tiistai 5. heinäkuuta 2011

Vantaanjoki, 106 ja Nina Hagen

KELA, hampurilaisrasvan käry, etäällä häämöttävä Kätilöopisto. Remontin räjäyttämästä risteyksestä päästyä aukeni Koskelantietä silmänkantamattomiin.

Tuoksui keskikesän lehmuksille, vastaleikatulle nurmikolle ja bussien pakokaasulle. Vastoin länsimaisen tieteen kantaa hengitin sitäkin, koska sekin kuuluu kesänostalgian aromiin.

HKL:n varikolla tährijöiden suttaamia vaunuja, hyllyllinen virroittimia ja traktorin kauhoja, jokunen paali kiskoja.

Aikanaan Hämeentien päättävä tiilikulma, Vantaanjoki ja Tekniikan museo. Kääntöpaikka.

Käpylän nurmella treenaajat lopettelivat juuri peliä, jäljellä vielä kiertoharjoitus hölkkäpalautuksin, pallo ilmassa -osuus ja venyt.

Autokyydin sijasta vielä pallottelua kun kerrankin alla tasainen nurmi. Kärsivällisyyttäkin koeteltiin, mutta "ennen lähtöä vielä vähän" toi lopulta juniorille uuden ennätyksen ja naamalle hymyn. Faijan 106 jotakuinkin vuorojaloin piti perheen hierarkian vielä ennallaan, mutta nämä saattavat olla tällä osa-alueella vanhan uroksen viimeisiä pullisteluja. (Itse asiassa luultavasti paras tulos sitten vuoden noin 1981.)

TV:ssä illalla muun muassa Teeman Ruisrock-dokumentti. Nina Hagen 1984.

2 kommenttia:

a-kh kirjoitti...

Siinä mukavasti vilahteli tuttuja paikkoja. Nyt pyöräilen toisissa maisemissa.

Mika kirjoitti...

Kaikki Suomen kaupungit ovat kesällä hienoja.

Marraskuun räntäsateessa kaupunki punnitaan. Tasapeli saattaa tulla.