinki ja lauantai

Viima viilteli Merituulentien pysäkkiä, mutta pitkiä kalsareita myöten asianmukaisesti pukeutuneena saattoi keinua kannoillaan ja ajatella omiaan.

Puheista päätellen teinikaksikko oli menossa jonkinlaiselle rap-keikalle. En ollut tiennyt, että sanaa lol käytetään nykyaikaisessa puhekielessä. "Mä tunnen sen semisti" oli odotettavissa.

Bussissa käsittämättömän sanavalmis kvartetti, jota kuunnellessa oli vaikeaa pitää naama peruslukemilla. Kuulematta olisin väittänyt, että tuollaiseen ilotulitukseen vaaditaan amerikkalainen käsikirjoittajatiimi ja hyvin harjoitelleet näyttelijät. Bussista noustaessa jokainen näytti olevan vähintään 195.

Kaljamaltaiden etsiminen K-kaupasta vei vartin, mutta kun en kysy henkilökunnalta niin en kysy. Lappu hyllynreunassa paljasti lopulta, ja käden työntäminen tyhjään väliin kyynärpäätä myöten toi ilmoille kaksi pussia.

Tunjets?, kysyi turkiksiin pukeutunut rouvasihminen ja näytti tonnikalapurkkia. Tonno, tunafish, tonfisk, atun, ehdotin. Tunjets?, rouva kysyi uudelleen. Da, tunjets, vakuutin nyökkäillen, sanojen samankuuloisuuteen luottaen. Nuorempi ja nätimpi rouvasihminen taaempana vakuutti samaa ja näytti seuralaisensa puolesta aavistuksen nololta.

Vielä vaalea Velko, jonka unohtaisin illalla juoda.

Solassa Pressan ja toimistotalon välissä tuuli nousi nopeuksiin, jotka jäärouheella terästettyinä sattuivat kasvoihin.

Kaupunki ilmastonmuutoksessa

Nyt Helsingin haudanneet lumimassat tuntuvat lähinnä hauskuudelta.

Olisin varmaan eri mieltä, jos olisin vaikeasti liikkuva vanhus tai tarvitsisi työnnellä lastenvaunuja tai saada auto liikkeelle tai muuten päästä kiireellä johonkin.

Kaupungin virkamiehet ovat kuulemma tunareita kun eivät ole hankkineet varastoon tiekarhuja ja muutenkin paljon nykyistä enemmän aurauskalustoa.

Kuinkahan tunareina heitä pidettäisiin, jos varastot pullistelisivat pölyisiä tiekarhuja ja traktoreita ja meneillään olisi neljäs perättäinen vesisadetalvi kuten tässä kaupungissa myös on vähintäänkin mahdollista?

Koulun kohdalla

Kuskin päätös kiihdyttää vielä punaisilla läpi kariutui, kun vanha mies astuikin suojatielle heti vihreän ilmestyttyä.

Musta maasturi-Mersu oli kiepsahtaa äkkijarrutuksessa poikittain mutta pysähtyi onneksi ajoissa.

Paluu maailmaan

Kasautuessaan väsymys muuttaa muotoaan. Alkuun terävärajainen tunne muuttuu tahmeaksi sementiksi, josta ajatukset yrittävät liikkeelle.

Viikko näkymää junaradalle ja Itä-Pasilaan, hallin puolen epätodellisuutta, TV-ruutuja joka puolella, porkkanaraastepitoisia staffilounaita, D-rapun portaita, Zambonin sisukset, bunkkerin juustonaksuja, naurunkiherrystä saksaksi ja innostussaarnoja ruotsiksi.

Viimeisenä päivänä yhtäkkiä yhteys edelliseen kertaan 2002, ja katso: viimeinenkin pala oli loksahtanut paikalleen. Kaikki oli valmista.

Suurin osa finaalista ruuduista koneen ääreltä, vasta viisi minuuttia ennen summeria kamera kainaloon ja kenttätasolle. Joukkueen nostellessa pokaalia oli pakko laskea kamera hetkeksi ja pyöriä paikallaan antaen katseen kiertää katsomoita. Kokea 13276 katsojan meteli ja se hetki.

Kisaviikko ei lopu paukahtaen vaan vähitellen hiljenevään pressisaliin, jossa ulkomaalaiset vetävät takkeja ylleen ja tekniikan miehet kiepittävät datakaapeleita.

Pari olutta rauhallisessa nurkkapöydässä on hyvä mutta meluisa disko painajainen, niinpä päätös jättää päätösbileet väliin oli helppo. Reppu vielä kerran selkään ja C-ovesta ulos Ilmalan pakkaseen. Kävely kotiin rapsakassa iltayössä helpotti siirtymää takaisin maailmaan.

Kymmenen tunnin yöunet. Silti vielä seuraavina päivinäkin tuntui, että voisi nukkua aina vain lisää.

Missä mennään

Viikko on silloin kiireinen kun sitä lähettää vaimolle linkin blogimerkintäänsä kertoakseen, mitä kuuluu.

Pitkiä päiviä Ilmalassa.

Lumimassoihin hautautunut Helsinki. Mahtavaa, ainakin kun ei tarvitse liikkua autolla. Eiliset sokerihuurretut puut, kimmeltävät hanget, ilmassa leijaava lumipöly ja kulkijoiden siluetit vastavalossa kun astui ovesta. Katsoisko herra ylös, huusi haalarimies, ja siellä tappajalumi roikkui räystään reunalla minua odotellen.

Runskin, Museokadun ja Caloniuksen risteys on tällaisina aamuina tavattoman valoisa, vaikka on pimeää.

Kotiin aamuyhden aikaan. Kameran akut lataukseen ja kaulaflaba repun kahvaan, hammaspesu ja itse lataukseen. Aamulla soi herätys 7.20.

Jokin Wikileaks tuntuu puhuttavan verkossa. Jos ensi viikolla ehtisi tutkia, mistä on kyse. Tai seuraavalla.

Lopuksi päivän sitaatti Kemppiseltä, vastauksena kommentteihin:

Aikuisen ihmisen, lapsen ja sikiön surmaamisen vertaaminen on juristin työtä. En ole rikosoikeuden asiantuntija, mutta näillä asioilla on vahva liittymä ihmisoikeuksiin.

Niitä vanhoja

Tämä talo seisoi jo tässä, kun kaupunkia täsmälleen 71 vuotta sitten toista päivää pommitettiin. Lähimmät taisivat osua Rautatieasemalle ja Eläintarhaan. Jatkosodan suurpommituksissa sitten jo lähemmäs: tuohon Sammonpuistikkoon, Lutherinkadulle ja Temppeliaukion kallioille.

Nyt voi yrittää kuvitella mielessään ilmahälytyssireenit, lähestyvän moottorien pörinän, ilmatorjunnan tulenavauksen ja räjähdysten kumun. Tunnelmaa ei silti tavoita. Varmaan hyvä niin.

Isoisän veli haavoittui 11. joulukuuta Tolvajärvellä 9./KTR 13:n riveissä ja kuoli seuraavana päivänä sotasairaalassa. Arkistolaitoksen tietokannassa kuivasti:

menehtymisluokka: kuoli haavoittuneena, siunattu ja haudattu

Näkyy kenraali Talvela kirjoittaneen:

11.12.1939: Yöllä oli Tolvajärvellä ollut kiivas taistelu saartavaa vihollista vastaan. Aamulla jatkui ankara taistelu. Illalla annettiin uusi hyökkäyskäsky.

Adventtiaamun hämärä

Seuraava talvi

Talvi taas, luontevasti, kuin ei kesää ennätyshelteineen olisi välissä ollutkaan. Makkarissakin tarkenee kun huoltomies poikkesi kilkuttelemassa termostaattiventtiilin auki.

Ja liukasta. Käsilaukku lensi kun kunnianarvoisa rouva kalliin näköisessä päällystakissaan astui ulos bussista ja levisi mahalleen hankeen. Kiireinen isä kuljetti teletappiaan ahkiossa ja huomasi vasta metrien päässä, että kuorma oli kellahtanut ajoradalle. Autiolla Välskärinkadulla, onneksi, ja haalareissaan kädet puuskassa suoritusta arvioineiden remonttimiesten huviksi.

Taiviksen puistoa jäädytettiin eilen. Liikuntavirasto tapaa aloittaa Väiskillä puisto-osastoa myöhemmin.

Vaikka ehditäänhän tässä vielä ennen joulua palata sumuun, sohjoon ja vesisateeseen. Koska tämä on Helsinki.

Sävyjä

Kotikatsomo: Kuulustelu

Osa 1/2.Toisen maailmansodan Suomessa nuori nainen pidätetään vakoojana. Kuulusteluissa hänet murretaan henkisesti. Jörn Donnerin elokuva Kerttu Nuortevan kohtalosta. N: Minna Haapkylä, Marcus Groth, Hannu-Pekka Björkman

Tyttöparka, miten ne nyt tuolla tavalla.

Suomen Kuvalehti aiheesta

Hyvä päivä

Kahvini juon toki pöydän ääressä, mutta isänpäivänä on mukava herätä itse askarreltujen korttien saapumiseen. Ja uusin Harjunpää ja rautahuone oli juuri sitä, mistä haaveilinkin. Vaikka Joensuun kirjoihin väistämättä kuuluvien vinksahtaneiden perhetaustojen pureskelu ehkä sopisi paremmin jollekin muulle merkkipäivälle.

Zilanista pizzat, minulle kanaa ja ananasta.

Maalin tappio isien joukkueelle illalla kuplassa näytti ketuttavan poikia yllättävän kovasti, mutta toivottavasti pillimehut ja korvapuustit loivensivat. Se yksi maali ei ollut paitsio koska paitsiosääntöä ei käytetty, mutta faijoja vahvistanut maajoukkuejuniori olisi voinut olla protestin paikka koska ei tietääkseni ollut kenenkään faija. Itse yritin pysyä hengissä lyhyillä vaihdoilla. Puoli metriä matalaksi jäänyt kierteinen keskitys jäi harmittamaan, mutta riisto, siirto ja avaus vasurilla lämmittivät.

Iltapalaksi ja päivän kruunuksi köyhiä ritareita. Vai rikkaitako, kun oli jäätelöäkin?

Ihan marraskuu

Maatuvien lehtien imelä tuoksu häipyy, tummanpunaiset ja keltaiset kasat katoavat.

Jää kosteanharmaa hämärä, jäisen märkä tuuli, joka pieksee tätä rantakaupunkia kallioisella niemellä. Pahimmassa tapauksessa maaliskuuhun saakka. Onneksi voi haaveilla edellisen kaltaisesta talvesta, pyryistä ja kinoksista.

Lauantaina talven ensipotkut harjoitushallin jäällä, kun isät olivat saaneet kutsun luistelukoululaisten tunnille. Lujaa ei menty, mutta fleecen sisällä tuli hiki ja hauskaa oli. Enkä kaatunut kantokuntoon.

Pimeän laskeuduttua löytyi Pihlajamäestä futiskupla, jonka ovelle kahlattiin hetteikön läpi. Mutta sisällä oli lämmin ja kahviakin myytiin. Tappio ja voitto hyvällä pelillä lämmittivät lisää.

Päivän päätteeksi Olvi, yksi.

Peter Englund: Kirjeitä nollapisteestä

Ruotsalainen Peter Englund riisuu disclaimerillaan lukijalta yhden aseen jo suomenkielisen laitoksen esipuheessa:

Jotkut suomalaiset lukijani löytävät kenties naiiviuden piirteitä näistä teksteistä tai ainakin kysymyksistä, jotka vauhdittavat niitä. Tällaista naiiviutta tapaa vain maani kaltaisissa maissa, jotka aimo annoksella hyvää tuuria ja kyllin taipuisan selkärankansa ansiosta kykenivät säilyttämään paikkansa vuosisatamme historian katsomossa.

Hyvä aloitus, jonka jälkeen Englundin pohdintoihin voi keskittyä.

Kadunmiesten ja taitelijoiden sotainnostuksen tyrmistyminen realismiksi ensimmäisen maailmansodan mutaisissa taisteluhaudoissa. Joukkohaudan reunalla vapiseva ihmisrivi teloittajien pistoolinpiippujen edessä Neuvostoliiton suurissa puhdistuksissa. Diktaattorien arkkitehtuuri. Alaston ihmislauma, jota vartijat tuuppivat sisään ennen kuin kaasukammion ilmatiiviit ovet suljetaan. Taivaalta Saksan kaupunkeihin satavat räjähdys- ja palopommit, kiinni höyrystyvään asvalttiin sulaneet ruumiit. Kolmivärinen päivä elokuisena aamuna Nagasakissa, jonka kohtalon sinetöi, että ensisijainen maali Kokura oli pilvien peitossa.

Yousuke Yamahatan seuraavana aamuna ottama kuva, jossa ilmeetön nainen seisoo raunioissa, puolen metrin päässä takanaan hiiltyneenä irvistävästä pääkallosta. Kuvateksti:

Hän kuvasi nuoren naisen tummaruutuisessa housupuvussa ja moitteettoman valkoisessa paidassa aivan lähellä tasaiseksi pyyhkiytynyttä jotakin, joka kerran oli ollut koti. Nainen ei itkenyt vaan seisoi siinä, hiljaa ja apaattisena, niin kuin ruokkisi villiä toivoa, että joku perheenjäsenistä pian ilmaantuisi paikalle.

Kaiken ytimenä tietenkin mekanismi, joka muuttaa tavalliset ihmiset, virkamiehet, kansakunnat koneistoiksi. Teloitusturistit nuoleskelemassa jäätelöitään ja lainaamassa kivääriä ampuakseen itsekin pari. Virka-aikaa tekevä Bomber Harris pyjamassaan sikeässä unessa samaan aikaan kuin 19-vuotias tähystäjä painaa yötaivaalla nappia ja pathfinderien värikkäät joulukuuset alkavat leijailla saksalaisten katedraalien yllä näyttämässä, mihin.

Suomentanut Timo Hämäläinen. Alkuteos: Brevet från nollpunkten. Historiska essäer.

Urheilua ja musiikkia

Kaikki ne lukemattomat tunnit urheilukatsomoissa ovat osuneet muihin lajeihin kuin taitoluisteluun, joten oli aikakin.

Nutturoita, kimallemeikkejä, käytävillä keskittynein katsein lämmitteleviä varsoja.

Muodostelmat luistelivat ennen musiikin ja varsinaisen ohjelman alkamista pienen kierroksen, jonka aikana juniorit esittivät kiljuntahuipennukseen päättyviä harjoiteltuja hejarramsojaan.

Maailmanmestarien esitykset olivat komeaa nähtävää, pikkuiset aloittelijat hellyttäviä, siihen väliin sattuvat sitten muut. Varaviihteenä on joka tapauksessa aina musiikki, useimmiten kaunis. Joku kappale voi juuttua korvamadoksi, joka pitää kotona vielä ripata osalle perhettä puhelimeen.

Erilaista yleisöä kuin vaikkapa kiekko- tai salibandykatsomoissa. Hyvässä ja pahassa.

Esteettisyyttä ilmassa toki eri tavalla kuin nuuskamällejä räkivien karjujen kurranlyönnissä.

Katse kiersi hallia, palautti tuhansia muistoja. IFK:n mestaruusviirit ja jäädytetyt numerot, E2, jonka kaiteeseen oviaukoin yllä 70-luvulla juostiin nojailemaan ovien avautuessa ja lippujen maksaessa viisi markkaa.

Lähtiessä vielä kurkkaus harjoitushalliin, jossa kaukishuiput kikkailivat jäällä ja makkarat tirisivät grillissä. Sieltä se tuoksu tuli.

Iltapäivemmällä Väiskillä olivat nurmet vielä hyvässä kunnossa, mutta talviaikaan siirryttyä pimeä laskeutui totuttuakin aikaisemmin. Aurinko laskee Helsingissä 16.27, luki. Huono syöttö, näpäytti Torres-käännöstä kokeillut pelimies. Myönsin.

Iltasaduksi Tatu ja Patu supersankareina.

Mielenkiintoista luettavaa

Vaikken myyntimies olekaan, myymisestä on kiintoisaa lukea. Ja kuntosaliyrittäjä Sami Hurmeen blogi sitä aihetta parhaasta päästä. Toistuvasti tulee ajatus, että noinhan se on, miksei tuota ole tullut ajatelleeksi.

Myöhäinen adapteri

Muistan joskus kehaisseeni julkisesti Verkkokauppa.comista ostamisen helppoutta. Katson verkosta, onko tuotetta saatavilla, ostan sen, maksan omilla tutuilla verkkopankkitunnuksillani: vahvistus tulee saman tien sähköpostiin ja puhelimeen asiasta vastaavan henkilön yhteystiedoin. Sitten vain odottamaan postia tai käytännössä hakemaan tuote raitiovaunulla Ruoholahdesta.

Kun en epäluuloisena suomalaisena ole aktivoinut luottokorttiani nettikäyttöön, ovat Amazonit sun muut ulkomaiset verkkokaupat jääneet minulta toistaiseksi kokematta.

Törmätessäni pnin mainintaan luomistaan kalentereista ja kirjoista arvasin tämän nousevan ostamisen esteeksi, mutta kävin aikani kuluksi kumminkin vilkaisemassa, miten Lulu.comista ostetaan ja maksetaan. Ei ole tähän mennessä selvinnyt. Puolen tunnin työn ja muutaman tusinan klikkauksen jälkeen näin jossain maininnan PayPalista (joka sekin on minulle vielä hepreaa) enkä muuta.

Luultavasti ongelmat johtuvat vain tietoteknisestä jälkeenjääneisyydestäni, mutta kaltaisiani riittänee jonkin aikaa. Kotimaisia vähittäiskauppiaita siis tarvitaan vielä.

Onpa aamukahdeksalta pimeää

Kuurainen aamu muttei vielä ensimmäistä jäätynyttä lätäkköä tallottavaksi.

Aina vain voimistuva maatuvien lehtien tuoksu, hajumuisto Parolannummen Siltainmäestä täsmälleen neljännesvuosisata sitten.

Museokadulla työmiehet lämmittivät puhalluslampulla pikipadan liekehtimään.

Viimeinen kotka

Lasipalatsin Kirjatorin pöydästä kuudella eurolla mukaan lähtenyt Hävittäjälentäjä Hans Wind - Viimeinen kotka oli kyllä hintansa väärti. Silti tapaa vain olla niin, että legendaarisen hävittäjälentäjän tarinaa lukiessa lentokoulutus ja sotakokemukset kiinnostavat enemmän kuin sotien jälkeen hampaankoloon jääneet vääryydet.

En osaa sanoa, olisiko puuttumaan jääneestä eläkkeestä, alkoholiongelmista ja vähäisehköstä väärennysrikoksesta pitänyt jättää kokonaan kirjoittamatta vai käsitellä asiat viileän sivullisemmin. Lienee inhimillistä, että sotasankari haluaisi olla kunnioitettu ja maineikas myös sodan jälkeen.

Mutta hävittäjälentäjien hautajaistraditio yksine ylilennosta pystyyn kohti taivasta irtautuvine koneineen on jotain tavattoman komeaa.

Lokakuun aamu

Tuuli tunki korviin, suhisi puiden latvoissa, kiidätti tummanpuhuvia pilviä taivaalla, repäisi pudonneet kuivat lehdet rapisevaan tanssiin asvaltille.

Sammonkadun mäessä lehtikinokset ovat jälleen paksuimmat. Siinä, missä tuuheiden lehmusten alla voi kesällä pitää sadetta.

Vihaisia nuoria miehiä ja naisia

Dan Hansénin ja Jens Nordquistin Kommando Holger Meins: Dramat på västtyska ambassaden och Operation Leo tyhjensi hyvin tapahtumat Liitotasavallan lähetystössä mutta toimi lisäksi johdantona muutamaan muuhun asiaan, joista on kiintoisaa lukea lisää. Eli terrorismia synnyttäneeseen 60-luvun saksalaisen yhteiskunnan ilmapiiriin, Baaderiin, Meinhofiin ja kumppaneihin sinänsä sekä kansainvälisen politiikan osasina ja vielä Ruotsin sisäpoliittisiin kuvioihin IB-juttuineen sun muineen.

Maailmassa on niin paljon mielenkiintoista.

Mikä instanssi lie flyktingråd, jollainen tuntui aikanaan Tukholmassa vilisevän kaikennäköisiä aktivisteja ja terroristeja?

Lukujono

Hypistelin jo Matti Yrjänä Joensuun uutuutta Kampin Suomalaisessa, mutta laskin vielä takaisin pinoon.

Aila Meriluodon päiväkirjakokoelma Vaarallista kokea on pitänyt lukea useammin kuin kerran, ja yhtä kiintoisalta kuulostaa myös Tällä kohtaa.

Ja se Jalosen Poikakirjakin on vielä lukematta.

Eilisillan pikakirjana Huovisen makupalatarjotin Ronttosaurus, merkintöjensä mukaisesti Uuden Suomalaisen Kirjakerhon kuukauden kirja joulukuulta 1976. Kuinkakohan kauan tuommoinen leppoisan hykerryttävä myhähtely enää elää nyt kun maailman tekstit ovat muuttumassa tweettien mittaisiksi iskeviksi onelinereiksi?

Tähänhän tulee kuin tilauksesta tämä (via).

10.10.10 klo 10.10

Hämärä

Tällaisena koleana syyslauantaina Väiskillä on valmiiksi harmaata kun tummat pilvet makaavat Töölön yllä. Kentänreunan syysruskaansa komeilevat puut siinä sentään, vähän jo haalistuneina.

Mutta kuuden jälkeen hämärä syvenee ja horisontti haipuu epämääräiseksi. Liikennevalot, autojen lyhdyt ja Väinämöisenkadun korttelien valaistut ikkunat kirkastuvat. Valokuvaajan hetki, saman tien jo ohi.

Sitten palloa potkivat pojat ja kentän halki kulkevat koiranulkoiluttajat tummuvat silueteiksi ja ääniksi siellä jossain. Hiekalla pimeys, ympärillä katuvalojen kellanoranssi kajo.

Hirvikalliolla

Joskus silloin Skavabölen pojat -näytelmän aikoihin jo tuli arvioista tunne, että tämä on jotain 70-luvun lapsille. Kesällä ostettu DVD viimein kotelosta perjantain lounasmatineaksi, ja olihan siinä.

Sukua Leijoille, tietenkin, ehkä paljonkin.

Sugar Baby love, länkkärit ja Hirvi kalliolla -puhelut.

Tarinan viedessä mukanaan alkoivat muutamassa kohtauksessa jalat pehmetä, iho nousta kananlihalle ja huone keinua, jokin osui liian lähelle johonkin. Piti kävellä ympyrää ja hengittää syvään ennen kuin jatkoi katsomista.

Musiikin ja aikalaislavasteiden tutkimiseksi pitäisi katsoa uudelleen, mutta voi olla niinkin, etten laita tätä levyä enää koneeseen.

Vielä Hullujen Päivien tungoksessa oli palauteltava itseään tähän ja nyt.

Rannat ja taajuudet

Taivallahden rannat olivat paikoillaan ja muutkin. Keltaiset lehdet, puissa jo paljautta. Kolea tuuli, joka sai kaipaamaan jotain pään peitoksi.

Hautiksella tyhjennettiin roskiksia traktorin lavalle. Sen takana ne muutamat lenkkeilijät, lastenvaunujentyöntelijät, koiranulkoiluttajat. Kunnon SAK:laiset ovat sorvin ääressä. Hietarannan vesi matalalla. Melkein taivaaseen asti ulottuva nosturi rakensi uutta kahvilaa. Merikannontien rannassa rakennetaan yhä. Sibeliusmonumenttia kuvaamaan riitti vielä pari itämaisen oloista. Mecklun ja Pohjoisen Hesperiankadun kulmassa aivan pieni häivähdys lehmuksen tuoksua.

Ajatuksissaan kävellessään ei heti havahdu tuttuihin tärmätessään. Hautiksella käly ja rattaissa nuorimmaisensa, sen takana hymyillen tervehtivä ope kuopuksen luokka perässään, matkalla retkelle. Taivalsaaressa naapuri koirineen.

Tää Töölö on sellanen saatanan kylä, tuhahti A joskus lukiossa välitunnilla, kenties sosiaaliseen kontrolliin kyllästyneenä teininä. Tässä iässä se on jo mukavaa.

Kuulokkeissa radiokanavien skannaus. Tänään puhuttiin ilmeisesti kerjäläisistä, matkustusrajoituksista ja myrkkyvuodosta paitsi Enbuske vieraineen parisuhteista. Ja soitettiin PMMP:n Lauttureita, Princen The most beautiful girl in the worldia, Karjalaisen Sekaisinia. I gassed the raisins in Africa, kajahti Lastenlinnantiellä. Tappara on terästä mansenkiälisine ottelumainoksineen sai ihmettelemään ilmakehän ionisoitumista ja radiaaltoja, mutta on ilmeisesti jokin Kiekkoradio-niminen kanava. Rapea riffi kyllä, siinä seuraavassa biisissä. Lopuksi vielä X3M ja överiekologisuuden ihmettelyä. Sanovatko jotkut tosiaan sån härt i stället av sånt här vai kuulenko vain väärin?

Työn orjat sorron yöstä nouskaa

Sosialidemokraatti 1920:

On kurjat kunniassaan
raharuhtinaat nuo röyhkeät.
Ei koskaan tee ne itse työtä,
vaan ne työtä ryöstävät.
Varat kansan hankkimat on menneet
kaikki konnain kukkaroon.
Pois kansa velkaansa jo vaatii,
nyt ryöstösaalis tuotakoon

Sosialidemokraatti 2010:

Vaikea uskoa, että kukaan on hallintoneuvostossa rahan takia. On tärkeää, että poliitikot käyvät vuoropuhelua elinkeinoelämän kanssa.

Toinen pää

Kuinka voisikaan olla seuraamatta blogia, jolla on tällainen nimi.

Juna sumusta

Neljä minuuttia myöhemmin kiskot alkoivat kihistä ja N-juna Helsinkiin kello 19.34 liukui laituriin.

Syksyn tuoksuja

Asvaltille keltaiseksi matoksi leijailleiden lehtien kirpeänimelä.

Murskaantuneen kiven, kun 3T pysähtyy Runskin mäen valoihin hiekkajarrutuksella.

Tänä aamuna hengitys taas höyrysi.

Perhonkatu talvella

iMovie-pikakokeilu

Viime lämmöt

Vuorelta pudotessaankin zen-mestari ihailee kielekkeellä kasvavan kukan kauneutta.

Viimeinen rupeama altaalla, ajattelee lomalainen kykenemättä samaan. Viimeiset kesän lämmöt ennen ensi toukokuuta, viimeinen illallinen täällä, viimeinen ilta.

Serranojen Ferminin näköinen tarjoilija mulkaisi pahasti, mutta päästi aikaisia lähtijöitä aamiaissaliin etuajassa. Müsli ja maito, sämpylä, kinkku, juusto, tomaatti ja salaatti, pala brietä, uunitomaatit ja herkkusienet, munakokkeli. Omenamehu ja maitokahvi, sitten pakaasien kanssa bussia vartoilemaan.

DK924 oli myöhässä, vaan kentän elämää katsellessa aika kului siivillä. Platalla rullaava Spanairin MD82 vei ajatukset Madridiin ja lentoon 5022, muttei liikaa.

Koneessa odottivat penkkiriveille jaetut Iltalehdet. Milloin lienen viimeksi lukenut. Kaksi puuttuvaa matkustajaa eivät lopulta olleetkaan tulossa, joten slottia ei menetetty. Pitkä tömähtelevä rullaus kiitotien päähän ja pysähtymättä hanat auki.

Jossain Menorcan ja Marseillen välillä pilvien ylle.

Syksyisen raikas Helsinki-Vantaa.

Maailmanmestarimaa

Lehtihyllyillä kyllä huomasi, että ollaan jalkapallon maailmanmestarimaassa. Ja kadun Boss-julisteessa komeili mallina Xabi Alonso.

Ravintoloissa mainosvalttina peli, joka screeneiltä kulloinkin näytettäisiin.

Keskiviikkona huoneen TV auki, ihan vain jos vaikka, ja kyllä vain, heti ensimmäisellä kanavalla analysoivat studioisännän kanssa Felix Magath ja yllättävän paljon vanhentunut Der Kaiser.

Avausmaali antoi odottaa itseään, mutta olivathan Bayernin pelitempo ja prässi huikeaa nähtävää. Ja Müllerin ulkosyrjä tolpan kautta sisään myös. Jawohl! huomasin kommentoivani ääneen pallon kieriessä verkossa. Buttin peitettyä Roman ainoan paikan jalalla olikin Klosen vuoro.

Mutta puoliajalla ei tuhlattu aikaa studiolöpinöihin, mainoksia torveen vain. Olutta, vakuutuksia, olutta, autoja, olutta, olutta. Se kuohuu vastavalossa kauniin värisenä ennen kuin kumoutuu jykeväleukaisten tummien miesten kurkkuihin.

Ranta ja rata

Kilometrikaupalla valkoista hiekkarantaa. Tuntuu jalkapohjissa hyvältä kahlata nilkan syvyisessä vedessä, vaikka vedenalaiset dyynit painavatkin. Jotenkin meditatiivista.

Veden alla pieniä valkeita hämähäkin näköisiä rapuja. Kotiloita, simpukankuoria.

Uintikierros.

Rantakadulla torvet soivat ahkeraan etelämaisen kaaoksen merkiksi, mutta suojatielle yrittävälle jalankulkijalle annetaan itsestäänselvästi tietä. Paitsi turistit vuokra-autoissaan.

Lomaluettavaa

Leena Lehtolaisen Ruohonleikkaaja tarjottiin lainaksi kun se tapahtuu siinä teidän kulmilla. Tuttuja taloja olivatkin, ja henkilöt ravasivat tavan takaa tuossa naapurikuppilassa. Pääjuoni jäi aika ohueksi, mutta lukujen alussa kursivoituna kuljetettu takauma kolahti enemmän. Kirjan loppuun luettuani huomasin, että sen olikin kirjoittanut Outi Pakkanen.

Lentokentän R-kioskilta lunastettu Liza Marklundin Livstid toi kovasti mieleen Stieg Larssonin trilogian, mutta jotenkin kauheudet eivät lopulta sittenkään tuntuneet oikein koskettavan Annika Bengtzonia. Ja ruotsalaiseen tapaan kaikkea ympäröi koko ajan vaurauden ja taloudellisen huolettomuuden henki. Pääpahis ei suorastaan hehkunut uskottavuutta, ja Annikan talopalojuonikin vedettiin vasemmalla kädellä. Ymmärsinköhän sittenkään oikein, mihin tulokseen vakuutuskorvauksen osalta jäätiin?

Matkalukemisten loputtua oli aika etsiytyä hotellin aulan hyllylle, ja sielläpä odottikin löytö: Scott Turown Innocent. Jatko-osa maailman parhaalle whodunitille Presumed Innocentille ei tietenkään ollut alkuperäisen luokkaa, mutta piti silti hereillä pikkutunneille. Rikos, elämä, syyllisyys ja tuomio kietoutuivat taas nipuksi, jossa syyt ja seuraukset eivät aina kohtaa loogisin perustein. Tommy Molto oli jo Polhemuksen tapauksessa mainettaan parempi syyttäjä, ja nyt ainakin hän sai oikeutta.

Mari Jungstedtin Saaren varjoissa toimi gotlantilaisen arjen kuvaajana, mutta jotenkin rikosten osuus toi mieleen Viisikon syömässä eväitä salaperäisessä luolassa. Ja suomennoksessa oli jotain epäluontevaa, josta en saanut kiinni.

En muista kaverista koskaan ennen kuulleeni, mutta Would the real Gerry Ryan stand up? sai vastuulleen viimeiset päivät auringossa. Kiintoisaa settiä irlantilaisesta arjesta, sodan jälkeen arkikäyttöön myydyistä pommikoneradioista ja Airfix-koottavista. Ryanin intoilut rahasta, viineistä, viskeistä ja eksklusiivisista ravintoloista eivät kolahtaneet, mutta mietteet radiotyöstä kyllä. Kirjan toinen puolikas jäi vielä lukematta, sillä päätöksen olla luopumatta Livstidistä myötä reppu oli kentälle lähtiessä täynnä.

Hinaaja ja hautausmaa

Kunnon turistikohteessa on melkein yhtä vaikea nähdä kulissien taa kuin Truman Showssa. Riveittäin ravintoloita, brittibaareja ja putiikkeja, joissa ne samat Barcan pelipaidat, vesipyssyt, uimarenkaat ja viinahyllyt.

Rannan päästä sentään näki sataman, hinaajan ja kaasulaivan. Verkkoaita kuitenkin eristi varsinaiset laiturit ja makasiinit. Huvijahteja ja purjeveneitä silmänkantamattomiin. Kaksimoottorinen ylätaso kaarsi pöristen yli peräti matalalta.

Loiva ylämäki vei vanhaankaupunkiin. Matkalla Santa Annan kappeli ja hyvinhoidettu hautausmaa. Ei multaa eikä nurmea vaan auringon polttamaa maata, kiveä ja kuivuneita kuin paperikukkia. Vainajien kuvia. Leluja. Yhdessä muistokivessä ytimekkäästi: Mama!

Roomalaisaikaisten kaivausten takana kaupunki muureineen ja torneineen, mutta markkinapäivä oli huono valinta. Kojuja samoine rihkamineen niin ettei sekaan ollut sopia. Toisella puolella kauppiaat vaihtuivat afrikkalaisperäisen näköisiin, joten jokin reviirijako oli sovittu.

Mammat katukahvilassa olisivat kyllä voineet olla Serranojen isoäiti ystävättärineen.

Skandinaviska

Ensimmäiset arvelevat ruotsalaisiksi, toiset norjalaisiksi. Brr, viran puolesta vitsikäs tarjoilija on värisevinään kylmästä kuullessaan Suomen mainittavan. Tanskalaisiksi ei luule kukaan, vaikka heitä hotellissa on kielestä päätellen eniten.

Tanskalaiset tuntuvat polttavan paljon.

On yksi totaalisesti ruotsalaisen näköinen ihmistyyppi. Punertavat hiukset, naiivi ilme. Joku kiekkoilijakin näytti siltä.

Ja norjalaisethan olivat hemuleita.

Aikakoneessa

Vaikka keho tirisee jo aurinkotuolissa ja silmät häikäistyvät auringon välkkeestä uima-altaan aalloissa, on mieli vasta matkalla lomalle. Ensimmäisenä päivänä pyörivät päässä työasiat ja tekisi mieli käydä aulan koneella katsomassa sähköpostit.

Matkaväsymys sentään tyhjentää päätä. Päikkärit, savulohipizza, ja yhdeksältä voikin käydä hyvällä omallatunnolla nukkumaan.

Aamiaisbuffassa munakokkelia ja herkkusieniä lautaselle lusikoidessa kierrokset ovat jo laskeneet.

Iltapäivällä altaalla auringon lämpö iholla, saaren yli lentävän koneen suihkumoottorien kohina, lasten kiljahdukset ja veden polskina. Kaiuttimista musiikkia kuten aina, ja juuri silloin peräkkäin Blondien Denis ja Dire Straitsin Lady Writer. Ne saattelevat unen rajoilla leijailevan mielen menneisiin aikoihin, kotistereoihin, C-kasetteihin, vinyylilevyihin, läksyihin, fillariretkeen Karkkilaan.

Viiksekäs puutarhuri

Joka kulmasta kääntyy vastaan hymyillen tervehtiviä työntekijöitä pesemässä kivetyksiä, tyhjentämässä ulkoroskiksia, kastelemassa istutuksia, kattamassa pöytiä, siivoamassa huoneita.

Toista kuin se Kungens Kurvanin pitkäpalmikkoinen neitonen vartiointiliikkeen harmaissa haalareissaan myymässä yönälkäisille respan tiskin takaa nattmackan ja starkölin.

Osan selittää, että täällä aamiaiskokki muuttuu iltamyöhällä tarjoilijaksi, joka tuo illallisen pöytään.

Puna-asuinen lifeguard aamusta iltaan altaan reunalla.

Oma lukunsa ovat sitten yksi suomalainen ja rivi kai ruotsalaisia neitosia, jotka aamusta asti kokoavat väkeä vesijumppaan, sählyyn, spinningiin, vesipalloon, lentopalloon, pitävät pienille piirustuskerhoa ja isoille bingoa, harjoittavat, ohjaavat ja näyttelevät mukana kouluikäisille näytelmän, emännöivät laulaen tenavadiskon ja aikuistenkin. Ja kaikki tämä neljällä kielellä ja aamusta taas uudelleen. Hämmästyttävää.

Jokaiseen ohjelmanumeroon kutsuva hotelliketjun mainosjingle haiskahtaa kyllä jo aivopesulta. Sitä en tiedä, kuuluuko pensaiden alla asuva kissapentue ohjelmaan.

Turistin hetken tao

Ensi hetkinä hotellissa tuntee itsensä erityisen turistiksi. Istuu aulassa huonetta odottamassa, farkut jalassa, takki käsivarrella ja laukut vieressä tukevasti näkyvillä. Ovista kulkee väkeä uimahoususillaan ilmapatjat kainalossa

Seuraavana päivänä poikkeaa jo itse shortsit jalassa hotellin kaupasta jäätelön. Aulassa nakottavat seuraavat turistit farkkuineen ja matkalaukkuineen.

Jälkikäteen

Jostain syystä herääminen epäinhimillisiin aikoihin käy vanhemmiten helpommin. Kuppi kahvia, suihku, ja auttava toimintakyky on löytynyt. Kahdeksantoista vanhana oli pää koko päivän täynnä sumeaa sementtiä.

Tuttu taksi odotti ulkona klo 4.30 kuten pitikin. Tuusulantien valotaideteos nousi lentoon.

A321 ja selän painuminen penkkiä vasten kun moottorien humina nousee jylinäksi ja nousukiito alkaa. Koilliseen, ja saman tien kaarto kohti lounasta. Visby, Hampuri, Stuttgart. Nyt näkyvät vasemmalla Alpit, oikealla Geneve ja Genevenjärvi, suomalainen perämies kuulutti. Marseillen kohdalta Välimeren ylle. Kaarto oikean kautta ja finaali meren yllä ennen kosketusta Palman kenttään.

Laukut hihnalta 14, bussimerestä auto numero 2, opas neuvoi. Motarilla kohti Alcudiaa seuraava sukupolvi nukkui jo.

Perillä väsytti enemmän kuin lähtiessä. Tietenkin.

Hyvin pitkälti samaa mieltä

Ei epäilystäkään, että sellaisessa konfliktissa, missä Suomi joutuisi maahyökkäyksen kohteeksi, vihollinen tunkeutuisi maaperällemme, jos haluaisi. Mutta se hinta, minkä se maksaisi sitten Suomessa olemisessa, sen pitää olla tarpeeksi korkea, jotta sotilasmatematiikan kautta ymmärretään, ettei se kannata.
- - - - -
Suotavaa olisi, että Suomen armeijan ei koskaan tarvitsisi tappaa ketään.

Mutta suotavaa olisi, että olisi yleisessä tiedossa se, että jos se aika tulee, niin me kyllä tapamme talossa ja puutarhassa.

Jos ne tietävät sen, niin kenties ei tarvitse koskaan tappaa.

Ja linkki

Syysviikonloppu

Perjantaiaamu kun pisarat piiskasivat poikittain. Hyinen tuuli kiemurteli kauluksesta sisään ja repi sateenvarjoa käsistä. Sopiva keli suunnistaa tai ryömiä lotisevassa kangasmetsässä kumisaappaat jalassa, työpuku märkänä ja RK kourissa.

Illalla Joharilla pienten peli pääsi alkamaan kun kamerakulmia kirkosta kyykkivät japanilaisturistit jättivät kentän. Se pakollinen etyyliltä tuoksahtava ohikulkija pysähtyi luennoimaan näkemyksensä potkupallosta ja kouluaikaisesta jumppaopestaan.

Satoi, ei satanut, satoi, ei satanut, satoi.

Matkakortissa 0,90 eikä käteistä. Kännykkälippu kolmoseen, joka pullisteli jotain romaanista kieltä puhuvia nuoria aikuisia. Kotona eikun TV:ssä eikun Moldovassa maajoukkue romahti.

Kolea lauantai. Bolliksella 78 katsojaa värjötteli toppatakeissaan mutta kaksi forzalaista lauloi toisen jakson ilman paitaa kun HJK:n naiset pieksivät KPV:n 6-1. Auttavatko nämä sisäänpääsyssä, näytin kassalla miesten kausikortteja. Varmaan mikä vaan mikä Klubiin liittyy, kuului vastaus pikapalaverin jälkeen ja kävelimme sisään.

Sunnuntaina Väiskillä syttyivät valonheittimet seitsemän tienoilla. Olisiko se syksyn merkki.

Tunnusomainen ääni

Pyöreä kulma

YLE Teemalla kiintoisa Kohtalon vuodet (Nikolaikirche).

Miten voi tapahtua vallankumous kuin omalla painollaan.

Lisämielenkiinnoksi ylhäältä kuvattu katunäkymä valtakatua Leipzigin rautatieaseman suuntaan ja oivallus: Tuostahan silloin käveltiin yliopistolle ratkaisupeleihin. Ja loppukohtauksen Stasi-päämaja Runde Ecke. Niin tietysti, tuossa talossahan on nyt museo, jossa ihmeteltiin karua 70-lukulaista esinemaailmaa.

Seuraavaksi dokumentteja Saksoista 1945 - 1965, kiitos.

Illalla pimenee jo

Sitä aikaa kun tuulessa alkaa olla terää ja pitää taas kaivaa kaapista pitkät housut.

Välillä tuuli tuo jostain kuin kuivien lehtien tuoksua.

Tähän on tultu

Kahvihyllyllä seistessä alkoi ottaa päähän. Reilun kaupan kahvi oli loppu.

Jotenkin tähän aloitukseen tiivistyvät nykyiset Helsingin Sanomien kolumnit.

Töölöntorin ohi

Konehirviö jyrsi kadusta asvalttipinnan ja sylki saaliin pureskelematta edessä liikkuvaan kuorma-autoon.

Paluumatkalla Mehiläisen kulmalla erottui joukon keskeltä jalat ja poplarinhelma vaakatasossa. Auttajia vilisi jo paikalla, ja sitten kääntyi kulmasta ambulanssikin ääneti, mutta sinivalot välkkyen.

Vuodenaikojen taite

Kiehuvan asvaltin tuoksu heti ulko-ovelta.

Lännessä musta pilvi, etelässä vaaleaa. Satoi vähän, satoi, sade lakkasi. Harmaa seinä ja kohina lähestyivät, sitten satoikin kaatamalla ja viistoon. Varjo suojasi yläosan, mutta shortsit kastuivat tummiksi ja painaviksi.

Työmaalla Kauppakorkean ja puiston välissä vesi lotisi kuumaan asvalttiin ja nousi höyrypilvenä taas.

Kotona sateenvarjo kylppäriin kuivumaan.

Askeleen verran jäljessä

…helsinkiläiset joutuvat hallituksen energiaveropäätösten jälkeen "karvaasti maksamaan" siitä, että pääkaupungissa ei ole noudatettu keskustalaista energiapolitiikkaa.

Ja linkki.

Mitä vi**ua, on helsinkiläisen ensimmäinen reaktio.

Joku on mokannut tekstin muotoilussa, on toinen reaktio, koska eiväthän poliitikot koskaan sano mitään värikästä tai terävää.

Ja kolmantena tulee, että sanoi, mutta saadakseen aikaan jonkin reaktion. Tai ehkä vain on niin, että Kepu olisi pitänyt jo kauan sitten siirtää puoluerekisteristä rikosrekisteriin, kuten joku muistaa muistuttaa.

Poliittisesta kulttuuritoimitukseen.

Matti Yrjänä Joensuulta on tulossa uusi kirja, minkä jostain syytä kuulin vasta Kemppisen kommenteista. Odotan innolla kun kaikki entisetkin nakottavat rivissä tuossa hyllyllä, mutta pienellä vavistuksella myös. Joensuun maailmat kun ovat alkaneet kirja kirjalta muuttua aina vain ahdistavammiksi.

(Edit: Uutuus mainittu lukemassani Salla Brunoun Pahan pappi -arviossa, mutta jäänyt silloin rekisteröitymättä tai vain saanut "ei toimenpiteitä" -leiman)

Perjantai 23.8.1985

Ei aamiaisella - Lehijärven marssi täyspakkauksin, meni yllättävän hyvin - sauna yms - lomille VLV+HL klo 14 - Kotona 17.15 - porukkaa meillä, TV:tä, flöjttiä, syömistä.

Lentokentän kainalossa

Jo toisella minuutilla ilmestyi yksi klassisista museokävijätyypeistä kertomaan E-mallin tykistä sekä laskutelineen kiinnityskorvakkeen puutteista, joita Willi Messerschmitt ei myöntänyt.

Alppilentäjien kohtalo. Saksalainen tuhannen kilon lentopommi. Merestä Porin edustalta puolen vuosisadan jälkeen nostetun Mersun jäännökset. Tiedustelukamera. Miksei välihallin mielikuvitusosastokin, toisaalta. Keijun siipi ja keijupöly, Ikaroksen sulka, lohikäärmeen suomu. Miksipä ei.

Pikku-ukko halusi istua pitkään Convairin kabiinin hämärässä ja sopihan se. Katselin mukavia violetteja istuimia ja yritin saada muistosta kiinni. Kuvittelin lentoemännän, moottorien käynnistymisen, rullauksen ja lähtökiidon mutta en vain muistanut, olenko matkustanut juuri tällaisella Kuopioon. Vai jopa tällä.

Taas kerran selailin saksalaisten lentäjä-ässien muistelmia, taas kerran mietin hintoja ja jätin ne hyllyyn.

Pihalla puut peittivät näkyvyyden, mutta niiden takaa jylisivät suihkumoottorit.

Pysäkillä tuoksui havumetsältä ja bussissa Helsinkiin joltakin menneissä kesissä niin, että tunne tämän jäämisestä vajaaksi voimistui.

Vilhonkadulla aloin herätellä perillistä.

Kiusallisia asioita

Kolumnisti Anu Partanen kokee meren taakse Suomesta käsin kiusallista yhden uskonnon pakkosyöttöä.

Hänen ei tarvinne huolestua. Onhan meillä maan päälehti, joka tuntuu sitkeästi ajavan luterilaisuutta ja sen kirkkoa alas.

(Tämän kirjoittaja ei kuulu mihinkään uskonnolliseen yhteisöön.)

Suurten äärellä

Isiä johtaa herra joka sai ristit kaulukseen
ja sitä puolue
ja sitä jumala

Spotifyssa nyt entistä paljon enemmän myös Leskistä, Tuomaria, Hurriganesia ja Leevi & The Leavingsia.

Näitä tekstejä kuunnellessa huomaa, että Suomessakin on riittänyt neroutta. Ja Ganes potkii muuten vain kovaa.

Mutta onhan vaikkapa Siionin tyttäret hämärä tarina.

Limitys

Se outo vaihe kun lapset käyvät jo koulua ja aikuiset töissä, mutta kesäsäät vielä jatkuvat. Vaikka valossa ja tuoksuissa jo syksyn sävyn tunteekin.

Jostain nousee muistoja pölyisistä jalkapallokentistä, voikkatunneista Uimastadikalla ja Lapinlahdenkadun antikvariaatista, äh, divarista. Mutta Albertinkadullako vai Fredalla oli se levykauppa, josta silloin ostin Machine Headin? Vai peräti ei kummallakaan?

Elokuussa 1981 kumminkin.

Käpylän aukeilla

Ukkonen on parhaimmillaan avoimella paikalla. Välke ja jyrinä hiipivät lounaasta lähemmäksi samaa tahtia kuin taivas tummeni tasaisen harmaaksi.

Se komein salama iski johonkin lähelle, sinne päin jossa Pasilan linkkitornikin häämötti. Heti perään ei jyrinä vaan se ääni kun taivas revitään halki. Silloin vähän pelotti, myönsi pelimieskin myöhemmin kopissa.

Pelipaidoista, sukista ja shortseista kiertämällä irtovedet altaan yllä ennen kuin ne ripusteltiin hetkeksi kuivumaan. Onneksi oli vaihtovehkeitäkin mukana.

Kenkä- ja pallokojulle en pelien välissä sortunut mutta makkaratiskille toki. Kuulutuksinkin kehuttu Votkinin tuote vastasi huutoon.

Viimeisen pelin viimeisellä minuutilla maalivahti torjui läpiajon, mutta pallo jäi irti ja pysähtyi märimpään kohtaan. Juuri kun hyökkääjä oli jatkamassa sen tyhjiin, syöksyi jostain maalivahti ja pelurit ja pallo katosivat hyökyyn lammikon veden noustessa kohti taivaita. Kesän komeimman urheilukuvan ainekset mutta kamera ei valmiina. Tämä on harmittava viikon, vaikka maalin johto lopputulokseksi jäikin.

Iltapäivällä väsytti.

Ei enää 2003

Voisivatko vaikka tweetit olla ytimiä, joista osan ympärille kirjoittuisi blogimerkintöjä?

(Lisäksi haluaisin tuon vihreän kuvan alemmas syömästä mustavalkoista otsikkokuvaa.)

Nurmi, maali ja pallo

Paluusiirtymä

Kaupunkiinlähdön triste kesän lopussa. Härkönenhän sen hyvin Häräntappoaseessa kirjoitti Alpo Korvalle, mutta tunne on tuntuva ilman Kerttua ja kesäihastustakin.

Lähtö takaisin kaupunkiin on kesän loppu, silti sitäkin, että on alkanut kasvattaa juuria maalle. Missä kaikki tullessa tuntui pari päivää vieraalta ja erot aisteihin isoilta, mutta muuttui normaalioloksi.

Jo lähtöä edeltävinä päivinä mieli alkaa valmistautua. Hyvästelee paikkoja ja tunnelmia, käy aitalla ja ladon luona tällä erää viimeistä kertaa. Ja miettii, mitä kaikkea jäi sittenkin tekemättä.

Pienenä aina Mamma paistoi lähtöpäivänä lettuja ja patisti käymään vielä kerran uimassa, ettei tule autossa kuuma. Ryhmäkuvat, vilkutukset portailta.

Vähän aikaa on irrallaan, ei enää lähtöpaikassa muttei vielä seuraavassakaan. Kaupungissa menee muutama päivä ennen kuin saa paikasta kiinni. On kaikkea, mutta se tuntuu vieraalta ja elämän tempo kiireiseltä.

Tämä viikonloppu meni toipumiseen. Kuumuus, joka Keski-Suomessa oli kuiva ja siedettävä mutta täällä hiostava ja suolaisen kosteuden tuoksuinen kuin etelässä. Nurmet puistoissa keltaisia ja kuivan raapivia, nokkoset ja pihlajat nuutuneina roikkuvia. Kirpparilta puolellatoista eurolla ostettu Urheilun värityskirja, hyllystä uusintakierroksella Pamisoksen purkaus, vielä parempi kuin viime kerralla.

Sunnuntai-illan ukkosmyrsky, välkkeineen, paukkeineen ja ropinoineen vaikuttava ikkunasta mutta vielä vaikuttavampi Twitteristä. Lämpötila ei juuri pudonnut.

Viikon päätteeksi eversti Sandels, yksi.

Koljatti

Helkatti, Koljatti

Alussa oli Kekkonen.

Tervon tuttuun tapaan verbaalinen makupala toisensa perään muttei tämäkään kirjana historiaan jää, oli ensivaikutelma.

Pidemmälle lukiessa kuva koheni. Osuvaa, oletan, ajankuvaa maasta ja mediasta. Niiden narraamiseksi esiin piti näyttää syötiksi muutamaa "Vanhasta", "Stubbia" ja "Pekkarista" , mutta ei tämä sitä otsikoiden huutamaa kohukirjaa muistuttanut.

Etenkin se, kuinka poliitikkojen yksittäisistä sanoista, lauseista, ilmeistä, pysäytetyistä kuvista tulee muka tärkeitä. Ja poliitikot antautuvat, alkavat toimia kuin ne olisivat.

Kirjailija itse kuuluu sanoneen: Kun media tarkastelee ihmistä suurennuslasilla, arkipäiväinenkin muuttuu kummalliseksi.

Google löysi yllättävänkin monta kielteistä arviota, ja arvioijista jotkut vaikuttivat lukeneen kirjan. Kirjallisuustieteilijä huomasi punaisen langan puuttuvan. Voi olla. Ehkä olen elänyt niin monta vuotta mikroblogeissa ja täyskokoisissa, etten enää osaa kaivata sellaista. Tekstikokoelmakin menee täydestä.

Loppua kohden kirja kyllä tummeni.

Astan-päivän myräkkä

Siinä myrsky-yön salamointia tulvivassa ja jylisevässä maailmassa oli kyllä jotain raamatullista.

Hesarin grafiikka näytti, kuinka kapealla kaistaleella Asta pyyhkäisi kaakosta länsiluoteeseen ja kuinka parahiksi se meni tästä. Tuhannet vielä ilman sähköä, kerrotaan, moni heistä ihan tuossa Sumiaisissa.

Puolen aamua helikopterin läpätystä, puolen tunnin sähkökatkos. Liittyisivätkö korjaustöihin.

Äärisäät

Torstaista tuli Suomen ylöskirjatun historian kuumin päivä. Joensuun lentokentällä mitattiin 37,2 astetta, minä luin seinästä ulkona 35,0 ja sisällä 30,9 astetta. Riittävästi rokuliin. Tunnin lilluminen lämpöisessä Keiteleessä viilensi hetkeksi, mutta hiki oli pinnassa jo ennen kuin olin kävellyt rannasta takaisin.

Parasta tyytyä lukemaan Helena Anhavan muistelmia.

Ropina se kai herätti, sitten tajusin maailman ikkunan takana välähtelevän solkenaan. Jyrinä tuli mukaan myöhemmin, ja vaikutelma oli raskas patteristo tuliasemissa. Ollapa ollut katsomassa jossain hyvällä näkoalapaikalla.

Kun huoneen pimeys pimeni entisestään kaikenlaisten standbyvalojen yhtäkkiä kadottua, tiesin sähköjen katkenneen. Kello oli 2.39. Vähitellen liuku takaisin horrokseen.

Ei virtaa aamullakaan. Ei kahvia. Mutta että ei myöskään kenttää kännyköille eikä mokkulalle. Puu kaatunut muuntajan päälle, tiesi joku, ja tukiasemat ilman sähköä.

Sanomalehden ja patteriradion myötä palattiin mediamielessä 60-luvulle. Yllättävän, epämiellyttävän maailmasta irrotettu olo.

Ennen puoltapäivää naksahtivat kylmälaitteet hurisemaan, mutta verkko pätkii yhä.

Vuotuinen vierailu

Ilmailumuseossa toistuvat samat kävijätyypit. Kaikenikäinen vatsakas mies shortseissaan ja sandaaleissaan, järjestelmäkamera kaulalla. Saattaa tietää koneista hyvinkin paljon ja ujoutensa voittaessaan kertoa niistä mielenkiintoisia tuntemattomille.

Sandaalit läiskyen koneelta toiselle juoksevat lapset, tietty. Ja faijansa, peitellympi versio ykköstyypistä.

Joskus kohtaa jopa lentäjäveteraanin, joka sanoo yhtäkkiä, että tuo kahva se saattoi kovalla pakkasella jäätyä pahalla hetkellä.

Mutta se nuorukainen olkalaukkuineen ja militarismin ja kapitalismin vastaisine kampauksineen oli toista maata. Suostunut jotenkin muun perheen mukaan.

Pikku-ukko kierteli, katseli, oppi. Lensi vuoroon Safirilla, MiGillä ja Drakenilla. Ja uudestaan. Ja uudestaan.

Valaistuksen tuomia heijastuksia saa vähän hillittyä pyöröpolalla, mutta sitten vielä ahtaus. Yritin löytää 85-millisellä ja isolla aukolla yksityiskohtia.

Perinteinen pikniklounas Rämäpään juurella. Patteri tämmöisiä suojasi Helsinkiä Käpylässä siinä missä pelasitte piirisarjaa, väitin. Pienkoneen pörinä kiitotien suunnasta puiden takaa.

Kasinhännän myymälässä paljon kiintoisaa mutta vähän tarpeellista. En suositellut kp:n tankolippaan hankintaa kun lopun aseen osto olisi kuitenkin mutkikas proseduuri. Itselle kyllä eurolla yksi Jalkaväen vuosikirja, kun siinä näytti olevan artikkelit modernista panssarintorjunnasta ja tiedustelusta. Tai siis Irakin sotien välisen ajan.

Paluukyytiä vartoillessa vielä ulkokoneiden kiertely.

Kirjailija 1946

Nämä päivät ovat totisesti rasittavia. Aina joku soittaa tai kirjoittaa "Kirjailija Meriluodolle" ja tahtoo väkisin vetää minut julkisuuteen. Enkä minä tahdo. Minä jännityn siitä, en voi ajatella muuta ja pelkään.
- - -
Tämä syksy on ollut hämmentävästi ulospäin suuntautunut. Olen joutunut jonkinlaisiin "piireihin". WSOY:n illalliset joissa koin paljon suloista ja hyväätekevää ja vähän hävettävää (koska todellisuudentajuni ei salli minun uskoa varauksetta), yhteistyö Rannan kanssa, matineamatkat Pieksämäelle ja Hyvinkäälle, kuvat Suomen Kuvalehdessä.
- - -
Korrehtuuria ei kuulu. Ehtiikö kirja jouluksi? Ja täytyyhän sen, niin paljon kuin siitä on jo pidetty melua.

-Aila Meriluoto päiväkirjassaan syksyllä 1946.

On mietityttänyt kirjailijan markkinointi jo ennen internetin aikaa.

Mutta olivathan runotytön rivit aika outoa luettavaa. Kovin paljon kaikenlaisia tunteita, kovin vähän konkreettista. Vaaran vuosien kansalliset tunnot, nuoren läheisen kuolema tuberkuloosiin. Muutama välähdys helsinkiläisistä maisemista.

Kirjailija, joka ylitti ensimmäisen esteen

En muista, että olisin kuullut Henna Helmi Heinosesta ennen kuin luin hs.fi:stä Leena Parkkisen tekstin Kuka pelkää kiiltäviä lehtiä.

Viittaus "kolmekymppiseen ensi kevään esikoiskirjailijaan, joka mietti juuri blogissaan pitäisikö mennä rasvaimuun koska ylipainoisena ei voi mennä aamutelevision haastatteluihin" ei ollutkaan keksitty esimerkki vaan HHH ilmoittautui kommenteissa juuri siksi bloggaavaksi esikoiskirjailijaksi eikä tuntunut häpeilevän asiaa lainkaan.

Mielenkiintoisen kirjailijan ja kenties vielä enemmän mielenkiintoisen bloggaajan mahdollisuus sai googlaamaan nimen perään.

Löytyi (projekti)blogi ja bonuksena tweetitkin. Blogin syöte lukijaan ja tweetit seurantaan. Sitouttavalta kuulostavaan Facebook-ryhmään en vielä ryhtynyt: enhän vielä tiedä, ostaisinko tulevan kirjan vai en.

Kirjailijan markkinointiaktiivisuus toi joka tapauksessa tulosta: hän sai nimensä tutuksi taas yhdelle kirjojen ystävälle, kirjalleen kenties potentiaalisen ostajan.

Minä sain tässä vaiheessa yhden kiintoisan bloggaajan ja tweettaajan lisää seurattavakseni. Kirjailijaa en vielä.

Mikään ei tietenkään vielä takaa, että tulisin ostamaan sen kirjan, hyllyt kun ovat nyt jo täynnä ja pinoja lattiallakin. Jo hyviksi tietämieni tekijöiden kirjoja ostan, elleivät kaupassa selatessa tunnu tuubalta. Uusien mielenkiintoisten kirjailijoiden löytäminen on vaikeampaa. Kaikkiin ei ehdi tutustua, siis selaan ja annan mahdollisuuden kirjakaupassa sellaisille, joista olen jostain kuullut, jotka ovat jostain jotenkin tuttuja.

Tuo korkea kynnys on nyt ylitetty.

(Mutta entä jos mitään kirjaa ei olekaan tulossa? Jos kaikki onkin vain somemarkkinoinnin testiprojekti?)

Visiitti vuodessa 1918

Perättäisinä päivinä Tervon Troikka ja Juuso Hyvärisenkin taannoin arvioima Tuurin Suuri asejuna Pietarista.

Samoja historiallisia hahmoja, samoja paikkoja ja tapahtumia.

Bolshevikkien puhdistukset, joiden kammottavuutta lie taitavankaan tekijän vaikea naputella tekstiksi. Proomun pohjaluukut tehokkaampi kuin lapsi pistimessä.

Tervon into keksiä suku- ja muita yhteyksiä, jotka loppua kohden liittyvät solmuiksi. Kiintoisa tapa kuvata Rossin ja kumppaneiden ensi-impressiot hyökkäysvaunuista.

Etenkin Tuurin teksti muistuttaa, miksi hierarkinen organisaatio ja tehtäväjako on sodankäynnissä hyväksi havaittu. Käskyvalta, alistussuhteet, tiedustelu, huolto. Kuten Matti Mäkelä eräässä esseessään muistutti, sotiminen ei ole pelkkää mieletöntä kaaosta.

Mutta miten Rahja ajatti junan Hakaniemeen ja käveli saman tien jo asemahallissa?

Tervon Mannerheim-tutkielma olisi voinut toimia melkeinpä itsenäisenä novellina. Ellen-rouva, no joo. Historialliset tapahtumat taustalla.

Nyt tekee mieli lukea lisää etenkin punaisista. Miten suunnittelivat, miten organisoivat?

Mutta seuraavaksi ihan muuta. Aila Meriluoto ja Lasimaalauksen läpi.

Mutta vähäluminen

Helteiden jälkeen perinteisempää kesäsäätä: randomina sadetta, pilvistä ja paistetta.

Viime päivinä ukkosen jyrinää, etenkin Saarijärven suunnasta, ja rankkasateita, jotka loppuvat yhtä äkkiä kuin alkoivatkin.

Tänä aamuna pauke ja ropina herättivät kymmentä yli kuusi. Kiskoin töpseleitä pistorasioista ja palasin nukkumaan.

TV-nurkka

Aina joskus osuu sattumalta kanavalle ja jää katselemaan. Broken Flowers oli sopivasti erilainen elokuva ollakseen kiinnostava. Eikä vähitellen siksi, että rautalankaa ei käytetty.

Tosin ensimmäisen paikan "Laura" keikautti tasapainon koko loppuajaksi varastamalla rooliaan suuremman osan showta. Aika lailla Sharon Stonen oloinen, ja lopputeksteistä selvisikin, miksi.

Itse asiassa aamun HS uudellen selattuna kertoi lisää. Jim Jarmuschistakin joka ei pelkästään myynyt Leningrad Cowboysille sitä autoa.

Siirtyminen

Neljältä heräämisestä tuli mieleen maaliskuinen aamuyö komppaniassa, pakkiruokailu ja lähtö rättikattoisella radioautolla Pirkkalan kautta kohti Niinisaloa.

Mutta mitäpä sitä ei helteen välttämiseksi.

Salpausselän eteläpuolella verhosi maiseman usva.

Hartolan Taukotuvalla aamun toiset kahvit, muna-anjovisvoileipä ja nopea Itä-Hämeen ja ESS:n selaus. Vaajakosken ABC:llä vain vessareissu.

Perillä paikallinen kirjasto, takapihan nurmikko, Keitele. Enemmän paarmoja kuin itikoita.

Väsyä riitti yhdentoista ja puolen tunnin tiedottomuuteen. Unessa kävelin Ohratietä ja Koivukylänväylää, välähti kahdesti, jyrähti ja alkoi sataa kaatamalla. Unessa.

Näillä helteillä

Veripalvelu on sitten viimeisen siirtynyt Yrjönkadulta Sanomatalon kakkoskerrokseen. Heinäkuisena maanantaina siellä oli hiljaista. Lomakkeen täytön ja mehulasillisen jälkeen haastatteluun. Laitetaan tuo ovi kuitenkin kiinni, sairaanhoitajatar rupatteli. Sormenpäästä nipsaistussa veressä vilisti hemoglobiinia 151:n edestä.

Kummasta kädestä mieluummin, tiedusteli punahiuksinen päättäväissilmäinen, no sitten käy tähän. Puristelin sideharsorullaa aikani, yhdessä ruudussa tanssittiin musiikin tahdissa, toisessa keskusteltiin AamuTV:n uusinnassa Helsinki Cupista. Hongan ja KäPan nuorimmat Narinkkatorilla, putkikatsomo paljasti kuvan viimekesäiseksi. Vihreät palkit asteikolla kipusivat, kunnes pussi täyttyi. Pöydän ääressä vielä viisi lasia mehua, en osannut päättää oliko appelsiini vai omena parempaa. Automaattiovista pääsi suoraan kuumuuteen Kiasman taa.

Ennätyshelteet, onneksi sisällä ei ole lämpömittaria. Pöytätuuletin ikkunalaudalla helpottaa, ja ympärivuorokautiseen hikoiluunkin tottuu.

Illalla Laajasalossa vilisivät kentät Helsinki Cupia. Mahtava liikuntapuisto ministadioneineen ja loputtomine nurmineen ja liki vieressä uimaranta, josta näki Finnlinesin konttialuksen lähtevän Vuosaaren satamasta. Saa kysymään, miksei Hietarannan ympäristössä ole mitään? Siksikö, että kaikki pirstotaan ja poltetaan saman tien?

Hyvä päivä

Helleauringossa kimmeltävä meri, Hietarannan kuuma hiekka varpaiden väleissä. Hyvä kirja.

Finnair Stadiumilta kotiin kävellessä lämmin kesätuuli, asvaltin ja lehmusten tuoksut, Töölön kirkon ehtookellot.

Klubin ja Saksan voitot. Kylmä Sandels.

Että sai tämänkin päivän elää.

Helleviikonloppu

FIM-kentän portti oli vielä lukossa, joten piti kiivetä aidan yli.

Faijat dominoivat alkua komeilla osumilla, mutta liikkeen hiipuessa juniorit rutistivat edelle. Lopun rankkarikisa tasoitti tilit eikä vähiten faijojen ulottuvamman maalivahdin ansiosta. Vetelyä vielä, Jabulani tuntui amatöörinkin jalkaan oikukkaalta. Takayläkulman asemesta se lensi sisäkierteellä liian keskelle tai sitten suorana katsomon betoniportaille. Ennen kotiinlähtöä tarvittiin vielä paljon vettä pukukoppien aulavessan hanasta.

Vierestä Finnair Stadiumilta kaikuivat pesiksen Itä - Lännen kuulutukset.

Illalla Hietarannassa paahtoi.

Paahtoi sunnuntainakin, ja Larun sillalta katsellen tuntui puoli kaupunkia lähteneen merelle. Tallinnan-lautta peruutti Länsisatamaan, purjeveneet lipuivat kimmeltävillä aalloilla, moottorisellaiset jyrisivät sisään ja ulos. Vesitaso pörisi yli etelään.

Kuulokkeissa historian professori Meinander kertoi vuoden 1944 tilanteesta ja tunneilmastosta.

Kotona jäätelöä kaikille.

Kesän kenties kuumin päivä

Kisojen välipäivänä rannalle

Paluu päiväjärjestykseen

Opetuspoliklinikka, oli ennalta varoitettu venymisestä, mutta äkkiähän kaikki kävi. Punainen kipsisaapas kavereiden nimmareineen sekä kyynärsauvat jäivät Lastenklinikalle.

Toissakertainen brunetti lääkäri olisi istunut ranskalaisen elokuvan naispääosaan ja viimekertainen vaalea ruotsalaisen, mutta nyt napsahti Ben Kingsley. Hyvin se on luutunut mutta kuukausi kannattaa varoa isompaa hyppelyä ja kontaktilajeja, hän evästi. Yhden oven pielessä tuttu nimi tittelillä vastaava lääkäri. Vaan vastahan väännettiin omatekoista futissarjaa Sibeliuspuistossa? Taisi se sittenkin olla 1979.

Kävely kävi jäykällä nilkalla vielä kankeasti, mutta neiti halusi mennä rantareittiä. Auringonpaisteista Merikannontietä ylittävä hahnipoikue pysäytti hetkeksi liikenteen.

Kotona Luke sammutti juuri tähtäystietokoneensa ja luotti Voimaan.

Juhannuksen loppusuoraa

Sunnuntaina vasta keitettiin perunat. Levitettä, ruohosipulia, matjessilliä, sinappisilliä, tomaattilohkoja, ruisleipää ja kylmää olutta.

Väkeä palaili jo juhannukselta, kertoivat autoista täyttyvät kadunvarret. Väiskin nurmilla vilttikuntia, pölyisellä hiekalla joku lätyn viskoja / potkiskelija, kaukalossa tuttu kolina. Pörriäinen leijaili apiloissa.

Pariskunta pyöräili jalkakäytävää. Eivät kai uskaltaneet yksin ajoradalle kun se oli autoista autio.

Krematorion kaarella kasoja turvalasinsiruja. Tuossa on lyöty neljästä autosta ikkuna rikki, sanoisi amatöörietsivä.

MM-futiksen seuraaminen mutkistuu kun toisella silmällä katsoo peliä Twitteristä, Qaikusta, Futisforumilta ja Facebookista. Toisaalta lajin tempo sopii siihen hyvinkin. Studion mukaan joku oli ennalta vaarallinen koska on tehnyt viime aikoina maaleja, Rooney taas, koska ei ole tehnyt.

Saksan esitys lämmitti vaikka päivän tuomarifiaskot melkoisia olivatkin. Historia kertokoon, kuinka pitkään näitä oikeasti muistellaan.

Juhannusaaton epistola

Kesäillassa pitää kuunnella jokaista tangolaulajan lausetta, laulaa huojuen kuorolaulun kaikki säkeistöt, nähdä tavallinen mies ja tavallinen nainen ihmeenä, mennä rantaan ja naimisiin kun pyydetään. Joka ei sitä tee, ei kestä tulevia kesiä eikä ympärillään ihmisiä, jotka ovat suomalaisen kesäillan aikanaan kokeneet ja sillä elävät ja heitä on enemmistö kaikista puolueista ja puolueettomista.

Parempi on hänelle joka tätä ei ymmärrä, että hänelle ripustetaan kravatti kaulaan ja pikkutakki harteille ja pannaan kaupunkiin virastoon kiirehtimään itseään haudan pimeään lepoon sillä kesäillan valoa hän ei koskaan enää kestä.

Sama koskee vanhenevaa kirjoittajaa, jonka ei pidä myöskään mennä kesäiltana tanssilavan reunalle. Jos siellä hetken katselee kiintein tervein jäsenin tanssivaa tyttöä tai poikaa, tietää, että suloisimmat rivit paperille kirjoitettuina ovat kellariloukkojen ja vinttien hylkiöiden korviketta, epäonnistumisen laji ja että jokainen kirjoittaja olisi valmis polttamaan kaiken painetun, omansa ja muiden viisauden tuhannen vuoden ajalta, jos vain hetken saisi tuntea saman, jonka jokainen noista tosissaan toista silmät auki katsovista tuntee.

Matti Mäkelä: Hyvä maa

Darwinin hymy

Runeberginkadulla kävelijöitä jalkakäytävän leveydeltä. Takaa lähestyvä pyöräilijä ei katso voivansa odottaa vaan käy ohitukseen ajoradan kautta, liikennevirtaa vastaan. Samaa kaistaa lähestyvä sininen bussi, maailman äkkiä täyttävä äänitorven mörähdys. Pyöräilijä ehtii kiskaista itsensä ja ajokkinsa takaisin jalkakäytävälle sekuntia ennen kuin.

Jalankulkijalla hiukset pystyssä, pyöräilijästä en kypärän takia tiedä.

Iltapäivällä

Pikkuneiti kuivaa Barbien märkiä hiuksia taskulampulla.

"Kuivattaaha auringonvaloki".

"Onks sulla jotain tossa"

Merkintä tiivistää jotain oppimisesta ja maailmasta.

Lounas

Keitettyjä perunoita, nakkikastiketta, puolukkahilloa, ruisleipää ja maitoa. Kuten söin varmaankin jo 60-luvulla.

Itse asiassa ei viitsi ajatella, kuinka monella vuosikymmenellä.

Muutama piirto

Kannen tärinä koneiden käynnistyessä aluksen uumenissa, ja kuohuvan vanaveden ylle kerääntyvä lokkiparvi.

Vanhemmiten voi keskittyä olennaiseen ja jättää suosiolla pääruoan väliin. Kylmiä kaloja, perunoita, salaattia ja saaristolaisleipää huuhdottuna alas lasillisella olutta. Sitten sama uudelleen ennen kuin on juustojen ja lopulta makean vuoro.

Sonnien mylvintä ja simapullojen kilinä naapurihyteistä ja käytävältä söivät alkuyön, pimennysverhon unohtaminen auki loppuosan kun seuraava sukupolvi virkosi pirteänä viiden jälkeen.

Vesibussimatka ja vaeltelu Skansenilla, jota ei olisi pitänyt edes ajatuksissaan verrata Seurasaareen. Perin viihtyisää, taivaalta tulvivasta poliisikopterien läpätyksestä huolimatta.

Kaikki ne sotalaivat. Elävää sukellusvenettä ei meillä päin näe noin läheltä. Yhden aluksen häivemuotoilu.

Slussenilla tungos, Gamla Stanissa tungoksempi, hetkittäin ahdistavaksi asti. Kuinka paljon vaaleita poliisittaria maassa riittää?

Mukulakivimäessä makasi joku, ja uusintavilkaisu vahvisti karmeimman näkemäni jalkavamman. Astunut miinaan, olisi ollut ensiajatus ilman tätä maailman rauhanomaisinta ympäristöä. Shokissa voihkivan naisen ääreen oli jo kyykistynyt useampi auttaja ja vieressä puhuttiin puhelimeen, joten tehtäväksi jäi komentaa lapset katsomaan toiseen suuntaan ja pitää karavaani liikkeellä. Myöhemmin vielä mietin, voiko moista edes käydä ilman jotain ulkoista voimaa mutta kuka virittäisi nyt ja tuohon ylitodentuntuisen harjoituksen tai makaaberin performanssin?

Tasavaltalaisena en saanut vilkutettua väkijoukon mukana busseissa ohi ajaville iltapukuihin ja blingblingeihin soinnustautuneille hahmoille. Värikkäästi puetut partiot jakoivat PUSS- ja KRAM-suklaata, Arlanda kertoi olevansa rakkauden lentokenttä ja poliisitkin hymyilivät, mutta tunnelbana oli tänään ilmainen ja sillä pääsi takaisin laivalle ennen päähulinan alkua. JASien ylilento olisi kyllä ollut mukava nähdä ja kuulla.

Leikkihuoneen TV:n ääreen kerääntyneitä kiinnostivat vihkiseremoniat ja MM-kisat. Illalla syötetyt ja pestyt perilliset simahtivat ennen pään osumista tyynyyn.

Sunnuntain myöhäistetty aikataulu jätti muumiaamiaiselle hyvää aikaa.

Jauhelihakeittoa

Puistoruokailu, kuin 40 vuotta sitten samassa paikassa. Laulun jälkeen jono, tai pikemminkin härdelli. Satunnainen muki tai lusikka kilahtaa asvalttiin, hiuksensa verhonneet puistotädit kauhovat lautasille ruokaa, melko varmasti parempaa kuin silloin.

Pienet syövät pöydissä [enimmäkseen] äitien auttamina, nurmikkojengi levittäytyy omille sijoilleen, lippisjätkät kiipeilytelineen juurelle.

Aurinko paahtaa kontrastit koviksi. Lokin varjo liukuu asvaltilla, varpuset hyppelehtivät jaloissa. Taivaan halki läpättää kopteri.

Puunsiemeniä vai mitä nuo rapisevat lituskat ovatkaan kerääntyy kinoksiksi.

Tenavista tunnollisimmat jynssäävät lautasiaan viisi minuuttia, pesuainevesi paljussa sakenee rasvaiseksi.

Märkä nurmi

Käpylän aukeiden horisontissa taivas oli sininen, mutta tummat pilvet ajoivat päälle ja avasivat luukkunsa. Sateenvarjo ropisi ja paukkui, vesi vihmoi jalat märiksi ja sähkökaapin päällä odottavaan kahvimukiin plumpsahteli pisaroita.

Pikku-ukot osuivat maalin ja useampiakin, mutta valmentaja ei innostunut niistä vaan vaati yhä uudelleen ottamaan pallon haltuun ja syöttämään omille.

Perillisen keskitys leijasi puoli metriä ohi kärjen pään, ja samassa erotuomari vihelsi kolmesti.

Pysäkillä kertoi lievästi huojuva mies pelanneensa aikanaan täällä itsekin Helsinki Cupia. Sittemmin alkoi maistua, ja nykyään on Kisiksen putka tutumpaa Töölöä kuin Bollis.

Illalla Maicon upotti ulkokierteen kuin aikanaan Roberto Carlos, mutta peilikuvapuolelta ja lähempää.

Kaksi päivää myöhemmin ja enemmänkin

Häräntappoase vie aikaan ennen ironiaa, otsikoi sunnuntain HS kesäteatteriarvionsa.

Kai kirjassa oli ainakin sellainen itsesuojakilpenä toimiva teini-ironiataso, ainakin Taalalla. Mutta kertomuksen tasolla kyllä.

Ja kaiken lisäksi nuori kirjailijatarkin on kovakantisen sisäliepeessä kovasti söpö.

Brändö

Juuri nyt

Lainaus: Aamun Hesarissa oli pieni kommentti ruotsalaisesta sanonnasta - “mellan hägg och syren”. Lyhyt hetki kun tuomi on kukkinut ja syreenin kukinta alkaa, se on pikemminkin taianomainen hetki kuin varsinainen vuodenaika, ajanjakso.

Tuota en ollut ennen kuullutkaan, mutta näinä päivinä saa alkukesän tuoksujen kimara kulkemaan jalat kymmenen senttiä ilmassa. Tuomea, syreeniä, lupaus lehmusta, auringon kuumentama asvaltti, pöly ja meri.

Kun vielä tietää, miten nopeasti kaikki kohta on taas ohi.

Kukat lähtevät sillä hetkellä kun alamme ajatella niiden kuihtuvan.

Viimeistään juhannukselta kaikki on toisin kun vihreä räjähdys alkaa kellastua keskikesäksi, Helsinki tyhjenee mökeille ja keskipäivän aurinko paahtaa ilman katukuiluissa väreileväksi pätsiksi.

Ikkunaremppa

Ei tämän silti ole tarkoitus olla mikään fotoblogi.

Roottorien läpätys

Lönkka

Ajan virrassa

Keväänä muutamana keksittiin jostain syystä V:n kanssa kävellä koulun päättymispäivänä kengät jalassa mereen. Siinä Hietarannan lounaispäässä, missä hiekka vaihtuu kallioiksi.

Tällä kertaa tyydyin kastelemaan kengänpohjat.

Muutaman sadan metrin päässä V:n haudalla muistuttivat maasta puskeva päivänkakkara ja sitä kiertävä kimalainen elämän kiertokulusta. V:n pojat saivat lauantaina valkolakkinsa. Tälle samalle hautikselle kuljimme kulkueena omana lakkiaispäivänämme.

Tuomien tuoksu, kaikki se vihreys. Voikukat, jotka saavat hetken koristaa otsikkokuvaa tuossa yllä.

Valkoposkihanhet Lapinlahdella, onkimiehet Lauttasaaren sillalla. Kaksi keskustelevaa naista mutterikahvilan ulkopöydässä. Mechelininkadun pään työmaa. Alfons Håkansin Viikari ajoi satama-altaaseen ja kiepsahti ketterästi kaijaan kuten hinaajan tuleekin. Julkaisukelpoista kuvaa en jyrkkään vastavaloon saanut. Hietalahden kirpputorilla tungosta, Fredallakin vilkasta.

Illalla Finskillä HJK ja Jaro tarjosivat trilleriä vapauttavaan loppuvihellykseen saakka. Ensi kertaa tällä kaudella sai katsomossa vähentää vaatetta toppatakin kaipaamisen sijasta.

Joutohetki Kampissa

Ei-zen

Tällaisina aikoina on runnottava itsensä raiteilleen Matti Mäkelän esseiden ja Kolmannen Naisen musiikin avulla.

Kun vain löytäisi ne kirjat työhuoneen uumenista.

Myös Hemingway voisi olla oikeansuuntaista.

Hedelmäpelikompassi

Chef ei ollut ihan Eerikkilän tasoa, mutta ruokaa riittävästi kuten urheiluopistoilla aina. Jääprinsessat irtoripsineen ruokailivat kurinalaisessa rivissä. Mietin, onko olemassa nutturakonetta.

Juniori oli juuri laskemassa lasiinsa mehua pöydällä jaloilla seisovasta astiasta, kun koko hana irtosi ja punainen neste suihkusi puolimetrisessä kaaressa lattialle. Vieressä odottanut valmentaja kuitenkin reagoi salamana ja painoi sormensa reikään kuin Hans Brinker.

Illalla kysyttiin nuorukaiselta paperit, mutta itsevarmuutta riitti senkin jälkeen kertoa neitoselle tiskin takana, että GT:hen ei ole tapana laittaa jäitä ja että viskiä ei kuulu tarjoilla tuollaisesta lasista. Seuraava jonottaja pyöritteli silmiään ja osti vuorollaan konstailematta kaksi Auraa.

Täysikokoinen pallo tuntui isolta ja helpommin hallittavalta eikä kukaan lopulta sittenkään päätynyt selälleen nurmen kostean soiseen kohtaan. Kaukainen ukkosen jyrinä, aavistus alkavasta hämärästä. Toinen aika, toinen paikka, toinen laji, sama suvanto ajan virrassa. Minkä jälkeen postiauto ajoi hiljaa.

Työrupeamat hyvällä asenteella ja valmista sen mukaan, mutta ryhmäkuva tarpeettoman suurella aukolla.

Motarin rankkasade, Helsingin auringonpaiste. Naisten Kymppi.

Tuulahdus menneestä

Note to self

Hyvin toipunut alkoholisti ja kohta erämaahan katoavan manageri Vladimirin hymy.

Ensi kerralla rakennamme radion.

Miljardeilla on kurjaa

Tuomarina varmistuin siitä, ettei tuomarin tehtävä ole parantaa maailmaa, edes omalta osaltaan, vaan soveltaa lakia. Kantin kategorinen imperatiivi on aivan hyvä ajatus tuomarille: ratkaisujen tulee olla sellaisia, että tuomarin mielestä samanlaisessa tilanteessa olisi yleisestikin tehtävä tuo ratkaisu. Tämä ajatus rajoittaa sääliä ja estää lähtemästä seikkailemaan ”asianhaarojen” punninnalle.

- Kemppinen, ammoin, muussa yhteydessä

Minä en tiedä, pitäisikö isoäitien saada jäädä Suomeen. Kysymykseen ei silti voi vastata sanomatta samalla, pitäisikö kaikkien vastaavassa tilanteessa olevien maailman isovanhempien saada asua Suomessa. Ja kenen kustannuksella.

Asiaa sivuten: Keillä on parhaat mahdollisuudet kylmäpäisiin päätöksiin tai lausuntoihin vaikeissa asioissa? Median jahtaamilla poliitikoilla vaalien häämöttäessä? Vai poliitikoilla, jotka säätävät lakeja miettien asioita yleisellä tasolla ilman että jokin kuohuttava tilanne on päällä? Vai lakeja soveltavilla virkamiehillä byrokratioineen?

Kahdet sanat

Marginalia: Ilmauksia, jotka pitäisi kieltää (Osa 1)

Päiväkuvitelmia: Unohtuneet sanat

Kömpelöä populismia

Helsingin Sanomat jatkaa yhä uusin juttusarjoin väsymätöntä työtään kerjäläisten puolesta.

Miksi kerjäläisiä ei kutsuta leiriytymään Sanomataloon? Sieltä heitä ei varmasti häädettäisi.

Lauantain lainaus

Kohtalokkaat muutokset vallankäytön rakenteissa tehdään mitä parhain tarkoituksin. Avainasemassa ovat ns. hyödylliset hölmöt, sellaiset kuin oikeusministeri Tuija Brax. Sen jälkeen tulevat saapasjalkamiehet.

- Kemppinen

Aamukierrolla

Nyt ei maannut hautausmaalla spurguja eikä pyöräillyt kuntoilijoita. Haravoitiin, lapioitiin, köröteltiin traktorilla. Aurinko paistoi kontrastit pohjaan.

Takana tavanomaiset polkijat ja juoksijat. Voimala ja Ruoholahti, Larun silta ja vesitorni. Keltaiset kaislat, hyvin tummansininen meri.

Beachilla jo auringonpalvojia ja jalkapalloa.

Taivalsaaren rannalla tauko ja kamera repusta. Joonatanien laiskaa kaartelua ja saalistusta, lokin ja variksen kaartotaistelu, Finskin ja Lufthansan koneet ottamassa korkeutta, kajakki, moottoriveneet, Mustasaaren lautta. Toisella puolella kirkkoveneharjoituksia. Vetoo, kuului veneestä, hyvä pojat ja aplodeja Soutustadikan kupeesta.

Meren, nurmikon, vedellä huuhdellun kuuman asvaltin tuoksut. Ihan kuin vähän lehmustakin.

Lienenkö poikennut Mestaritallissa sitten lakkiaisillan, uskomatonta.

Kanavasurffailua. Stadion, stadion, lauloi yhtäkkiä Laura Sippola ja vahvisti ihan kuin Njassan, tuon maineensa Jokerien kannattajaksi julistautumisella pilanneen ääni. Joka puhui sitten jostain Baseballsista mutta otti pisteet kotiin soittamalla kuitenkin kaikista biiseistä juuri Robert Gordonin Rock Billy Boogien. Vielä parempi olisi Link Wrayn kanssa tykittämänsä Lonesome train, ajattelin ja olin uskoa ajatuksensiirtoon koska seuraavaksi kanavalta alkoi - Lonesome train. Ei kuitenkaan se versio, joten se siitä.

Kotona janotti.

Auringonpalvonta

Sähkölamppujen, keskuslämmityksen ja laajakaistan aikanakin kevään lämpö ja valo huumaavat.

Voi vain kuvitella, millainen tunne on ollut päreen hämyssä ja seinänraoista viheltävässä viimassa värjötellyn talven jälkeen.

Yhtäkkiä oli kesä

Ilma kuin linnunmaitoa, millaista se sitten lieneekään.

Väki viltteineen Väiskin kaltsien nurmella, lintujen laulu, fillarit, moottoripyörät. Beachilla ensimmäiset bikinit ja uimarit.

Taivaalla lokit, hanhet, sorsat, meriharakka ja Finskin A340.

Tennishallin kulmalla jonotettiin jäätelöä. Vuoden ensimmäiseen tötteröön Maraschinoa, pienille appelsiinia ja minttusuklaata.

Asian vierestä

Asiastahan en mitään tiedä, mutta AamuTV:n väittelyssä Timo Kalli ja Pekka Ravi olivat Heinäluoman tylytyksen edessä kuin kaksi änkyttäen selittelevää koulupoikaa rehtorin puhuttelussa.

Matkavuorokausi

Finaali meni lyhyen kaavan mukaan, joten junalle ehti hyvin. Etenkin germaanikollegan tarjottua ystävällisesti kyydin asemalle. Piti vielä palata lipun kanssa tiskille kysymään, mikä tshekinkielinen kohta tarkoittaa vaunun ja mikä paikan numeroa.

Sade piirsi ikkunoihin kuvioita, lännempänä ilta-aurinko maalasi katot. Myyntikärrystä iso cappuccino ja patonki briejuustolla lisukkeineen, kuvien viilausta.

Hlavni Nadrazilta kävelymatka hotellille, valtavan synagogan ja kirkon ja Namesti Republikyn ohi. Asemalla rinkkamatkaajia ja eläkeläisturisteja, yllättävän hiljaista lauantai-illaksi.

Taksin tilaus aamuksi, nettitunnukset, kuvia FB:hen. RBB-kanavalla dokumentit Berliinin raitiovaunuliikenteestä ja Bahnhof Zoosta.

Uskaltaako nukahtaa ettei nuku lentonsa ohi? Koiranunta, kuten yleensä, jäätyään tuijottamaan futisstudiota jossa vieraana Oliver Kahn. Melkoinen setti Bundesligan päätöskierroksen ja FCB:n 22. mestaruuden ympäriltä. Yhtä monta kuin on kotomaamme ykkösellä sekä miehissä että naisissa.

Tikkana ylös melkein ennen kuin puhelin alko 4.30 äännellä, suihku ja parranajo piristivät. Ulkona kadulla jo vilkastuvaa, auto ja pukuun sonnustautunut herrasmies odottivat. Ilman ruuhkaa Ruzyneen ajoi puolta nopeammin kuin viimeksi. Krtek-kauppa ei ollut vielä auki, mutta aamiaiseksi löytyi jäätee ja kanapatonki. Toviin en täytettyjä leipiä syö.

Kenttämiehet paiskoivat laukkuja ATR72:een samalla kun kapusimme takaovesta matkustamoon. Lentoemännätkin ovat tuntuvinaan heti jotenkin elegantimmilta kun yhtiö on italialainen. Kai pilotteihinkin saattoi luottaa, olihan Porco Rossokin sieltä.

Münchenin kentän kaupassa hyllyllinen FCB-tavaraa, josta valikoitui tuliaisiksi mestarien lippis. Englantia puhuva nainen kysyi Arsenal-tuotteita tajuamatta, että oli väärässä kaupungissa.

Lehteni artikkelia Louis van Gaalin olutsuihkusta sivusta silmäillyt vierustoveri yritti keskustelua Weisswurstista ja Hefeweizenista, mutta unen puute tekee tavallistakin epäsosiaalisemmaksi. Raskasta torkahtelua, kunnes A320:n moottorit vonkaisivat kierrosten putoamisen ja lähestymisen alkamisen merkiksi.

Pilveä liki pintaan saakka.

Kolean raikas Vantaa.

Asemasotavaiheen päätös

Viikonlopuksi oli aamiaishuoneen ovea vartioimaan ilmestynyt nainen huonelistoineen. Jäätyi kuitenkin vieraan kielen edessä ja viittoili alistuneena peremmälle.

Suomen sinivalkoiset istuivat jo pöydissä, Norjan ja Sveitsin joukkueet sinisissään ja punaisissaan tungeksivat sisään minuuttia myöhemmin. Yllättävän hyvin veti silti.

Taas alkaa pakkaaminen, roudaaminen ja matkanteko. Liikuntasota tuop nälän, sanoi Rokka tai jotain siihen tapaan. Vai Rahikainenko se oli?

Dilemma

Ei musiikkimuistoja voi jakaa koska ne eivät ole kenellekään toiselle samoja, S sanoi. Ja oli tietenkin oikeassa.

Mikäköhän se pakottaa yrittämään.

Puuttuu Se, puuttuu Zeppeliniä, Pink Floydia, Beatlesia, Dumaria, Nina Hagenia, Ebba Gröniä, puuttuu Leskisen tai ainakin Juicen ja Mikon avainteoksia.

Silti.

Kun jokainen biisi joko on tai voisi kertoa siitä ajasta, tietystä hetkestä, tunnelmasta.

Käytettävä taiten. Liika voisi konsumoida, laimentaa assosiaation.

Kesähetki

Kaupunki heti rankkasateen jälkeen kun jo kirkastuu mutta lätäköt ovat vielä kukkuroillaan ja puut ravistelevat yltään viimeisiä pisaroita.

Maan, puiden, nurmikon ja märän asvaltin tuoksu.

Kesätunne.

Työmiehen tiistai

Passitoimiston tunnelmaa, kun istuttiin rivissä akkreditointihuoneessa. Kuvasivat, nysväsivät, laminoivat, rei'ittivät, kiinnittivät nauhaan ja lopuksi ojensivat. Meediohuoneessa same faces, same instruments. Kättelyt, kuulumiset, mitenmatkamenit. Fotariliivin kuittaus. Numero heittää yhdellä iästä.

Kuvia, portaita ylös ja alas, kahvia, sama uudelleen ja vielä ja taas. Lounaspäivälliseksi kinkku-juustopatonki ja 20 korunan olut.

Lähtiessä satoi, mutta asvaltti kiilsi katuvalojen loisteessa ja pimeä vihreys tuoksui kesälle. Isossa risteyksessä sitkeä kalkatus ja varoitusvalo, ja kolkutteli sieltä tosiaan dieselvetoinen kiskobussi kadotakseen puiden taa.

Ilmailua olivat ne peräkanaa kaupungin yli lentäneet taisteluhelikopterit (Mi-24?) ja stadionin kulmalla ravintolaksi istutettu Tupolev.

Ottokarin valtikka ja Hutnik

A320-200 "Schwerin" vaelteli nousukiidossa mutta niin minullekin käy Flight Simulatorin kanssa. Koneen kaartaessa vasempaan Espoon yli heitätti kuten aurinkoisina kevätpäivinä on tapana. Pikku-ukko oli luvannut katsella koulusta päästessä, näkyykö läntisellä taivaalla Lufthansan värejä. Koneesta ainakin näkyi hyvin Töölö, ja Jätkäsaaren tekonurmikin erottui vihreänä kohtana.

Olemme nyt Prahan yllä, perämies kuulutti, ja lentoaikaa Müncheniin jäljellä noin 40 minuuttia. Siksi jotenkin turhauttavaa vaihtaa toiseen päästäkseen sama pätkä takaisinpäin. RJ85 kuulosti turboahdetulta rekka-autolta. Näillä taivailla lenteli 70 vuotta sitten vähemmän tervetulleita Avron koneita. Omenamehua nytkin.

AE-bussilla kukkuloilta alas Vltavan laaksoon. Ottokarin valtikka, ajattelin katsoessani sillalta linnan suuntaan. Aika huikea kaupunki. Turkulaisella kolmen tunnin etumatka, soitti ja kertoi, mistä löytyy lipunmyynti. Myyjä kipsasi kielitaitoaan ihan suomalaisittain, mutta minähän se hämäsin vaihtelemalla englantia ja saksaa.

IC 581 Hutnik nytkähti liikkeelle kohti itää klo 18.11. Radan vieressä o2 Arena, suomalaisen salibandyn pyhiinvaelluskohde. Istuimia väljästi, vaunun murretut punakeltaoranssiruskeat. Opiskelijaneitosia kirjoineen, jokaisen hiukset näyttivät juuri pestyiltä. Dobrij den, sanoi konnaritar pihteineen.

Ihan oikea kiskojen kolke. Elämys. Ikkunasta sateen kasteleman vihreyden tuoksu. Assosiaatiot veivät lapsuuteen ja kesän 1985 junamatkoihin ja V:n kanssa ruutuvihkoihin raapustamiimme kertomuksiin.

Isoja keltaisia peltoja, kyliä, harmaita ränsistyneitä taloja. Pieniä metsiä. Kolin. Pardubice. Ceska Trebova. Dieselvetureita ja viherviä junia. Drazni oli se, jossa edelleen romutettavaa armeijan kalustoa pitkissä riveissä. Vielä 30 vuotta sitten olisin päätynyt näistä havainnoista vähintään kuulusteluihin. Tuollaiseen korjausautoon Puskala ja kumppanit kutsuivat Niinisalossa kahville. Taivas kävi ruusunpunaiseksi, alkoi hämärtää. Idempänä jyrkkiä rinteitä, vuoriako vai mäkiä, ja laaksoissa paksua maitomaista usvaa, joka tuoksui sisälle asti. Pysäyttäkää juna ja päästäkää ottamaan kuvia, vaikeroi ääni.

Olomoucissa jo pimeää. Ihan kuin joku olisi huutanut nimeni aseman ulkopuolella. Totta se oli.

Hotellissa nälkä ja väsy. Alakerrasta löytyi loistavaa valkosipulikeittoa, täytettyä kananrintaa ja kylmää olutta. Grisham unohtui Airbusin istuintaskuun, mutta onhan Spotify.

Jossain vaiheessa heräsin riipimään kuulokkeet ja sulkemaan koneen.

Vaikene kaikesta tästä ja pakkaa tavarasi

Minä painoin mieleeni kaiken
unessa opetetun
alusten aikataulut
reitit ja asemat
baarit ja käyntikortit
tullit ja valuutat

- Tuomari: Punainen planeetta, muistinvaraisesti

Ihan kuin jotain olisi unohtunut.

Vappupäivänä tuuli oli viilee

Sima onnistui erinomaisesti. Nakit ja perunasalaattikin toimivat, munkit myös. Vappua voi hyvin viettää paljain ja selvinpäin, mutta onko se viettämistä?

Vellova vihreähaalarien meri KY:n edessä, tietty, ja teinit puuhapusseineen päiväkodin pihan vieressä, mutta muuten ei sattunut silmiin kuin muutama lakki, tuulen riepottamia serpentiinejä ja ainakin 20 euron ilmapallo, jota ilmavirrat heittelivät Runskin yllä yhä ylemmäs.

Lauantain rupeaman kruunuksi rankkareita Väiskillä, mallina Andreas Brehmen kesän 1990 ratkaisu.

Pikku-ukon väsyttyä minä, ja viimeisen ympärille selostettiin asetelma. Ensi kesän MM-finaali Saksa - Espanja, peli 1-1, kellossa 92 minuuttia ja pallo pilkulle. Loppuunmyyty stadion, miljardit televisioiden äärellä. Olisin Klose, ukkeli ilmoitti mietittyään, mutta otettuani lähtöaskeleen korjasi sittenkin: Schweinsteiger. Hiekka pölähti, sisäterällä kohti vasenta alakulmaa. Kumahtaen tolpan sisäreunaan, melkein maaliviivaa myöten ulos ja sivummalla palloilevien nuorukaisten luo. He palauttivat pallon, heilautin kättä kiitokseksi.

Haircuttia

Onni on luottoparturi, joka järjestää lyhyellä varoitusajalla ajan johonkin väliin. Vaikka vappuaattona.

Vanhinen

Lööppi Leppäsuon ABC:n ikkunassa kertoi jonkun rakastuneen naiseen.

Kukapa nyt ei naiseen rakastuisi.

Syndikointi moninkertaistaa myös palkinnot

Helsingin Uutiset: Helsingin Uutisten valokuvaaja palkittiin lehtikuvakisassa
Vantaan Sanomat: Vantaan Sanomien valokuvaaja palkittiin lehtikuvakisassa
Länsiväylä: Länsiväylän valokuvaaja palkittiin lehtikuvakisassa

Kuvia muistoista

Edellisen merkinnän jatkoksi.

Ilmeisimmästä paikasta eli Flickristä ei vanhoja kuvia Ruoholahdesta osunut silmiin, nykyisistä teräs- ja lasipalatseista senkin edestä.

Seuraavat paikat: Albumit auki ja Stadin taivaan alla.

Jo alkoi löytyä jotain. Tällaista ja tällaista ja tällaista ja tällaista.

Ihan erityisesti nuo lauta-aidan viertä kulkeneet nurmettuneet spårakiskot. Kun aamulla tuli Larusta 65A:lla ja vaihtoi Salmisaaressa vanhanmalliseen kasiin, jolla zombiväsyneenä kolkutteli aidanviertä Perhonkadun pysäkille ja kouluun.

Bonuslinkki: Talot näyttävät samoilta, autot ja spårat ovat eri. Ja puinen päiväkoti (lekari), jota moni samalle ekalle luokalle tulijoista oli käynyt.

Kaupunki on muuttunut
mutta ei järin paljon
muistamme sen värin
joka oli harmaampi
silloin ei ollut yhtään
eurooppalaista vaateliikettä
olutta oli vain ruokailijoille
koko paikka muistutti
Neuvostoliittoa

Ultra Bra: Helsinki

Tiistaiaamun lainaus

Ruoholahti. Mikä luonnonkaunis nimi paikalle, joka on terästä, lasia ja betonia tiiviimmin kuin aika moni muu kaupunginosa Helsingissä. Kuulemma tätä paikkaa on joskus leimannut rock, punk ja rappio; nyt noista vuosista on jäljellä enää omituinen kuminen lepakko isossa lasikaapissa alueen läpi pyyhkäisevän valtaväylän vierellä. Nykynuoret vissiin ihmettelevät sen merkitystä, minä sentään olen aiheesta kuullut huhuja. Jotain suurta täällä on joskus tapahtunut.

- Silmänkääntövankila

Lepakko, toki, mutta muutenkin.

Ollapa tunnelmana pullossa tai edes valokuvina niitä lautatarhoja ja matalia pitkiä punamullattuja vajoja. Ja kaiken keskellä hämyinen sepän paja, johon hautiksen kesäduunari lähetettiin murtunutta lapiotako se oli korjauttamaan.

Seitsenkymmenluvun alkupuolen tuhopolttosarja, jonka tekijän naapurin veljekset osuivat huomaamaan.

Kun asiat ovat tarpeeksi vanhoja, alkaa miettiä, olivatko ne sittenkin unta.

Kerran näinkin päin

Siinä missä punaiseksi asvaltoitu pyörätie nousee ajoradalta jalkakäytävälle, päätti jalankulkija ylittää kadun ja astui pyörätielle sivuilleen katsomatta. Takaa tulleen pyöräilijän jarrut toimivat moitteettomasti, fillari pysähtyi ja takarengas nousi ilmaan. Polkija ei lopulta sittenkään lentänyt ohjaustangon yli vaan suistui syrjälleen asvalttiin.

Jalankulkijatar päivitteli ja pyyteli anteeksi, vakavilta vammoilta ilmeisesti säästynyt pyöräilijä jäi sukimaan vaatteitaan ja tutkimaan ajopelinsä kuntoa.