TV:ssä putoilee porukkaa kuin kärpäsiä, mutta joskus hahmon kuolema kirpaisee.
Niin kuin herttainen sihteeri Linda Deutschland 83:n nelosjaksossa. Kaiken juonittelun ja politiikan keskellä yksi pieni ihminen, joka halusi vain elää ja tulla onnelliseksi.
Mitä näitä on ollut? Rachel Rimakauhussa ja rakkaudessa, Goebbelsin lapset Perikadossa, äiti Skavabölen pojissa...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
mika
rachelin kuolema cold feetissä oli sellainen, että oli myöhemmin pakko käydä portmeirionissa sillä samalla rannalla, jonne adam sirotteli rachelin tuhkat, ja jonka kohtauksen taustalla soi coldplayn nobody said it was easy.
yövyin samassa hotellissa, jossa rimiksen kuusikko oli yöpynyt. pientä itkua pitkin matkaa.
cold feet ei muuten ensimmäisellä katselukerralla osunut sieluuni ollenkaan. olenkin kokemuksesta huomannut, että tarvitaan suotuisat katseluolot ensimmäisen jakson aikana. sen voi pilata mieltä painava huoli, jonka aiheuttamasta pahasta olosta jokainen sarjan seuraavista jaksoista muistuttaa, vaikka asia olisi ollut järjestyksessä jo viikkoja.
meri
Jokin Rachelin lähdössä oli aivan erityisen riipaisevaa.
Elokuvantekijät voivat manipuloida meitä tiettyyn rajaan saakka, mutta osa katsojan tunnereaktiosta määräytyy väistämättä vastaanottopäässä. Omat kokemukset, mieliala katsoessa...
Omalle minilistallenikaan ei näköjään mahtunut yhtään miestä. Ehkä heidän kuuluukin kuolla.
Lähetä kommentti