Äitikortti

Nyt-liitteen Anu Silfverberg kirjoittaa äitikortin pelaamisesta.

Poliitikkoystäväni kertoi, kuinka oli kiistellyt valtuustossa puoluetovereiden kanssa kotihoidontuesta. Myöhemmin naispuolinen kollega oli tullut ilmoittamaan, ettei ystävän pitäisi puhua lapsiin liittyvistä asioista, koska hän ei ole äiti. Tällainen käytös on niin yleistä, että sitä pidetään täysin normaalina. Äitiyteen vetoamisella ei kuitenkaan juuri koskaan ole relevanssia itse asian kannalta. Kortti lämähtää pöytään, kun oma sanottava on loppu tai kun ajattelua ei viitsitä tai osata aloittaa.

Kaipa tuollaistakin on. Ja totta kai saa puhua.

Omaan korvaan ovat silti ottaneet useammin tapaukset, joissa lapsista ja sellaisten kasvattamisesta luennoivat varmimmalla nuotilla ihmiset, joilla lapsia ei ole. (Mikä ei toki tarkoita, etteivät he silti voisi olla oikeammassa.)

Tie vie

If your feet are fucked, you're fucked, koulutti muistelmissaan training screw "Andy McNab" jalkaväkeä. Ja sitähän me nurmenvärisiä kauluslaattoja kantaneet olemmekin.

Pitkästä aikaa rakon puhkaisemisen ja laastaroinnin kertausta. Sports Trackerin kirjaamat 63 kävelykilometriä neljässä päivässä ja 200 elokuussa olisivat urheilijalle verryttelyä mutta istumatyöläiselle ne tuntuvat saavutukselta.

Vielä on riittänyt kauniita kelejä.

Ne jyrää meitin

Kaipa jokaisella on oltava vakioaiheensa, keppihevosensa.

Varo ettet jää alle, kului vierestä lähtiessämme valojen vaihduttua  ylittämään katua. Autot seisahtuivat suojatien eteen, mutta polkupyörä lähestyi hidastamatta. Päin punaisia suoraan kohti polkeva nainen vastasi kysyvään katseeseeni hymyllä, lapsi takana turvaistuimessa samoin.

Liikuimme eri liikennemaailmoissa.

Moottori kai eron tekee, ajattelin skootteristin pysähtyessä kuuliaisesti valoihin. Toisaalta päivänä muutamana ihmetyttivät motoristit, jotka kahden autojonon välissä kaistaviivan päällä ajaen hiipivät ruuhkassa keulille. Mutta se onkin mutkikkaampi juttu, ainakin nettikeskusteluista päätellen.

Mysteerihälytys

Lauttasaaressa kävellessä kiinnitti huomion palovaroittimelta kuulostava piipitys.

Äveriään näköisen pienkerrostalon pihan muurissa vilkkui punainen lamppu, ja hälytys moikui. Pari ohikulkijaa pysähtyi, ihmeteltiin yhdessä. Talon suunnalta tulevilta kahdelta neitoselta tiedusteltiin, mistä voisi olla kyse. Ei me, neitoset hämmentyivät päitään puistellen ja jatkoivat matkaa. Muita ei näkynyt.

Kierros talon päädyn ympäri ei paljastanut savua, hajuja tai muuta erikoista.

Koskaan ei selvinnyt, oliko jossain joku isompi hätä vai oliko vain talon viinikellarin lämpötila noussut asteen liian ylös.

Ne jossain nähdyt kyltit ovat ihan hyviä, joissa lukee esimerkiksi, että tämä hälytys tulee sen ja sen talon hissistä, soita numeroon sejase.

Eestaas

Polkupyörällä tulee kotoa Vantaan Energia Areenalle näköjään vajaat 14 kilometriä. Verkkaritakki oli syyskesäisessä lämmössä liikaa eikä repun alle tankopakkaukseksi viritettyä sadetakkiakaan tarvittu. Ollapa sitomiseen sellaisia valtion nahkahihnoja.

Palatessa Merikannontien vartta kiitäessä sai Cafe Regatan suunnalta leijaileva grillatun tuoksu veden kielelle. Risteyksessä musta Lexus pelästytti polkijan, mutta löytyi siitä sittenkin jarrut.

Illalla Teemalla Helsinki-aiheisia elokuvia.

Limittäin

Jo syksy, koska koulut ja työmaat pyörivät jo.

Vielä kesä, koska turistit parveilevat, aurinko paistaa lämpimästi ja iho paksujen farkkujen alla huokuu hikeä.

Lasten ristiretki

AamuTV:ssä ysiluokkalainen tyttö luennoi lainvalmistelun tilasta. Sitten grafiikka kertoi, että hän on filosofian tohtori (väit.).

Tämä ei ollut tytöttelyä vaan ikää. Terveyskeskuslääkärit näyttävät nykyään biologian laajan kurssin valinneilta lukiolaisilta ja poliisit siniset haalarit ostaneilta mopopojilta.

Taiteita

Melko turha linkittää muutaman päivän päästä poistuviin ohjelmiin, mutta menköön. Rock-Suomi-sarjan jakso Sanojen takana sisälsi niin paljon nuoruuteni lauluja ja riimejä, että miten se olisi voinut olla kolahtamatta?

Ainoa, joka käytti kaikkia kuuttatoista tunnettua riimittelyn lajia, on ollut Juice, kertoi sanoittamista opettava Heikki Salo. Minullekin Leskinen oli toki yksi niistä suurista, mutta tekstinsä silti jotenkin kevyitä verrattuina vaikka Göstaan tai Röyhkään. Ultra Bralla se melankoliahermoa näpäyttävä efekti tulee kai enemmän sävelistä kuin sanoista.

Yhdessä jakson mielenkiintoisimmista kohdista lauluntekijät yrittävät tavoittaa sitä, mistä ja miten ne sanat tulevat.
- - - - -
Illalla televisiossa Alexander Ring otti puolenvaihdon haltuunsa ja laukoi kolmannella kosketuksella Kiovan Dynamon verkkoon. Itselleni illan säväyttävin osuma syntyi silti alkuillasta Siltamäen nurmella kun pallo kiersi vapaapotkusta muurin yli ja räpsähti PuiU:n maalin vasempaan yläkulmaan. Lopun aikaa juniori haki liiankin innokkaasti lisää.

Joutomaihin

Tännekin talteen kommentti, jonka unkurin joutomaamerkintään raapustin.

Bronxista en tiedä mitään mutta jotain Helsingin joutomaista, jotka ovat kadonneet rannoilta, Töölönlahden viereltä, Kampista. Ja korttelien seassa ammottaneisiin tyhjiin aukkoihin on noussut rivistä uudempina erottuvia taloja.

Missä tenavat nyt hortoilevat sivaltelemassa puukepeillä kumoon pitkiä heiniä ja keräämässä lahkeisiinsa takiaisia?

Helsingissä joka neliö on kallis ja valjastettava äkkiä tuottamaan. Maalla on kiireettömiä navetantauksia, joissa pikku-Fiatit ja hevosten kauan sitten vetämät kylvökoneet saavat rauhassa ruostua. Ja muutenkin huimaavan paljon tilaa.

Turnausviikonloppu

Turnauspuitteista ei löytynyt moittimista. Montun nurmikentät katsomoineen, ylhäällä tekonurmi, jonka takaisen metsän mättäiltä kelpasi käydä puoliajalla riipimässä kourallinen mustikoita.

Aurinko paistoi kuumasti, kuulutukset kaikuivat, kahviteltalta päin soi Juicen Anne ja Jacques.



Neljä peliä päivässä on paljon joten levätkää niiden välissä, kaikui ohje kuuroille korville. Minuuttia myöhemmin ikiliikkujat taas pomputtelivat pallojaan, menivät hippaa tai juoksivat muuten vain. Edes uintirupeama päivän päätteeksi ei tuonut totaalityrmäystä.

Tenavien tainnuttua istuivat aikuiset terassilla ihailemassa auringonlaskun punertumista Saimaan yllä. Laseissa se yksi olut tai lonkero paitsi Francois'lla  tietenkin punaviiniä. Yhdet nousivat seurueen keskipisteiksi tarinoillaan, toiset tyytyivät iskemään väliin lyhyen osuvan, kolmannet kuuntelivat myhäillen. Anekdoottien aikajana ylsi HKL:n pahvisiin koululaiskortteihin, Liverpoolin menestysvuosiin ja Moskovan olympialaisten helteiseen katsomoon, jossa myytiin lämmintä Pepsiä.

Viikonloppu ehti päätökseensä parahiksi juuri taivaan alkaessa tummua harmaaksi. Taavetin ja Haminan välillä satoi jo. Tuulilasinpyyhkijät viuhkivat, vesi sihisi renkaiden alla.

Takapenkillä nukuttiin sikeästi.

Tietotekninen tahdikkuus

Kuullut useammin kuin kerran, että Twitter on automaattisesti poistanut ihmisiä toisten ihmisten seuraajalistoilta. Myös Facebook aiheuttaa ajoittain yllätyksiä toimimalla odottamattomilla tavoilla.

Kun asiaa ajattelee, tällainen epävarmuustekijä voisi olla ja sen kannattaisikin olla tarkoituksellinen. Säästytään monelta sosiaalisesti kiusalliselta tilanteelta ja selittelyltä.

Valokuvausta ennen näppäinpuhelimia

Valokuvaaja Jore Puusa on viime päivinä muistellut, millaista valokuvaaminen maailmalla ja etenkin kuvien toimittaminen kotimaahan oli ennen digiaikaa.

Itsekin aukonut seinärasiaa kytkeäkseni kenttäpuhelimen yleiseen verkkoon, mutta kuvaajan tuohon aikaan oli oltava McGyver.

Kommentoija kirjoitti asiaa todetessaan, että nuo kokemukset pitäisi koota vähintään muistelmakirjaksi.

Uusi vuosiluokka

Viime vuonna jäpitti koulun kulmalla näyttävästi poliisimoottoripyörä, eilen mustamaija. Tänään suojatien kohdalla seisoi kaksi sinihaalaria huomioliiveissään turvaamassa lasten ylitystä.

Virkamiehet pysäyttivät jalkakäytävää suoraan syliinsä pyöräilleen nuorukaisen keskusteluhetkeen.

Korttelin päässä vouvahti, poliisimoottoripyörä lipui valoihin pysähtyneen auton rinnalle ja konstaapeli antoi palautetta sivuikkunansa avanneelle kuljettajalle.

Aurinko paistoi, tuoksui vielä kesältä.

Elokuun ilta Helsingissä

Lauantain iltakierroksella Helsinki näytti leppoisalta, vaikka oman nimen kuuleminen Merikannontiellä ylhäältä päin hätkähdyttikin. Parvekkeen kaiteella virnisteli tuttuja naamoja.

Seurasaaren venerannassa komeili hääpari morsiusneitoineen, Sibeliuspuistoon oli katettu pitkä pitopöytä. Piknikseurueita viheriöillä, puheensorinaa ja lasien kilinää parvekkeilta, leppeä lämpöinen elokuun ilta-aurinko.

Jossain tapahtuikin, sillä Paciuksenkadulla havahtui kiihdyttämään, vilkkumaan ja vouvottamaan ensin yksi ja perään toinen tunnukseton poliisiauto. Pian teki Mecklulla saman mustamaija.

Tällaisena iltana yksin kaupunkiin jäänyt Henrik Bexar ja Mauri Sariolan kesäleskituomari istuvat taksi-Mercedeksen nahkaiselle takapenkille ja ottavat kyydin keskustaan valkoliinaisten pöytien ääreen.

Pehmeä lasku

Parasta loppukesän Töölössä on lehmusten tuoksu.

Toistan.

Koulu vasta häämöttää, mutta harrastukset totuttavat aikatauluihin. Jäähallin välioven lasi oli huurussa, sisällä raikkaan viileää. Suojat pois ja vauhdilla jäälle, valmentaja hoputti. Ulko-ovella löi vastaan tahmean kostean lämpimän paksu ilma kuin etelänmatkalla koneesta astuessa. Siltamäen urheilupuiston parkkikset täynnä nurmikonreunoja myöten, autoja lipui ympäriinsä etsimässä paikkaa. Perillinen kätteli erotuomarin mutta hävisi teikkauksen. Punamustaraitainen vastustaja valitsi, että pidetään samat puolet. Nurmikkolakeus vihersi, taivaalla kiitävät dramaattiset pilvet ropsaisivat muutaman pisaran.

Päiväjäiden aikaan ehtii kävellä vaikka Lauttasaaren rantoja ympäri, kulkea kohdista, joissa en syntyperäisenä ole koskaan ennen kävellyt. Siellä Länsiväylän ahtaammalla puolella kulkee kävelytie. Mutta ei kannata pöpelikköön keventämään poikettuaan antaa irtokiven pyörähtää jalan alla kaataen kämmenilleen nokkospuskaan. Jokunen aika pramean oloinen asumus rantoineen, laitureineen ja näköaloineen.

Iltapäivällä nukkui ikämies kyljellään Jätkäsaaresta lähteneen spåran lattialla. Marian sairaalan jälkeisellä pysäkillä kuljettaja herätti ja ohjasi ulos varmistaen vielä, ettei lakki unohdu.

Tuulen suhina rannan haavikossa

Itsensä umpiväsyksiin valvonut mies täyttyi vielä ennen unen tuloa elävällä muistolla.

Leukojarepivät haukotukset ja painavat luomet tuvan pöydän ääressä kun isoäiti jo siivoaa pöydästä iltateetarpeet kahveriin, vetää seinäkellon ja laskee kissan ulos. Vielä hampaiden pesu altaan äärellä puuhellaa vastapäätä, sitten iltakasteisen pihanurmikon kosteus ja aitanvinnin portaiden puunsyyt paljaissa jaloissa. Lukko nirskahtaa ja karkeatekoinen lankkuovi aukeaa paksusta rauta-avaimesta vääntämällä. Hämärän vinttikamarin seinällä erottuvat sinne ripustetut kalaverkot ja vastat, katon ja seinän raossa häämöttävät vaaleanharmaan ampiaispesän repaleiset jäännökset. Vanhaan hetekaan sijattujen sinisen paperilakanan ja vanhan pumpulitäkin välissä on viileää.

Tuulen suhina rannan haavikossa ja järvenselän takaa kantautuva auton surina saattelevat uneen.

Tarua ja totta

Liza Marklundin Panttivanki oli viikon kirjapettymys. Kulma maihin, joista keskusvalta puuttuu, kiinnosti, mutta tarina ei päässyt vauhtiin. Ja oli paikka miten tiukka tahansa, Annika Bengtzon osaa aina tuntua ihmiseltä, joka kulkee taloudellisen ja henkisen pehmusteen sisällä. Näennäismausteeksi vähän länsimaisen hyvinvoijan syyllisyyttä ja Viisikko-tunnelmaa jatkuvasta syömisestä.

Anne-Riitta Isohellan Suomen-pojat pelasti kirjaviikon kertoessaan virolaisista, joita Hitlerin ja Stalinin valtapeli riepotti. Vientiä oli kummankin maan eläväksi voimaksi, mutta tämä kirja kertoo niistä, jotka liittyivät Suomen armeijaan taistellakseen aikanaan muun muassa Kannaksella kesällä 1944. Aselevon häämöttäessä pääosa palasi Viroon jatkaakseen epätoivoista taistelua maassa, jonka Saksa oli samalla hylkäämässä idästä vyöryvän neuvostoarmeijan edessä. Näkymiä juuri sellaisista vetäytymistaisteluista, joissa vakavasti haavoittuneet jäävät jälkeen makaamaan asettaan hapuillen, tilanteesta selvää ottamaan lähteneet partiot katoavat iäksi ja elämä on vain tässä ja nyt ilman tietoa huomisesta.

Ei voi olla vertaamatta Suomen ja Viron kohtaloita. Viron, jolla ei ollut mitään mahdollisuuksia sen jälkeen kun ilmeni, että länsiliittoutuneita ei olisi voinut vähempää kiinnostaa, mitä rautaesiripun itäpuolen kansoille tapahtui. Suomen-poikien vaihtoehtoina olivat pako Ruotsiin, katoaminen korpiin metsäveljiksi tai "oikeudenkäynnit" ja gulag. Entäpä hän, joka käveli talviyössä Suomenlahden yli Suomeen, niin kuin luuli, turvaan. Ja palautettiin Valpon kuulustelujen jälkeen Neuvostoliittoon.

Niilo Lappalaisen Vaarallisilla teillä ja syksyllä 1944 Saksaan SS-miehiksi lähteneet sotilaspojat. Kiintoisinta antia kuvaukset kevään 1945 Saksasta. Sekoitus sekavuutta, Kolmannen Valtakunnan viimeisiä vaiheita ja yltäkylläisyyttä, kun muonavarastojen antimia jaetaan sotilaille. Ja hämmennystä, jonka vallassa suomalaisia komennetaan ja kuljetetaan milloin mihinkin Euroopan kolkkaan koulutettaviksi. Ja norjalaisiin metsiin haudattuja raha- ja arvotavarakätköjä, kun salaisiin tehtäviin tarkoitettuja seteli- ja varustenippuja evakuoidaan juuri ennen antautumista.

Perinteinen

Sadekuuro piiskasi pihaa kun juoksimme autosta Keski-Suomen Ilmailumuseon aulaan.

Kaikki suunnilleen niin kuin ennenkin. Perillinen luennoi Me-109-mallien eroista, minä tiesin vielä tänä vuonna vähän enemmän viestitoiminnasta ja elsosta.

Mutta vasta vitriinissä avoinna olleesta tähystäjän lentopäiväkirjan merkinnästä tajusin, että juuri tämä Blenheim oli yhtenä pommittanut Kuuterselkää iltayöstä 14.6.1944 kun alapuolella Rynnäkkötykkipataljoonan Sturmit ja eversti Puroman jääkärit odottivat lähtökäskyä vastahyökkäykseen.

Ensivaikutelma ja -kiinnostus syntyivät varmaan aikanaan jo Mauri Sariolan mehustetuista ritarimuistoista, luutnantti Aulangosta kertovasta pätkästä. Ja varusmiehenä sai kuulla, että pataljoonamme kantoi Kuuterselässä tuntuvat tappiot kärsineen JP 4:n perinteitä. Sitä en muista, kerrottiinko meille Kyösti Kalliosta ja miksi olimme Henkikomppania. Päivittäisessä käytössä termi kuitenkin oli.

Illalla ukkosti jälleen.