Taasko sinä luet, menisit välillä ulos, siellä on hieno ilma, kuului lapsuuden vakiolause. Kirjat, lehdet, Hertta-sarjat, maitopurkin kyljet, niin paljon mielenkiintoista. Ja niin lyhyet yöt.
Äitisi oli nuorena töissä kirjakaupassa mutta otti lopputilin luettuaan kaikki kirjat, kertoi isoäiti paljon myöhemmin. Ja että isoisän oli vaikea herätä aamulla navettaan kun luki niitä romskujaan yömyöhään.
Jollei nyt geeneissä niin ehkä esimerkissä.
(Kirjoitettu kommentiksi Kirjailijan häiriöklinikka -blogiin)
Ja jossain vaiheessa otti virkailija Töölön kirjaston tiskillä pinosta osan pois sanoen, ettei lapsi saa lainata noin montaa kerralla.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Ihan sama kommentti oli mulle lapsena vakio.
Tiedät tunteen.
Kesällä maalla saattoi siirtyä katsettaan tekstistä nostamatta pihanurmelle tai -keinuun, mutta talvella oli vain mumistava jotain kirjan uumenista.
Lähetä kommentti