Verkossa vuosia seurattu muistutti kuolleiden lasten muistopäivästä, ja oli sitten maan päälehdessä siihen liittyen konkreettinen juttu.
Jos sitten vielä kuulee sattumalta kaupungilla perheestä, vaikka vieraastakin, jonka elämä ei tämän syksyn jälkeen yhtäkkiä ole enää koskaan ennallaan, tulee halanneeksi koulusta kotiutuvaa lastaan niin lujasti, että tämä katsoo kummeksuen.
Illalla miettii, miten ihminen voi kaikkien vaarojen ja sairauksien keskellä edes selviytyä terveenä vanhaksi. Ja että TV:ssä samalla höpistään, onko jonkun tukka hyvin. Kuten on tietysti pakkokin, sillä jos kaikkia maailman murheita oikein alkaisi miettiä ja ottaa harteilleen, ei kukaan enää pääsisi aamulla sängystä ylös.
Harmaan hiljainen olo.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti