Silti voi käydä niin, että Kansallismuseon kulmilla taivaat aukenevat sekunnissa, kaatosade alkaa kuin hanasta vääntämällä.
Koska koko joukolle on vain yksi pieni sateenvarjo, on parempi jäädä kaupan pienen markiisin alle odottelemaan.
Harmaa vesimassa piiskaa Museokatua, kastuneen pölyisen kaupungin huumaava tuoksu nousee kasvoille. Pisarat pomppivat lämpimästä asvaltista, kastelevat sääret ja shortsien lahkeet. Uitetun koiran oloisia ihmisiä juoksee läiskyvin sandaalein suojaan, lenkkeilijä jatkaa vääjäämättä siristetyin silmin, hiukset otsaan liimautuneina. Pariskunta T-paidoissaan hyppii ja tanssii nauraen, kohottaa kasvonsa sateen huuhdeltaviksi.Viemärien täytyttyä vesimassa valuu alas katuojaa, nousee vinoparkissa olevan Mercedeksen renkaan ohjaamana jalkakäytävälle. Kadunkulmiin kasvaa järviä, joihin autot kohahtavat ajovalot kiiltävästä kadusta heijastuen.
Kun sade ei tunnu hellittävän, on vain juostava kotiin. Perillä nauretaan ja viritellään vaatteita ja kenkiä kylpyhuoneeseen kuivumaan. Ikkunan takana välähtää jo, kumea jyrinä kertoo ukkosen alkaneen.
Pieni seikkailu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti