Tässä kaupungissa on miljoona tarinaa

Aamun HS:n sunnuntaisivuilla Outi Kaartamo kertoi, miksi maalaisidylliin muuttanut voi alkaa kaivata kaupunkiin.

En vain tunnistanut omaa helsinkiläiselämääni hänen kuvauksestaan, jossa "istutaan aina samoissa baareissa ja ravataan näyttelyissä, elokuvateattereissa, keikoilla ja kiireisillä lounailla ystävien kanssa". Kuulosti enemmänkin Sinkkuelämältä.

Mutta kaipa tuollaiseen juttuun kuuluu kärjistää maalaiselämä ja kaupunkilaiselämä kliseeversioikseen.

Lauantaiaamun lainaus

Ei pitäisi olla niin johdonmukaisen kiinnostunut siitä, mitä nämä pahat, ilkeät ja huonot ihmiset sanovat. Voisi kiinnostua siitä, mitä he tarkoittavat. Näin toimii teatteri; puhutaan subtekstistä. Näin toimii psykoterapia – haetaan merkityksiä sanojen alta siinä toivossa, että päästäisiin kiinni vammoihin, joista ne sanat kielivät.

- Kemppinen

Mikähän tässä on niin monille niin vaikea tajuta?

Mielipuoli potilas

Torkahdin keinuun Neil Hardwickin Hullun lailla käsissäni. Havahduin keinun heilahdukseen kun näin unta, että lämäsin ohi kiekosta.

Noustua kirja loppuun. Tarina kirjoittajan sairaudesta oli pääasia, mutta mieleen jäivät etenkin lauseet Suomen henkisestä ilmapiiristä sekä suomalaisen TV-tuotannon kunnianhimon katoamisesta kun ryhdyttiin tuottamaan vain täytettä yhä useammalle kanavalle.

Pakanamaan kartan haluaisin kyllä nähdä uudestaan.

Yellow pages.

Miehen muistin mukaan yhä perjantai

Oslon pommi uutisoitiin ennen uintia.

Uimasta palattua mies laittoi molemmat paistinpannut kuumenemaan ja näki puhelimestaan Twitteristä, että nuorisoleirillä Oslon lähellä on ammuskeltu mutta että tapaus tuskin liittyy pommiin.

Korkeareunaisempi pannu paistoi räiskäleet tasaisemmin, laakeammassa tahtoi toinen reuna paistua liikaa. Mies paistoi kokeeksi osan voilla ja osan margariinilla muttei rehellisesti sanottuna huomannut lopputuloksessa eroa.

Räiskäleiden paistuessa mies kurkki puhelimensa selaimesta, mitä Norjassa tapahtui.

Paistamista valppaasti johtanut pikkuneiti sanoi, ettei kukaan muu isä varmaankaan osaa kääntää lättyjä heittämällä ilmaan. Mies oli otettu kehuista mutta arveli, että suurin osa isistä kyllä osaa saman.

Pannuilta roiskui ilmeisesti aivan pieninä pisaroina rasvaa, jota päätyi miehen silmälasien linsseihin ja lattialle, joka kävi ikään kuin liukkaaksi. Mies puhdistaisi aikanaan linssit tiskiaineella, vedellä sekä talouspaperilla ja lattian pelkällä talouspaperilla.

Kun koko taikina oli paistettu, mies käänsi räiskälepinon kahden lautasen välissä saadakseen jäähtyneimmät päällimmäisiksi ja nosti pinon keskelle pöytää. Hän esipesi käytetyt astiat, vispilän, kauhan ja paistinlastat sekä pyyhki taikinaroiskeet pöydältä ja liedeltä.

Yksi lapsijoukosta ahmi niin nopeasti ja niin paljon, että oksensi myöhemmin vessan lattialle. Olon kohennuttua hän halusi lisää.

Omat räiskäleensä mies söi anopin tekemän omenasoseen kera ja joi päälle rasvatonta maitoa.

Saunan jälkeen mies nojaili pyyhkeeseen verhoutuneena verannan kaiteeseen ja ajatteli kaikenlaisia asioita. Oli niin lämmin ettei iho edes kunnolla höyrynnyt.

Ennen nukkumaanmenoa mediat kertoivat poliisin kertoneen, että oli vahvistettu kymmenen kuolleen saarella.

Osa yhteyksistä todellisiin henkilöihin on tahaton ja satunnainen. Itse asiassa aika pieni osa.

Riitasointu

Olavi herää painajaisiin, joissa hän kohtaa Anniinan surmaajan, mies muistuttaa milloin mitäkin, karhua, sodanaikaista komppanianjohtajaa, presidentti Paasikiveä, isovaaria, lähintä esimiestä, naapurin vaatturia.

Komppanianjohtajaa.

Outoa, miten yksi väärä sana vie maun koko sivusta. Luvusta.

Muutoinhan Anja Snellmanin Lyhytsiipiset on jonkinlainen sormiharjoitus vaan kyllähän Bodomjärven tapauksesta näinkin lukee. Ajankuvan tavoittelussa jotain epämääräisen päälleliimattua mutta niin oli kerran kyllä jopa itsellään Kjell Westöllä.

Mies ja perjantai-iltapäivä

Mies ui kauemmas rannasta. Verkkaista rintauintia niin kuin vähemmän uineet tekevät. Lämpimässä järvivedessä tuntui paikoittain kuin kylmempiä silmäkkeitä.

Pääskyset suhahtelivat matalalla miehen pään yli. Hänen kahlatessaan veteen oli ympärillä kellervää pohjaa vasten vilahdellut pienten kalojen parvia.

Keiteleen toisella puolen nousi taivas mustanharmaaksi pilvirintamaksi, jonka uumenissa ukkonen jyrähteli jo toista tuntia. Rannan talojen suunnasta kantautui jonkun radiosta haitarimusiikkia. Lokki huusi.

Kaikki yhteydet todellisiin henkilöihin ovat tietenkin tahattomia ja satunnaisia. Niin aina.

Sotatuomarin muistelmat

Iltalukemisena Paavo Alkion Sotatuomarin muistelmat.
On ollut aika rohkeaa kirjoittaa, että rikoslain tehtävä ei ole vain suojella valtiota vaan myös yksilöä valtiolta. Tässä maassa, siihen aikaan, sotatilanteessa.

Muutoinkin harvinaista herkkua lukea tuomarin mietteitä tuomitsemisesta. Tässä tapauksessa säännöllisesti jopa teloitusryhmän eteen.

Linkkiä

Sadepäivä

Jyväskylästä päin ylle valunut ukkonen paukkui ja jyrisi aikansa ennen kuin vetäytyi kauemmas, Saarijärven suuntaan tuntikausiksi murisemaan.

Sade lotisi, hiljeni, yltyi taas. Pihalla pisarat pomppivat autojen katoista. Rännistä lorisi kulman korvoon.

Tällaisena päivänä pää tuntuu raskaalta eikä mihinkään jaksa keskittyä. Väsyttää muttei nukuta, syötättää muttei nälätä.

Kello hiipii eteenpäin, yhtäkkiä on iltapäivä, kohta ilta.

Tietää jo, että uni ei tule helposti.

(Unohtakaa edellinen. Tarkoitin tietenkin sanoa, että olen tarmokas, dynaaminen, yhteistyökykyinen ja positiivinen joukkuepelaaja).

Moottorimarssi

Tankki täyteen: Leppäsuon mittarilta 38,69 litraa bensiiniä. Korson tienoilla matalan pilvikaton alla MediHeli länteen, kenties Helsinki-Vantaalle palailemassa. Keravalla Koffin jättitölkki. Tähtiniemen silta, harventuvat radioasemat. Vaajakosken ABC:ltä karkkitäydennys. Moottoritiellä itään johtavilla kaistoilla jonoa, kertoi radio, ja niin näyttikin olevan. Äänekosken tehtaan savujen näkyessä kahvitilaus sisään.

Pallottelua pihanurmella, sauna. Tavallista isompi väsy.

Ja murtomiehet älkää vaivautuko, ei kotikaan tyhjillään ole.

Neljä päivää toisessa maailmassa

Aikaisia herätyksiä, sääennusteen tutkistelua ja mietittyjä aamupaloja. Pallo, pullo, plääkät ja pelipaidat reppuun ja autolla helteisen aamun halki Siltamäkeen, Käpylään.

Helsinki Cup.

Kaikille lajeille yhteiset turnaustunnelmat. Vastustajan nimen utelu ja taitojen arvailu etukäteen, alkulämmön vilkuilu syrjäsilmällä, peli. Altavastaajana, niskan päällä, pesukoneessa, hallitsevana. Pillin vihellys, tolpan tai yläriman kumahdus, maaliverkon räpsähdys, viimeisen hyökkäyksen ratkaisumaali päähän tai toiseen, TV:stä matkittu tuuletus. Hallinnasta huolimatta maalittomaksi jäänyt peli. Jälkipelit, spekuloinnit. Välipala nurmikkopiknikillä ja pallottelua, kunnes poikien on taas aika asetella säärisuojat paikoilleen ja kiristää nappisten nauhat.

Pienempi mittakaava ja vähemmän rahaa kuin MM-kisoissa mutta kaikki samat elementit.

Pahempia lieveilmiöitä tai ylilyöntejä en ole sattunut näinä muutamana fudisfaijavuotena näkemään, mutta kyllähän lasten pelit vievät aikuiset yllättävän kavalasti mukanaan yli-intoilemaan. Juniorin huomio kääntyy varsin pian loppuvihellyksen jälkeen jo jäätelöön tai siihen, minne kaverit menivät. Viimeistään siinä kohdin kannattaa aikuisenkin jo vaihtaa puheenaihetta.

Cupvaiheessa kaikki on aikanaan ohi sen viimeisen tasoituspaikan päätyttyä vain ylärimavetoon. Vasta illemmalla tajuaa, miksi oma äkillinen tyhjä olo on niin voimakas. Sitähän se on, että pitää palata taas arkeen.

Mutta ensin loiventeluksi katsomaan seuran edarin voitokasta peliä ja paria muutakin. Ja Käpylän kisakylää, josta sponsorien tarjoamat limsat ja irtokarkit ja kaverien seura tekevät pelurien mielestä mahtavan paikan.

Tiedonsirpaleita

Mitäköhän Kivenlahdessa on tekeillä kun Medi-Helikin on paikalla, pohdittiin Twitterissä tehdessämme lähtöä. (Joku kaatunut pahasti naamalleen amfissa, luki myöhemmin).

Matkalla matsiin yhtäkkiä helikopterin vihellys, läpätys ja surina pyyhkäisemässä hetkessä matalalla yli. Medi-Heli, kertoi perillinen ehtineensä nähdä.

Nähtiin rannalta Medi-Heli laskeutumassa Meilahteen, Seurasaaren yli se tuli, kertoi muu perhe myöhemmin illalla.

Petteri

Ei teknisesti ykkösvideo, mutta riittää palauttamaan muistoja. Pomppuisassa vauhdissa teki tiukkaa roikkua tuossa tornin kyljessä.

Keskiviikko ja torstai

Koskelantie oli nähty, mutta näyttäisikö radanvarsi pohjoiseen samalta kuin ennen vanhaan? Mutkitteleva mäkinen pyörätie ainakin, ja ohi suhahtelevien fillarien vauhti. Koillisesta jylisi lentokone toisensa jälkeen, ja kiskojen suunnassa kohisivat junat. Pisteeksi i:n päälle veturin kaksoisvihellys.

Takaisin Puu-Käpylän halki. Myönnetään, on hieno ja idyllinen. Yritin katsella ympärilleni, mutta Peppi Pitkätossu ei loikkinut laulellen vastaan.

Kentän huoltorakennuksessa oli pestävä kädet ja kasvot, sitten ahmittava moniaita kämmenkupillisia vettä.

Seuraavana päivänä Bolliksella vähintään yhtä kuuma. Taas yli jylisevät lentokoneet, nyt myös Töölön yllä kaarteleva kopteri. Paloauto vouvotti Urheilukatua etelään.

Pojat hioivat harjoituspelinsä, katsomossa pikkusiskot leikkivät, aikuiset joivat makuvettä ja maistelivat mansikoita. Tällä kelillä valmentaja kielsi jäämästä kentälle potkimaan, ensin ainakin juotte ja syötte kotona.

Illalla Hietsussa viereinen ultimatematsi nostatti pölypilven, ahneet lokit ruikkivat pommejaan, poppikoneesta tulviva kakofonia vahvisti keski-iän saapuneen. Lapsilaumaa ei ollut saada vedestä pois.

Niin

(Suomen Kuvalehdessäköhän tuo oli. Älkää kertoko kenellekään, että pidin kyllä enemmän Hassisen Koneesta kuin Siekkareista.)

Painettu sana

Taasko sinä luet, menisit välillä ulos, siellä on hieno ilma, kuului lapsuuden vakiolause. Kirjat, lehdet, Hertta-sarjat, maitopurkin kyljet, niin paljon mielenkiintoista. Ja niin lyhyet yöt.

Äitisi oli nuorena töissä kirjakaupassa mutta otti lopputilin luettuaan kaikki kirjat, kertoi isoäiti paljon myöhemmin. Ja että isoisän oli vaikea herätä aamulla navettaan kun luki niitä romskujaan yömyöhään.

Jollei nyt geeneissä niin ehkä esimerkissä.

(Kirjoitettu kommentiksi Kirjailijan häiriöklinikka -blogiin)

Ja jossain vaiheessa otti virkailija Töölön kirjaston tiskillä pinosta osan pois sanoen, ettei lapsi saa lainata noin montaa kerralla.

Vantaanjoki, 106 ja Nina Hagen

KELA, hampurilaisrasvan käry, etäällä häämöttävä Kätilöopisto. Remontin räjäyttämästä risteyksestä päästyä aukeni Koskelantietä silmänkantamattomiin.

Tuoksui keskikesän lehmuksille, vastaleikatulle nurmikolle ja bussien pakokaasulle. Vastoin länsimaisen tieteen kantaa hengitin sitäkin, koska sekin kuuluu kesänostalgian aromiin.

HKL:n varikolla tährijöiden suttaamia vaunuja, hyllyllinen virroittimia ja traktorin kauhoja, jokunen paali kiskoja.

Aikanaan Hämeentien päättävä tiilikulma, Vantaanjoki ja Tekniikan museo. Kääntöpaikka.

Käpylän nurmella treenaajat lopettelivat juuri peliä, jäljellä vielä kiertoharjoitus hölkkäpalautuksin, pallo ilmassa -osuus ja venyt.

Autokyydin sijasta vielä pallottelua kun kerrankin alla tasainen nurmi. Kärsivällisyyttäkin koeteltiin, mutta "ennen lähtöä vielä vähän" toi lopulta juniorille uuden ennätyksen ja naamalle hymyn. Faijan 106 jotakuinkin vuorojaloin piti perheen hierarkian vielä ennallaan, mutta nämä saattavat olla tällä osa-alueella vanhan uroksen viimeisiä pullisteluja. (Itse asiassa luultavasti paras tulos sitten vuoden noin 1981.)

TV:ssä illalla muun muassa Teeman Ruisrock-dokumentti. Nina Hagen 1984.

"Tekijät" ja "valittajat"

Toimittaja Joona Haaralan ja yrittäjä, toimitusjohtaja Sami Hurmeen keskustelu Linnamäkigatesta sunnuntaina Twitterissä kuvasti osuvasti jotain isompaa tämän(kin) hetken Suomessa.

Uskon heille sopivan, että hiukan siteeraan.

Joona Haarala: Muu media on saanut samansuuntaista viestiä, mutta nimettöminä: jos olisit nuori, uskaltaisitko puhua jos on kielletty?

Joona Haarala: Jokaisesta löytyy ongelmia Meillä töissä niistä puhutaan avoimesti. Nuorilla ei ole aina liiton jäsenyyttä takanaan.

Sami Hurme: Ei ole totta! Ei avoimuus vaadi liittoja taakse. Se on juuri se ongelma, että jonkun muun pitää hoitaa. Itse ei kyetä.

Joona Haarala: Koska olet oman itsesi herra tj. Kaikki eivät ole yrittäjiä ja duunareita tarvitaan. Katsomme näitä asioita eri kantilta.

Sami Hurme: Sen huomaan, että katsomme eri kantilta. Minä uskon tekemiseen, en valittamiseen.

Sami Hurme: Joona, väitän tehneeni sinua pidemmän työuran duunarina. 3x pidemmän kuin yrittäjänä ja nytkin tuntimäärät 50+/vko.

Joona Haarala: Onneksi itse elän yhteisössä jossa itse voi nostaa asioita esille. Liiton jäsenyys antaa turvaa (vakinaisille?).

Sami Hurme: Miksi toimittaja(t) lähtökohtaisesti ajattelevat, että yrittäjät ovat syvältä ja riistäjiä, jotka eivät ymmärrä työstä mitään?

Sama jako näkyy tämän päivän yhteiskunnallisissa keskusteluissa ja yhtä lailla se löytyy viime vuosikymmenten ajattelijoiden esseekokoelmista.

Yksi ryhmä korostaa yrittämistä, kilpailukykyä, työtä, innovaatioita, positiivisuutta ja tuskastuu ainaiseen valittamiseen. Toinen ryhmä epäilee, kritisoi, löytää epäkohtia, vaatii tasa-arvoa.

Ja molemmat ryhmät ovat oikeassa.

(Edit: Sami Hurme jatkaa aiheesta merkinnässään Poispilatut. Ja sen alalaidassa lisää linkkejä.)

Lentäjän valssi

Voi mennä pikkutunneille saakka kun alkaa lukea Flightforumilta anekdootteja sattumuksista lennonjohdossa.

Ihan kaikkia en ymmärtänyt, mutta tarpeeksi koukuttuakseni kanavalle.

En ollut tiennyt, että lennonjohtojen radioliikennettä maailmalta voi kuunnella verkossa. Ei kuitenkaan suomalaista.

Musiikkimies Matti Sunell puolestaan analysoi ilmojen musiikkia, kaupungin yli jylisevien lentokoneiden ääniä. Nyt ollaan kauniin äärellä.

Eri ilmanala

Ilmastoidusta kaupasta kadulle astuessaan sen huomaa.

Vastaan lyö lämmin, kostea, etäisesti suolaiselta tuoksuva ilma. Ihan kuin etelässä, iskee assosiaatio.

Tykkään.

Öisin on hiukan tukalaa, ja silloin, kun käy painostavaksi ja vie voimat. Miltä tuntuisivat ukkosen pauke peltikattojen yllä ja taivaat aukaiseva kaatosade?

Perjantain lainaus

"Itseoppinut on ainoa oppinut. Muut ovat opetettuja." Sitä siteeraavat mielikseen kaikenlaiset opiskelijahulttiot, jotka ylimielisesti vähättelevät opintoja ja kehnoja opettajiaan, mutta eivät välttämättä korvaa aukkoa suurta itsekuria vaativalla itseopiskelulla, jota lauseen kirjoittaja on lähinnä tarkoittanut.

Erno Paasilinna: Miten kirjani ovat syntyneet (2000)

Viisi senttiäni Linnanmäkigateen

Toistaiseksihan tässä luo kohua lähinnä toimitusjohtajan pokerin pettäminen kameran edessä. Jos hän olisi vetänyt henkeä, koonnut itsensä ja kertonut, että maksamme palkkaa TESsin mukaan ja toisissa firmoissa päättävät palkoista ihan eri henkilöt jne, mekin jauhaisimme täällä nyt jotain muuta.

Ilmeisesti hän odotti toimittajatyttöstä rupattelemaan mukavia kivasta Linnanmäestä ja käveli väijytykseen. Jos toimitus on tietoisesti lähettänyt kivat kyssärit tietäen kysyvänsä kuitenkin kovempia, voidaan kysellä myös jutunteon tyylin perään. Parhaat vastaukset saa jos antaa vastaajan valmistautua, toisaalta toimitusjohtajatasolla kai pitäisi olla jo valmiiksi aika hyvät perustiedot omasta talosta.

Ehkä toimitusjohtajatasolla pitäisi joka kerta lähteä haastateltavaksi sillä asenteella, että kamera on aina päällä ja haastattelija aina vihollinen?

Toimarin pimahdusta mielenkiintoisempi asia ovat Linnanmäen työolot, joista ehkä kuulemme toisella mediakierroksella kun toimitusjohtaja on kauhisteltu kuiviin. Millainen on työkulttuuri ja tapa antaa palaute? Miten tarkkaan TESsiä noudatetaan? Onko näin isossa talossa luottamusmiestä tai työsuojeluvaltuutettua? Mikä on hierarkia työntekijöiden kesken: 30. kesän jarrumies versus 1. kesän possujunan kuljettaja? Miten työtuntimäärät on määrätty ja missä ajassa niiden tulee tasoittua?

Erityisen kiintoisa yksityiskohta on tuo, kuka saa puhua firmasta ja mitä ja missä ja kenelle.

Työpaikka, jossa on yhtä aikaa näin paljon nuoria ihmisiä, lienee työnantajalle haaste kun moni opettelee yhtä aikaa työelämän tavoille. Töihin on tultava ajallaan, kännykkä räplätään vapaa-aikana, asiakaspalvelija joutuu sovittamaan vessareissunsa ja välillä syödään kiireellä.

(Kirjoitettu kommentiksi mainioon Kunto kortilla -blogiin)

Vihan ja katkeruuden esseet

Olen kyllä ihan väärä ihminen tankkaamaan Antti Nylénin esseitä. En ole koskaan lukenut Nuorta Voimaa, ja arvelen Morrisseyn olevan joku englantilainen tai amerikkalainen poppari mutten ole ihan varma. Ja Baudelairea taisi siteerata vääpeli Ryhmy mutten muista, missä kirjassa. Olikohan Jees, leskiyli-insinöörskä tai sitten Jees, Nurmijärven mämmiä.

Yksi vaikutelma oli, että aina kymmenen vuoden välein tulee nuori vihainen mies tai miehiä ja julkaisee sianhoito-oppaan tai minkä milloinkin kirjan. Sitä sitten ihmetellään niin kuin markkinoilla katsellaan hörähdellen hetki jotain erikoista ennen kuin ostetaan muurikkaletut hillolla ja kermavaahdolla ja jatketaan katsomaan, mitä seuraavassa kojussa on tarjolla.

Se huomio nauttimisen muuttumisesta mahdollisuudesta pakolliseksi oli kyllä hyvä. Ja minusta olikin aina tuntunut, että Agnes ja Elin Fucking Åmålissa eivät ihan tyhjentyneet siihen kaapistatulokliseeseen.

Muita juttuja pitää kyllä vielä sulatella. Ehkä siksi, että olen heteromies ja lihansyöjä, joten saatoin ottaa vähän itseeni.

Toinen vaikutelma oli, että kirjoittajan pitäisi käydä enemmän ulkona, istunut vähän liikaa sisällä huonossa ilmassa miettimässä turhan vaikeita.

Pitääpä lukea tätä kaveria lisää.