Väliruokalaji

Kun olisi sata aihetta kirjoittaa muttei ehdi. Julkaistakoon silloin välipalaksi yksi suosikkikohtaus yhdestä suosikkisarjastani.

Käsittääkseni teksti on hyvä, ja näyttelijät tekevät siitä tuplahyvän. Äänenpainot!

Vaimennettu kaupunki

Sade alkoi tihkuna jo iltapäivällä. Voimaloiden piiput katosivat harmaaseen sumuun.

Unenomainen hiljainen maisema, jossa vain asiat lähellä ovat jäljellä. Sadetakkiin tiivistyvä kosteus.

Keskiyön lähestyessä ikkunapeltiin ropisi jo kunnolla. TV:ssä kaurismäkeläinen Pimeys odottaa ei jäänyt historiaan, mutta näkymät vuoden 1985 Helsingistä kiehtoivat.

Hei, me vuorovaikutetaan

Tämä "kaljupäinen uutishavainnoitsija" kuulostaa semmoiselta pertsulta, jollaiseen linkittäminen voi viedä luottotiedot ja johtaa syrjäytymiseen.

Kumminkin hauskaa aina kun solmitaan hiukan auki näitä kauniiden tekstien stiiknafuulioita.

Päivän tarjous

Ilta saa

Harmaat pilvet meren yllä

Verkossa vuosia seurattu muistutti kuolleiden lasten muistopäivästä, ja oli sitten maan päälehdessä siihen liittyen konkreettinen juttu.

Jos sitten vielä kuulee sattumalta kaupungilla perheestä, vaikka vieraastakin, jonka elämä ei tämän syksyn jälkeen yhtäkkiä ole enää koskaan ennallaan, tulee halanneeksi koulusta kotiutuvaa lastaan niin lujasti, että tämä katsoo kummeksuen.

Illalla miettii, miten ihminen voi kaikkien vaarojen ja sairauksien keskellä edes selviytyä terveenä vanhaksi. Ja että TV:ssä samalla höpistään, onko jonkun tukka hyvin. Kuten on tietysti pakkokin, sillä jos kaikkia maailman murheita oikein alkaisi miettiä ja ottaa harteilleen, ei kukaan enää pääsisi aamulla sängystä ylös.

Harmaan hiljainen olo.

Sinä päivänä meri oli vinossa

Raitiovaunuun paistoi aurinko

Siellä taas

Purukerroksen pehmeys jalan alla, kosteasta metsästä tulvivat tuoksut. Sieniä siellä täällä.

Siinä aukealla hiihtostadionmaisella kohdalla havahtui silmä liikkeeseen oikealla. Ruskeat eivät olleetkaan koiria vaan luontosuuntautuneemman arvion mukaan neljä peuraa. Ollapa ollut kamera kun ne laukkasivat aukean alueen poikki ja loikkasivat polun yli vastavalon kimmeltäessä turkeissa. Tallensin kuvan kuitenkin korvien välin kovalevylle. Liikkuvana mutta hidastettuna.

Jyrkkää ylämäkeä ähkiessään voi omahauskuuttaa itseään selostamalla tilannetta Paavo Noposen äänellä Kulakovan ja Smetaninan eeppisenä taisteluna heidän lähestyessään hiihtostadionia. Tekin varmaan muistatte Lahdesta sen mutkan, jonka kohdalla aina sai jännittää, kuka hiihtäjistä kaatuisi.

Reppuun varattu kuiva paita tuli tarpeeseen, ja odotetun astuttua ulos jäähallista jatkui matka Kehä I:n kautta kohti jalkapallosellaista.

Illan molemmat ottelut päättyivät 3-2. Niistä Christiano Ronaldon TV:ssä ratkaisema säväytti vähemmän.

Yksiselitteisesti epäilyttävää

Astroturfing nousi otsikoihin, mutta sen sisällön sijasta keskustelu juuttui suomenkielisestä nimestä jauhamiseen (esimerkiksi vertaisvalehtelu olisi aika hyvä).

Tuotetietoja verkosta surffatessa on ollut helppo ohittaa sellaiset kommentit, joissa jotain tuotetta yksipuolisesti ylistetään. Mutta löytyykö seasta astetta ovelampia, joissa olisi sekä kehuja että moitteita mutta joissa saldo jäisi sopivasti positiivisen puolelle?

Joka asiassa tapaa olla vähintään kaksi puolta, joten sen mukainen kommentti tuntuu heti uskottavammalta.

Tiedemies laajentaa vastaavan ilmiön osuvasti myös auktoriteetteihin, ja olen samaa mieltä. Mitä varmempi joku asiastaan on, sitä enemmän hänen sanojaan epäilen.

Tiedemies:

Itselleni esimerkiksi auktoriteetin luotettavuus kasvaa sillä, että tämä ilmaisee epävarmuutta ja kartoittaa tietämyksensä, varmuutensa ja kokemuksensa rajoja.  Tosiasiat ovat inherentisti epävarmoja, niihin liittyy ihmiselle aina epävarmuus. Vaatimus varmuudesta on ikäänkuin vaatisi että jokaisen predikaatin eteen lisättäisiin kirosana vahvistamaan viestiä, ja siivoa kielenkäyttöä pidettäisiin "nolona" tai "nössönä". Auktoriteetti joka ei salli itseään kyseenalaistettavan tai haastettavan, ei voi mitenkään vaatia tai ylläpitää auktoriteettiaan.

Tehtävä Kalliossa

Alkoi hämärtää kun nousimme Helsinginkadun mäkeä Linnanmäen kohdalle. Flemarin kulmaan työnsi tuuli pizzan tuoksua.

Vaasankadulla astui porttikäytävästä henkilö, jota en koskaan ennen ollut nähnyt, ja pudotti avoimena odottavaan reppuuni pussillisen sieniä. Hän poistui koirineen pohjoiseen, me etelään.

Tuuli yltyi ja kaatoi pizzerian mainoskyltin, joka lävähti paukahtaen jalkakäytävään. Mies riensi nostamaan sitä pystyyn. Mustanharmaa taivas alkoi vihmoa pikkuruisia pisaroita.

Hesarilla vihmonta voimistui ropinaksi. Sadevarusteiden puuttuessa oli viisainta siirtyä spårapysäkille.

Kotona suppilovahverot pääsivät pannulle. Ne kutistuivat paistettaessa.

Perinteisen median viimeisiä oljenkorsia

Petteri Järvinen kirjoitti auki sitä, minkä me pitkän linjan bloggaajat olemme jo (pettymykseksemme?) huomanneet: Kansalaisjournalismi voi täydentää kenttähavainnoilla, mutta enimmäkseen se toistelee ja kommentoi "oikean" median tuotoksia.

Ne käsittelevät median esiin nostamia aiheita, mutta tutkivan journalismin korvikkeeksi niistä ei ole. Otetaan vaikka Himaselta tilattu 700 000 euron selvitys. Kuka olisi tuonut asian julkisuuteen, ellei lehdistöä olisi ollut? Tai kuka olisi paljastanut Finnairin ja eläkeyhtiöiden asuntokaupat?

Mutta kun median resurssit koko ajan vähenevät, kuka enää ehtii tehdä muuta kuin copypeistata niitä samoja muualta luettuja otsikoita.

Journalistiikan vierailijaprofessori Tuomo Pietiläinen tänään HS:ssa:

...toimittajat on järjestetty istumaan isoihin uutisten dealing-huoneisiin, joissa tärkeimpänä arvona tuntuu olevan viihdyttävien uutisen monistaminen nopeasti ja ilmaiseksi verkkoon.

Ja:

Olisiko uutisten määrän sijaan syytä keskittyä nyt laatuun määrän kustannuksella?

Valokuvaaja Kari Kuukka ei ymmärrettävästi malta olla tuhahtamatta kun tätä viisautta tulee sellaisen talon lehdestä, joka kuuluu ajaneen avustajiaan aina vain ahtaammalle mietittyään enemmän tilinpäätöstä kuin journalismia:

Järjen ääni. Ja olisiko tämä pitänyt tehdä jo muutama vuosi sitten, kun esim. avustajissa vielä oli LAADUKKAITA tekijöitä, eikä vain HALPOJA tekijöitä. Mutta parempi myöhään kun…. 

Niinpä.

Ja kun lähteissä viitataan lukijoiden odotuksiin, muistutan mediaa:

Yllättäkää minut. Parhaat ja unohtumattomimmat juttunne ovat olleet sellaisia, joita en olisi osannut odottaa enkä pyytää.

Lupaan samalla itse jotain. Kun aamun lehden jutut seuraavan kerran  tuntuvat kertaalleen jo netistä luetuilta ja mietin, kannattaako pitkää yhteistä taivaltamme enää jatkaa, otan huomioon, että laatujournalismi loppuu ellei kukaan siitä maksa.

Aamu tekonurmella

Lauantaiaamuna kelpaa saapua kahdeksaksi Puotilan tekonurmelle. Kenttä lotisee vielä vettä ja pallo pysähtelee lammikoihin, mutta viemärit lorisevat ja tuuli puhaltaa harmaita pilviä itään, pois.

Kohta kurkistaa jo aurinko.

Tavallista

On lanseerattu Ihan tavallisia asioita -kampanja, joka liittyy jollain lailla syrjäytymisen ehkäisyyn. Sinänsä kampanjan merkitys on nopeasti analysoitu. Onko siinä hyviä asioita? On. Riittääkö se estämään syrjäytymisen? Ei tietenkään.

Mainion keppihevosen se on kuitenkin tarjonnut ihmisille korostaa omia näkemyksiään ja pilkata niitä toisia. Niin myös tänään AamuTV:n Jälkiviisaissa, jotka tittelinsä mukaisesti kylpivät omahyväisessä viisaudessaan ja käskivät niitä toisia häpeämään. Ihan kuin me bloggaajat jo kymmenisen vuotta.

Bloggaajista parhaisiin lukeutuva Tiedemies viipaloi ilmiötä.

Se, mikä on huomionarvoista on keskustelu joka tästä syntyi ja mitä se paljastaa suomalaisesta poliittisesta jaottelusta. Mielestäni näkymä ei ole nätti, eikä se kerro mitään kovin hyvää oikein jaottelun mistään osapuolesta.

Omia muutamaa senttiäni tarjosin yhteen Facebookin keskusteluketjuista:

Samat kaksi linjaa kulkevat yhteiskunnallisessa keskustelussa koko ajan. 

"Oikealla" korostetaan yksilön omaa vastuuta itsestä ja läheisistä, asennetta, ryhtymistä ja reippautta. "Vasemmalla" taas rakenteita, rahanjakoa ja yksilön mahdollisuuksien rajallisuutta.

Ja sitten käytetään energiaa vastapuolen ivaamiseen vaikka molemmilla puolilla ollaan oikeassa.

Torstaiaamuinen

Semmoista syksyisen sumuista kosteutta.

Torstaiaamuinen Helsinki vilisi turisteja, joita purkautui laumoittain busseista Erottajalle. Pujottelin kameroita eri suuntiin ojentelevien välistä.

Aleksilla vilisi kauniita naisia. Ja turisteja. Ja jalkakäytävät tukkivia jakeluautoja. Täydellisimmin sen teki kuorkki, josta roudattiin jotakin Vanhalle. Jalankulkijat tungeksivat kukkalaatikoiden takaa pyörätietä pitkin.

Bio Rexin edessä jonotettiin kuin Neuvostoliitossa, mutten tiedä mitä. Kerjäläiskaksikko viihdytti haitareillaan.

Sade alkoi iltapäivällä.

Keidas

Pohjoisessa jylisee Helsinki-Vantaan lentoliikenne ja reunoilla autot, mutta Paloheinän ulkoilu-urilla voi kuvitella olevansa syvälläkin metsässä.

Tänään kaupunkilaisen keidas tarjosi parastaan lämpöaallon iskettyä syyskuiseen iltapäivään. Ilma oli paksua, kosteaa ja välimerelliseltä tuoksuvaa, linnut lauloivat, auringonvalo siilautui puiden väleistä ja metsän aromit nousivat polulle.

Kilometri kilometriltä vain parempaa.

Arki-illan Arkhimedes

Jokin sai läppärin tuulettimen huutamaan koko ajan jo toista päivää. Task manager näytti services.exe:n syövän jatkuvasti 25-35 prosenttia prosessoritehosta. Äärettömän ärsyttävää.

Virustarkistuksen raksuttaessa kelpasi googlailla toisella koneella "services.exe cpu usage" -rimpsua. Ei suoraa vastausta, mutta se, että services.exen villiintyminen liittyy yleensä johonkin tiettyyn sovellukseen. Oletko asentanut viime aikoina uusia ohjelmia, kysyttiin eräältä kysyjältä jossain Ameriikassa.

Jostain takaraivon alaosasta hiipivä muisto, että jokin ohjelma päivittyi juuri pari päivää sitten.

Läppärin ääreen ja sulkemaan taustoilla humissut MiCoach. Vielä ruksi pois ruudusta "run at startup".

Services.exen prosessorikäyttö putosi saman tien nollaan.

Touchdown-tuuletuksia öisessä huoneessa.

"Yellow pages"

Neil Hardwickin kirjoittama Pakanamaan kartta kuuluu viimein ilmestyneen DVD:nä.

Rynnätäkö hankkimaan vai jäädäkö pelkäämään, että kokemus on sama kuin uusintakatselussa niin monen muistojen kultaaman mestariteoksen kohdalla?

Vla-dam

Linnanmäellä oli syyskuisena iltana kylmää kun tuuli ravisteli puiden latvoja. Elementit kuitenkin tallella: Värivalot, musiikki ja ylhäältä laitteista kaikuva kirkuna. Pahvinakki pilasi hodarin, mutta popcornit osoittautuivat ensiluokkaisiksi. Tai siis kuuma koira ja paukkumaissi, kuten ne herttaisen retrosti oli nimetty.

Kotiin kävellessä alkoi Mannerheimintien kohdalla kuin kevyen heittimistön isku. Tai samantapaiselta se aikanaan Pohjankankaalla kuulosti, jos oikein muistan. Töölöntorilla erottui Adlonin ja Lönkanin välistä mustalla taivaalla värisikermiä ilotulituskisailijoiden ampuessa parastaan. Väkeä tummina hahmoina kiirehti kohti rantaa nähdäkseen paremmin.

Vielä kotona kivipihat kaikuivat.

Kuva lähti liikkeelle

Dokumenttisarja Elokuvan tarina starttasi rauhallisella vauhdilla, mutta tavoitti taian. Ja kehityksen kun leikkaus, lähikuvat, trikkiotokset ja suojaviiva tulivat mukaan.

Ensimmäinen jakso näyttää olevan vielä 26 päivää YLE Areenassa.

Kemppinen kertoo lisää:

Ihastelin sitäkin, että ensimmäisessä osassa oli niin kärsivällisesti opetettu ja esitetty vanhimman elokuvan esimerkein elokuvan kieliopin kehittymistä. Katsojan on vaikea olla hämmentymättä ainakaan Griffithin ja deMillen suurtöistä. Elokuva säteilee keinoiltaan oleellisesti valmiina noin vuonna 1920.

Suosittelen.

Kuvia repparissa

Kun sekä Puusa että Suvanto reagoivat samansuuntaisesti, luvassa voi olla jotain mielenkiintoista.

Vieläkin lisää olisi ollut mukava kuulla, miten hyvä kuvareportaasi toimii. Vinkkejä tuolla jo vähän tuli. Itse asiassa aika paljonkin.

Nurmikko aamulla

Lauantaiaamuisin urheileva Suomi on matkalla suorituspaikoille, kertoo Twitterkin.

Haukottelevat vanhemmat hörppivät nurmikon laidalla pahvimukeistaan buffettiteltasta lunastettua kahvia samalla kun pojat aloittelevat lämmittelyä.  Tuomarin pillin vihellys kutsuu päivän alkamaan.

Pilvisestä säästä huolimatta taivaalla surisee pienkoneita. Pörinä kertoo isommista moottoreista, ja tuolla näyttääkin DC-3 lipuvan Santahaminan suuntaan. Sieltä kuuluu kohta kaksi ikkunalaseja helisyttävää pamahdusta, jotka eivät liittyne lentotoimintaan. Täällä Merihaassa roikkuu väki ikkunoissa ihmettelemässä ääniä, lukee kohta Twitterissä.

Aamun käsikirjoitus on sama sunnuntaina, jolloin valmentajien ohjeet ja kenkien tömähdykset palloon sekoittuvat kirkonkellojen kumuun. Buffassa kysellään eilisiä herkkuja, mutta samosat olivat tarjolla vain avauspäivänä. Halukkaat saavat kuitenkin vinkin ne toimittaneesta ravintolasta.

Lopuksi palkintojenjako. Valmentaja ei hötkyile tietäen vastustajien olleen tällä kertaa muita kuin kärkiryhmiä, mutta pojat ottavat kultaisista mitaleistaan kaiken irti matkien isompien rituaaleja. Se heille suotakoon. Monelle nämä viikonloput jäävät urheilu-uran kohokohdiksi, vaikkeivät he itse sitä vielä tiedä.

Illalla ehtii vielä kävelylle. Hietarannan vesi on matalalla.

Hammaspesujen aikaan

Kotona, illalla.

Isä: Tänään on V:n syntymäpäivä.
Tytär: Mut eiks se oo jo kuollu?
Isä: On kyllä.
Tytär: No miks sä sit aina välillä puhut siitä?
Isä: Siks et ihminen muistaa lapsuuden parhaat kaverit lopun ikäänsä.