keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Unikeonpäivänä ohimennen

Tarjottu linkkivinkki vei Kansan Uutisten artikkeliin Globalisaatio ja autoritarismi. Ihan pätevää pohdiskelua siitä, miten turhautuneille kansanosille ei oikein ole tarjolla rakentavia vaihtoehtoja. Tosin vaikea kuvitella, että kukaan enää 2010-luvulla kasvattaisi lapsia johtotähtenään auktoriteettiusko. Ja tuo, että vaihtoehtoina niljakkaalle uusliberaalistubbiudelle olisivat vain joko autoritäärinen populistirasismi tai sitten kiva fiksu vasemmistolaisuus.

Kun mikään noista kolmesta ei oikein houkuta.

En muistanut tallettaa linkkiä siihen artikkeliin, jossa pohdittiin, etteivät Brexit-vaihtoehdon puolesta äänestäneet britit ehkä luulleetkaan olevansa rakentavia tai rationaalisia. Se nyt vain sattui olemaan ainoa tapa vaikuttaa jotenkin konkreettisesti nykymenoon ja tehdä selväksi, että vituttaa.
- - - 
Kirjailija Sirpa Kähkönen pohtii ihan perusosuvasti radikalisoitumisen taustoja. Tuo

propaganda saa verkostot näyttämään organisoituneemmilta ja soluttautuneemmilta kuin ne ovatkaan

saa kysymään, voiko samaa sanoa tämän päivän kohuista äärioikeiston touhuista. Joidenkin mielestä ne ovat jyräämässä meitin mutten ole vielä tullut ihan vakuutetuksi uhan suuruudesta.
- - - 
HS:n juttu kaavoituksesta ja rakentamisesta tiiviimmin. Toki kaupunkisuunnittelussa pitää ottaa huomioon tulevatkin sukupolvet. Silti tällaisten juttujen kasuaali "vanhojen ihmisten" leimaaminen kaikkien järkevien uudistusten jarruksi pistää silmään. Ikääntymisen merkkejä sekin.

(Tämä somehommahan ei olennaisilta osiltaan eroa siitä kun kirjaston lukusalin sanomalehdessä on eläkeläispapan jäljiltä punakynällä marginaaliin raapustettu kommentti Vanhusten sortamista!)

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

mika

täällä monet brexitin puolesta äänestäneet myöntävät, että oltiinpas vähän pöhköjä, taisi lipsahtaa äänestyslippuun virhe. tällaisessa tilanteessa tekee mieli hurrata noille myöntäjille ja antaa typeryys anteeksi. ei takinkääntö ole huono juttu. ihmisen on hyvä osata iloita siitä, että pystyy punnitsemaan asioita uudelta kantilta ja tarvittaessa muuttamaan näkemystään.

meri

Mika kirjoitti...

Jostain luin ensin uutisen, että oli paljon virheenmyöntäjiä. Sitten toisen uutisen, että uutinen oli perustunut kovasti pikkuiseen otokseen. Tämän päivän tilannetta en tiedä, mutta eikös äänestys joka tapauksessa ollut vain suuntaa antava? Eivät kai ne nyt oikeasti.

Anonyymi kirjoitti...

mika

hassu juttu, samaan aikaan kuin luin tuota kommenttiasi, radiossa joku sanoi, että someone should tell theresa may that the vote wasn’t legally binding. it is still possible to fix this nonsense.

eli eivät ne toivottavasti oikeasti....

meri

Mika kirjoitti...

Edelleen laittaisin rahani sille, että eivät.