Ikuisia kysymyksiä

Nopea vastustaja ehätti askeleen edelle ja päätti läpiajon tyylikkääseen voittomaaliin. Tuossa tilanteessa pitää rapata jalat alta ja vaikka ottaa se kortti, kuului ärtyneesti sivummalta.

Ikiaikainen dilemma.

Kotimatkalla sanoin juniorille, että minun mielestäni karkaamassa olevaa vastustajaa ahdistetaan loppuun asti ja yritetään taklata ja tarvittaessa liukua pallo pois, mutta sääntöjen puitteissa. Jos siitä huolimatta tekee maalin niin sitten tekee.

Pohjustankohan tällaisilla puheilla ongelmia elämään, jossa keinoja kaihtamattomat tallovat jalkoihinsa ja rynnivät ohi?

Luokkien välinen ottelu Bolliksella Jäähallin varjossa kesän kynnyksellä 1981 tai 1982. Pelaan laitapakkina itseäni nopeampaa O:ta vastaan. Kerran toisensa jälkeen O on karata, ja kerran toisensa jälkeen niitän hänet nurmeen viikatetaklauksella, jollaisesta nykyjalkapallossa nousee suora punainen. Ruohonkorsia sylkevä O nousee tantereesta aina vain vihaisempana ja vihaisempana ei-oikean-erotuomarin näyttäessä vain vapaapotkua.  Virnistän, isken silmää ja siirryn peittämään vaparia.


Ottelun tulosta en muista, dilemman vain.

Sota olohuoneessamme

Ehdin mukaan vasta YLE Teeman uusintaan. Ei mullistavaa uutta asiaa, mutta yhteenvetoa ja kuvitusta.

Toisessa maailmansodassa media oli mukana yhteisessä rintamassa, mutta Vietnamissa toimittajat alkoivat ikävästi kyseenalaistaa asioita. Se tuotti jälkikäteen mehukkailta näyttäviä tilanteita kenraalien yrittäessä kiistää kuvia ja filmejä absurdein perustein. Grenadassa ja ensimmäisessä Persianlahden sodassa toimittajat pidettiin kaukana ja heille syötettiin kivoja videoita kirkkaista välähdyksistä tummissa ruuduissa: Kuulemma täsmäpommeja. Ikävä kyllä näin ei saatu sankarillisia pätkiä presidentin uudelleenvalintakampanjaan, joten toiselle Irakin-kierrokselle keksittiin yksiköihin istutetut (embedded) toimittajat. Vastapuolelle tosin ei istutettu ketään.

Yhtään valistuneelle kuvio on tietenkin varsin selvä, mutta kuva silti niin voimakas väline, että manipulointi kannattaa aina. Pelästyneen urheasti itkua pidättelevän irakilaisen pikkutytön kasvot kun raskaasti aseistetut sotilaat potkaisevat oven sisään ja komentavat perheen ulos. Vielä tehokkaampi kuin se vietnamilaisen poliisipäällikön kadulle teloittama mies, jonka päässä olevasta reiästä veri suihkuaa lammikoksi sydämen viimeisten lyöntien tahdissa.

Ohjelman opetus? Epäile aina ja kaikkea.

Enemy image katsottavana verkossa

Asioiden mittasuhteita

Harmaata muttei suorastaan kylmää. Hietaranta pölisi lasten juostessa jalkapallon perässä.

Siellä täällä koululaisia monistetut mustavalkoiset karttalehdet kourassa. Kolme neitosta viittoi pysähtymään. Riipaisin kuulokkeet korvilta. Ollaan ihan eksyksissä, missä me ollaan, kolmikko tiedusteli huiviensa uumenista. Tuo viereinen talo on Kesäranta, joten tässä, näytin. Pedagogisempaa olisi tietysti ollut opastaa lähimpään kahden kadun risteykseen päättelemään itse. Mutta ehkä se olisi ollut liian opea.

Kuulokkeissa Outi Alanko-Kahiluoto (vihr) sekä hiukan haluttoman oloinen Ville Kopra (sd) keskustelivat Heikki Peltosen johdolla perustulosta, ja ärsyttävää kyllä, kummallakin puolella oli huomionarvoisia pointteja. Nykyään ei enää olla matkalla siihen tasaiseen kuukausipalkkaiseen duuniin, muistutti A-K mutta onnistui kokonaisuutena kuulostamaan yhdeltä niistä, jotka eivät muista, että joku sen perustulonkin maksaa. Emme me vihreät byrokratiaa ole vähentämässä, oli ehkä hiukan huonolta kaikuva argumentti samoin kuin se perheenäiti-saksofonisti, jolla on vaikeuksia löytää kokoaikaista pestiä.

Jatkoksi Pink Floydia.

Töölön kirjastossa Suomen Kuvalehti ja Urheilulehti. Edellisen juttu sosiaalipäivystyksen työvuorosta veti vakavaksi, ja vielä enemmän lyhyt mutta musertava pala valokuvaajasta, joka kuvaa [nuoria] leskiä ja heidän tarinoitaan. Pikkupoika, joka joka kerta ovikellon soidessa ajattelee ensimmäiseksi, että nyt isä tulee takaisin.

Loppumatka tuntui raskaammalta.

Kun kaduttaa

Yksi bloggaaja kehaisee Valhallankatua, toinen Museokatua ja Välskärinkatua.

Heittäisin pottiin vielä ainakin Väinämöisenkadun.

Onneksi juuri tähän aikaan vuodesta kaikki kadut ovat parhaimmillaan.

Mellan hägg och syren

Natiaisen liukuessa jäällä kelpasi faijan kiertää lentokentän, radan, kehän ja Tattariharjuntien rajaamaa aluetta.

Syreenien huumaava tuoksu, ja taisi siellä joku tuomikin vielä aromiaan antaa. Autot humisivat, työmatkapyöräilijät sirisivät,  Malmilta etelää kohti nousevat pienkoneet pörisivät.

Sen muurahaisen nimi on Äntsi Päntsi, kuului Vilppulantiellä bussia odottava pikkumies sanovan äidilleen.

Auringonpaiste himmeni hämäräksi sitä mukaa kuin lännestä päälle puskeva pilvimassa ehti ylle. Samalla tuntuivat autojen valot kirkastuvan.

Sinisten vilkkujen läike houkutteli uteliaan lähemmäs.

Nesteeltä raparperi-mansikkavissyä. Pullosta pore, maun saattoi konstruoida mielessään. Sade alkoi ja kasteli pysäkille pyrkivät. Kastuvan pölyisen kadun kesäinen tuoksu.

Illalla Sjöwallia ja Wahlöötä.

Valokuvaaja, joka ei ole valokuvaaja

New Yorkin katumuodin kuvaaja. Dokumentti Manhattanin rakastetuimpiin hahmoihin kuuluvasta valokuvaaja Bill Cunninghamista, joka pitää New York Timesissa suosittua muotipalstaa nimeltä On the Street. (Bill Cunningham New York, 2011).

Linkki, joka toimii vielä neljä viikkoa

Mielenkiintoinen hahmo, ja etenkin tuo kommentti En ole mikään valokuvaaja, dokumentoin vain näkemääni.

Kahdeksankymppinen kaveri huristelemassa polkupyörällään ympäri New Yorkin keskustaa muoti- ja muihin tilaisuuksiin, joissa tuntee kaikki, ja ikuistamassa kaduilla näkemiään mielenkiintoisia asuja. Entä asumus Carnegie Hallissa, karu kenttävuode negatiiveja pursuavien arkistokaappien keskellä, vessa ja suihku käytävällä.

Mitä pitäisi ajatella?

Die Mauer muss weg

Hesarin Kuukausiliite ja Unto Hämäläinenkö ne suosittelivat Michael Meyerin kirjaa "The year that changed the world"? Nyt ainakin minäkin.

Newsweekin silloisen Euroopan-deskin pällikön kattava ja omakohtainen kuvaus vuodesta, jolloin rautaesirippu repesi. Saksassa, Unkarissa, Puolassa, Tshekkoslovakiassa, Bulgariassa, Romaniassa kussakin omalla tavallaan.

Iso punainen lanka on Yhdysvaltojen ja Reaganin roolin kriittinen arviointi, Meyerin sankareita ovat enemmänkin Unkarin kommunistien joukosta nousseet poliitikot, jotka päättivät olevan muutoksen aika. Ja tietenkin Gorbatshov, joka teki kaikesta mahdollista paljastamalla, että tällä kertaa neuvostopanssarit eivät vyöryisi pysäyttämään kehitystä. Ja myyttinen älykkösankari Havel.

Enemmänkin olisin lukenut siitä, miten DDR:n velat Liittotasavallalle luhistivat maan ja siitä, miten Tshekkoslovakian valtiollinen media lähti mukaan samettivallankumouksellisten puolelle.

Entäpä muurin rakentaminen? Väkivuodon länteen estäminen tietysti, mutta entä se muualta lukemani väite länsiberliiniläisistä, jotka tyhjensivät idän kaupat ostamalla ruoat markkinatalouden liksoilla mutta suunnitelmatalouden hinnoilla?

Epilogissa vedetyt mielenkiintoiset linjat. Tuottiko kommunismin musertaminen Yhdysvaltain päättäjille sittemmin Irakissa kostautuneen käsityksen, että kaikki muuttuu hyväksi kunhan diktaattorit vain tuupataan sivuun vallasta?

Perinteisiä kuvioita

Perjantai, kylmä olvi, korkealta lämmittävä ilta-aurinko ja puheensorina ympärillä. Sählystä ja mediamaailmasta jenkkifutiksen ja pesäpallon kautta Viidakon tähtösiin, puhujasta riippuen vaihtelevalla ironiakertoimella. Veden kohahdus kiukaalle. Erinomainen kanapasta ja salaatti.

Kaupungissa karaokepaikka, jollaiset ovat laulamattomalle kansatieteellisiä eksperimenttejä. Etenkin, jos keskustelu onnistuu vain huutamalla. Hyviä laulajia kelpaa kuunnella, huonot saavat sekunnit matamaan. Iltaan kuuluu aina talon tähti, tässä paikassa hän veti Bohemian rhapsodyn aika hyvinkin, vaikka vertasin ehkä kohtuuttomastikin Freddieen. Tunteikkaimmin tuntui yhteislauluksi karkaavan Missä muruseni on.

Seuraavassa paikassa halusi kamerafriikki intoilla, kuinka Canonilla on nyt kiire julkaista vastine Nikonin uudelle pro-rungolle. Minulle ihan se ja sama, koska en tule eläissäni kummallakaan ruutuakaan kuvaamaan, vastasin, kertoen, etten itse osaa senkään vertaa, että saisin läheskään kaikkea irti 350D:stäkään. Mielenkiintoisempaa olisi keskustella valokuvista, kirjoitan nyt tähän silläkin uhalla, että kuulostan Jore Puusalta.

Kluuvikadun kulmassa irtauduin seuraavaan paikkaan jatkavasta joukosta kävelläkseni kotiin.

Aamukahvilla kysyin, miksi TV-ruudussa puhuu poliisi. Hyvinkäällä on yöllä ammuttu, sain kuulla.

Kreikan asia on meidän

Eroa eiliseen olivat lähinnä lastenvaunuja työntävät lenkkeilijät sekä Sibeliuspuiston leikkialueen aidassa komeileva valokuvauksen kieltävä kyltti. En ottanut siitä kuvaa.

Kuulokkeissa Suomen vastuita Kreikassa ja Kreikan eroa eurosta arvioivat kansanedustajat Miapetra Kumpula-Natri (sd.), Ben Zyskowicz (kok.) ja Pietari Jääskeläinen (ps.). Valitettavasti puolet ajasta meni kunkin oman puolueen etevyydestä muistuttamiseen. Zy kuulosti politiikkaliskolta (lizard), K-N köyhän miehen Jutta Urpilaiselta, joka yhtä vakuuttavasti tyrmäisi nyt kehumansa ratkaisut jos sattuisi olemaan oppositiossa ja persu haparoivalta vanhukselta.

Olisin halunnut viikon vanhan ohjelman tueksi muutamia arvioita vaikkapa shownotesiin. Miten saamiset Kreikasta jakautuvat maittain? Kuinka paljon saatavia olisi leikattava, jotta Kreikalla olisi jonkinlaiset mahdollisuudet nousta suosta? Millaisena prosessina Kreikan kaatumisesta alkava dominoefekti edes suurin piirtein etenisi?

Sanomalehtikatsausosuudessa kuuluttiin siteerattavan HS:n silloista pääkirjoituksesta, jossa todettiin helpoksi olla nyt jälkiviisas ja sanoa, että peli olisi Kreikan osalta pitänyt viheltää poikki aikaisemmin. Mahtoikohan kukaan olla sitä mieltä jo silloin aikaisemmin? Olen muistavinani joidenkin olleen, mutta voin olla väärässäkin.

Hietarannan vesirajassa polski jo tenavia.

Auringonpaistetta, vihreyttä ja linnunlaulua

Saadapa varastoon näitä auringonpaistetta, vihreyttä ja linnunlaulua tulvivia kesän kynnyksen aamuja.

Töihin kiirehtijöitä, aavistuksen hyvää tuoksua jälkeensä jättäviä lenkkeilijättäriä, Lapinlahden rannassa siitepölyketossa uiva sorsapoikue. Voikukkasatoa piiskalla ajaleva ja kasoiksi haravoiva topparoikka.

Kuulokkeissa Julkinen sana ja Lehdet verkossa. Ei mitään varsinaisesti uutta, mutta että journalistit itsekin ovat huomanneet ulkomaanuutistensa lähteiden rajallisuuden.  Ja että menneeseen juuttuneiksi haukutuissa mediataloissa kyllä mietitään kuumeisesti mediakentän muutoksia ja niihin reagoimista.

Saadapa nyt kuunnella Enbusken radio-ohjelmaa Kreikan ja euron tämän hetken tilanteesta.

Lastenklinikan risteyksessä huomasin Sports Trackerin taas sinkautelleen minua 58 kilometriä virtuaalisesti ympäri eteläistä Suomea. Olisiko samassa rintataskussa hyrissyt mp3-soitin sotkenut kentät? Laskelmat on kuitenkin helppo korjata kun tietää, että peruskävelyvauhtini on varsin tarkasti se kymmenen minuuttia per kilometri.

Biomedisiinakorttelin ympärillä melkoinen kuhina töihin ja opiskelemaan kai saapuvia.

Topeliuksenkadulta portaat ylös ja kirjaston lehtisaliin. Urheilulehti tökkäisi Kummolan lähipiirin busineksia. Kummola, schkummola, mutta follow the money on aina kiintoisa lähtökohta. Imagessa Anu Silfverbergin mielenkiintoinen juttu sairauksista, diagnooseista, verkosta ja sosiaalisesta mediasta.

Entäpä Suomen Kuvalehden teksti Arctic Sean kaappauksesta?

Tammikuussa 2009 Viron venäläinen Vitali Lepins sai velipuoleltaan Dimitri Savinsilta tarjouksen. Hän saisi 10 000 euroa jos osallistuisi "työhön Itämerellä". Siihen sisältyisi nouseminen moottoriveneestä rahtialukseen, miehistön eristäminen ja aluksen haltuunotto. Rahaton ja työtön Lepins tarttui ehdotukseen. Savins ehdotti samaa myös viidelle muulle miehelle. Ryhmä oli koossa.

Palautui mieleen eräs Neuvostoliiton hajoamisen aikuinen pöytä, jossa puolituttu kaveri kertoi tuttavansa etsivän muutamaa armeijan käynyttä ampumataitoista miestä yhteen muutaman päivän kestävään juttuun jossain Baltiassa. Palkkio olisi hyvä eikä mitään dramaattista melko varmasti tapahtuisi. Ohitin tarjouksen naurulla tyhjänä rehvasteluna, mutta onhan sitä auringon alla kaikenlaista.

Topeliuksenkadulla lämpötila nousi entisestään aamun vanhetessa aamupäiväksi.

Luistelu on lentämistä maan päällä

Muistelen, että minun lapsuudessani helsinkiläiset jääkiekkojuniorit kävivät välillä harjoittelemassa Lahdessa, koska oman kaupungin parista jäähallista ei riittänyt aikoja kuin osalle.

Tämän kevään Stadin hallit tutuiksi -kiertue on näyttänyt tilanteen muuttuneen. Laatua on toki laidasta laitaan Konalan syljellä ja purukumilla tehdashalliin kyhätyistä kaukaloista Salmisaaren sekä eilisen Aimo Mäkinen Areenan yksinkertaisiin, mutta uudenkarhean siisteihin kaksikenttäisiin. Nyt jäälle kuitenkin pääsee.

Odotellessa katselin ykköskentällä alkanutta pienten lätkämatsia. Luistelu oli vielä hiukan hoippuvaa ja laukaukset tuuppaisuja, mutta määrätietoisuus, peliasut, tuuletukset, maalibiisit ja kuulutukset melkein liigatasoa.

Mailattomien illan palkitsemis- ja päätösrupeamassa kakkoskaukalossa pikkutiitiäiset pääsivät jäälle alkuun vain lyhyesti, mutta jälkikäteen miettien tilaisuus oli itse asiassa hyvinkin toimiva myös heille. Pienimmät tapittivat moninkertaisten maailmanmestarien ja muiden osaavien ohjelmia henkeään pidättäen, ja lopussa luisteltiin vieläkin yhteisemmin aloittelijat ja huiput käsi kädessä. Seurahengen rakentamista parhaasta päästä.



Kun muodostelmaluistelussa kilpaillaan 16 hengen  joukkuein, on sadan luistelijan mylly harvinaista nähtävää.

Kesän merkkejä

Sääkartan mukaan ulkona kohissut sadepilvi oli jo siirtymässä Pietarin suuntaan. Ulkona selvisi, että sen matka oli vasta alkamassa.

Mutta kesäsade tuoksuineen on iloinen asia ja tumma pilvi peltikattojen päällä jylhä näky. Kotona oli kuivattava hiukset pyyhkeellä.

Myöhemmin Arkadiankatu oli jo kuivumassa, mutta Steissin suunnassa vielä välähti ja jyrisi.

Kampin Suomalaisessa näkyi olevan Tyynenmeren taistelutoverit Liken pokkarina. Hugh Ambrosen, ei Stephenin. Ja Lento 714 oli nyt Lento 714 Sydneyyn.
- - -
Finnair toki sössi neuvotteluasemansa ja maineensa niillä johtajille syydetyillä rahoilla, mutta olisivatko jonkinlaiset säästötoimet kuitenkin väistämättömiä? Esimerkiksi liikennettä halvempaan organisaatioon siirtämällä?

Virginialainen ja Samantha Fox

Tuosta Mediaattori-podcastin uusimmasta jaksosta suuri osa liukui vähän teflonmaisesti pitkin korvien pintaa, mutta pari asiaa tarttui.

Voisiko promoottori enää 2010-luvulla tuoda Suomeen B-luokan esiintyjiä "kansainvälisinä supertähtinä" kiertämään helikopterilla juhannusfestareita? Internetin aikana jokainen juniorikin tietää, onko tulija koko maailman vai vain Länsi-Lontoon teddypiirien suosikki. Vai tietääkö? Olisiko wanhanajan Suosikki-tyylinen otsikointi vielä mahdollista?

Ja että mediatalot kisaavat muotibloggaajista talleihinsa. Eri epistä. Mikseivät vaikkapa dieselveturibloggaajista?

Aurinkoisena lauantaina Helsingin Töölössä

Kansan jännittäessä jääkiekkoa kelpasi singahtaa päiväkävelylle. Vaikka eihän flaneeraamaan singahdeta vaan... mitä?

Ensi kertaa näin Väiskin kentällä pelattavan baseballia, ja oli pyähdyttävä hetkeksi ihmettelemään. Osuman metallinen kilahdus, lyönti taittui suoraan kohti Väinämöisenkatua. Räsähtävä tömähdys pysäköityyn autoon, josta pallo pomppasi kadun toiselle puolelle talonedusnurmikolle. Tuulilasi paskana, toivottavasti meillä on vakuutus kunnossa, raportoi pallon hakenut muille pelaajille.

Hautiksella valui vanhasta kappelista juuri hautajaissaatto kellojen kumistessa, joten oli muutettava reittiä. Vaan toisella reunalla kokoonnuttiin juuri haudan partaalle. Hidastin vauhtia ja astelin kunnioittavasti ohi kohti porttia. Asiakkaat tuskin valittavat, silti hautausmailla lenkkeilevät, pyöräilevät ja koiria ulkoiluttavat ihmiset pistävät silmään. Pieteetti on vaikeasti selitettävä asia.

Hietsun rantaviivalla sain hanhisaattueen. Teputtivat edellä karkuun olkiensa yli vilkuillen mutta nousematta lentoon. Meriharakan ääni. Merikannontiellä Sibelius-monumentin kohdalla purkautui kolmesta bussista turisteja.

Kuulokkeissa tuorein Mediaattori.

Mecklua pohjoiseen vouvotti ambulanssi. Kohta rämisi, hääpari huristeli elegantilla avoautolla purkit perässä kolisten. Kurkkaus kasarmialueelle, josta Töölön tyllerökin vastikään kirjoitti. Rakennusten rapistuva alennustila on kyllä surullinen näky.

Päivän urheilutapaus seurattiin TV2:sta, katkeraan loppuun saakka. Tarjolla oli, ja Rummenigge olisi tehnyt jatkoajalla. Parempi voitti, koska futis on maalintekopeli. Lähdetään heti Väiskille treenaamaan rankkareita, haastoi sitkeästi valvonut juniori sohvalta.

Bloggaajien luokkakokous

Facebookiin yhtäkkiä putkahtanut Wanha Blogistania -ryhmä kokoaa hetkeksi pitkän linjan bloggaajia, ennen vuotta 2005, tai jotain siihen suuntaan, aloittaneita.

Aiheesta muun muassa vanhojen hyvien aikojen hiipumisen analysoiva Merten sekä Ugus, jolle kommentoinkin:

Verkossa syntynyt joukkoon kuulumisen tunne, joka muuttui ulkopuolisuuden tunteeksi kun väki kehitti yhteisiä insidejuttuja blogimiiteissä, joihin itse olin liian ujo lähtemään.

Nyt sama prosessi toistui tuossa FB-ryhmässä 12 tunnissa.

Mutta ei sillä, tuo "väki" on kyllä alusta asti aina korostanut, että kaikki ovat erittäin tervetulleita mukaan. Loppu on omaa saamattomuutta.

Luokkakokoushan tuo on. Nostalginen tunne, omia muistoja, toisten muisteloiden palauttamia riemukkaita kuvia, yleistä joviaaliutta.

Kunnes pilkku tulee. Pidetään yhteyttä, narikassa ja taksijonossa vannotaan, samalla tietäen, ettei pidetä, paitsi niihin muutamaan, joihin on pidetty muutenkin.

Puhelin unohtui ja siivekkeet

Air Crash Investigationsia tulee nyt tuutin täydeltä kun sekä Fox että kuukauden kanavana pyörivä National Geographic ajavat jaksoja. Hyviä aikoja kaltaiselleni onnettomuustutkintaraporttien ahmijalle.

Järvinenkin noteerannut.

TV-sarja on tehty isosti aina työläitä turmapaikkojen dramatisointeja myöten. Jyrkästi valaistut vääntyneitä ja hiiltyneitä osia pursuavat hangaarit tietysti, luulisi tutkimisen onnistuvan paremmin tasaisen tylsässä ja runsaassa valossa.

Alussa pitää tietysti olla kontrastiksi kabiinissa kauniisti hymyilevät iloiset lentoemännät ja onnelliset lomalle lähtijät tai työmatkalta palaajat, joita perhe kotona odottaa. Äärimmäisenä se pieni pellavapää piirtelemässä liiduilla.

Ohjaamossa luotettavan näköinen miehistö tekee valmistelujaan, mutta johonkin yksityiskohtaan hetkeksi pysähtyvä kamera vinkkaa, mikä on juuri menossa hirvittävällä tavalla pieleen. Sitten nousukiito, varoitusääni tai - valo, kapteenin kummastunut ilme, ohjaimia kaikin voimin tempova perämies ja lopuksi kellanpunaisena taivaalle leviävä tulipallo.

Monenlaisia tapauksia, joissa on aina pitänyt mennä monta asiaa pieleen.

Aamun jaksossa aiheena Northwest 255 ja miehistö, joka käsittämättömästi yritti nousua laskusiivekkeet ja etusolakot sisällä. Kuolonuhreja 156, nelivuotias tyttö löytyi koneen jäännöksistä palaneena, mutta hengissä. Lähestyvä myrsky, kiire, pitkä päivä ja viime hetken kiitoratamuutos saivat lentäjät unohtamaan yhden checklistin, mikä antoi paljon mietittävää lentotoiminnan käytettävyysasiantuntijoille.

Eilen lasten kanssa peliin lähtiessä oli säädettävänä tuhat viime hetken asiaa. Matkalla huomasin kännykän jääneen mentaalisesta tarkistuslistastani huolimatta eteisen pöydälle. Sama asia, eri mittasuhteet.

Ja kahvimuki

Helottipa iltapäivän aurinko eilen lämpimästi Rautatientorille.

Bussi 75 taittoi itsensä seiskaseiskan edestä viistosti lähtöpysäkille mutta jäi vähän pahaan asentoon. Nainen yritti sovitella lastenvaunuja keskiovesta kyytiin pahvinen kahvimuki toisessa kädessä. Mutta viisi sekuntia myöhemmin kuljettaja oli singahtanut paikaltaan apuun nostamaan vaunuja sisään  samalla kun laiturilla seissyt mies piteli sen aikaa naisen kahvimukia.

Joviaalin ilmapiirin hetki.

Kauppamuistoja Töölöstä

Töölön Paperin ohi kävellessä osui silmiin ikkunassa komeileva "Kauppamuistoja Töölöstä 2" -vihkonen viiden euron hintalappuineen. Oli poikettava sisällä ojentamassa seteli.

Ykkösosa löytyi tietenkin Töölön kirjastosta.

Löytyi muisteloita samoistakin liikkeistä kuin itse olen kirjannut. Ja paljon muita.

Ollapa vain valokuvia enemmän. Pitäisi ikuistaa nykyisiäkin liikkeitä ennen kuin vaipuvat historiaan.

Melkein

Vihreyden aavistus Töölön puissa voimistuu, mutta lehvistöistä näkee vielä läpi.

Ripaus lehmusten tuoksua, Hietarannassa kuin savun hajua. Ja auringon lämmittämän asvaltin aromi.

Spotifysta soi: Dire Straits: Wild west end

Uskottavuus on prosessi

YLE 1:n Julkinen sana puhui blogeista, ja toimittaja oli juttusuunnitelmansa mukaisesti kovasti huolissaan tuotesijoittelusta. Bloggaaja ei ole journalisti, toisti Kari Haakana kärsivällisesti, mutta pointtiin ei mielestäni jotenkin päästy.

Nykyisessä mediavirrassa painettu sana ei ole enää tae juuri mistään, ja samalla lukijoiden medialukutaito kasvaa. Tuotteista bloggaava hankkii uskottavuutensa vähitellen ja niin oikeastaan toimittajakin. En minä osta mitään tuotetta siksi, että joku jossain kirjoittaa sen olevan hyvä. Pidempään seuratun ja hyväksi havaitun bloggaajan näkemys on jo eri asia.

Ennakkopedanttiin tapaani tehdä ostoksia kuuluvat perusteelliset googlauskierrokset, ja tuotearvioita teknisen datan jatkoksi on ollut yllättävän vaikeaa kaivaa esiin. Valmistajan sivuilta kopioitua esittelytekstiä tulee vastaan yhä uudelleen, ja itsenäisiä arvioita löytää, jos löytää. Paitsi kännyköistä, joita ruotivat keskusteluketjut ovat satasivuisia ja uuvuttavia.

Onpa tosi hyvä tuote -"arviot" on helppo ohittaa. Sekä hyviä että huonoja puolia löytävät ovat jo luokkaa uskottavampia. Ennalta tuttu bloggaaja arvioijana onkin sitten aarre, mutta kiinnostavien tuotteiden kohdalla harvinainen.

Oltermanni

Oltermannikimpale mureni leikatessa tavallista helpommin. Laitoin Valiolle viestiä palautelomakkeella ja kysyin, olisiko juusto voinut vaikka jossain kohdin matkaa jäätyä. Korostin, että maku oli silti moitteeton ja kyse on uteliaisuudesta eikä reklamaatiosta.

Nopeasti saapuneessa sähköpostissaan Valio pahoitteli virhettä tuotteessa, kertoi, että ilmiö johtunee poikkeustilanteesta kypsymisprosessissa ja kysyi lisätietoja erän identifioimiseksi.

Lähetin lisätietoja ja korostin edelleen, että maku oli moitteeton.

Valio kysyi tilitietojani voidakseen korvata virheellisen tuotteen.

Vastauslomakkeessa ei ollut paikkaa korostaa kolmannen kerran maun olleen moitteeton, joten jouduin tyytymään tilitietojen antamiseen.

Huomasin Valion suorittaneen minulle pienen rahallisen korvauksen. Juuston maku on edelleen mieleeni, joten ostin lisää Oltermannia.

Tulee mieleen se Frasierin jakso, jossa veljesten isä saa vahingossa pankkiautomaatista liikaa rahaa.

Slovakia, Itävalta, Singapore ja Suomi

Olin ensimmäinen aamiaisella, päävalmentaja toinen. Ennen muiden saapumista oli aikaa latkia kahvikannu vajaaksi ja laittaa sarjajärjestelmät kuntoon. Lähtöä on aikaistettu kolmella tunnilla, mainitsi joukkueenjohtaja. Ja ennen lähtöäni suihkuun ja pakkaamaan ojensi juhlallisesti maailmanmestaripaidan kiitokseksi osallisuudesta. Siihen on painettu kovia nimiä.

Rutiini helpottaa pakkaamistakin. Pehmeä tavara kymmenet kisat kiertäneeseen kassiin, tekniikka meedioreppuun. Vetoketjut, soljet kiinni, check. Viimeinen katse huoneeseen, ettei missään loju mitään. Käytävään minuutilleen. Helppoa kun ei tarvinnut edes purkaa puolijoukkuetelttaa eikä miehittää lähipuolustusasemia.

Kapteenin tehtäviin kuului huolehtia MM-pokaali auringonpaisteessa kuumaksi kiehuneeseen bussiin.

McLounas Bratislavassa. Turistikävely paljasti kaupungin varsin kauniiksi. Kävelykadulla riitti patsaiksi laittautuneita taiteilijoita, ja ilmassa istuvia miehiäkin kaksin kappalein. Kirkon sivuovesta hoippui ahavoituneita miehiä ja naisia jalkakäytävälle lusikoimaan tyhjiksi soppamukejaan.

Staatsgrenze. Itävallan puolella alkoivat taas sumukyltit. Scwechatissa tapettavana neljä tuntia, ja huomasin unohtaneeni helteessä vaellettaessa juoda. Kivennäisvesipulloa, yhtä olutta, keskikokoista limsaa ja jääteetä myöhemmin olo alkoi normalisoitua.

Ulkona platalla auringonpaiste oli muuttunut sateen lotinaksi. Nousukiitävät koneet vetivät perässään pisarapilveä. Korea tax free -myymälä toisensa perään täynnä kiinnostamatonta tavaraa. Turvatarkastuspisteet vasta porteilla.

Airbus 319 retromaalauksin.

Viereinen singaporelainen eläkeläisrouva avasi keskustelun jo boardingin kestäessä, ja journalistilla emerita riittikin kysymyksiä Vantaalle saakka. Suomen talouslukuihin ja elinkeinorakenteeseen löysin dataa istuintaskun Blue Wings -lehdestä. Lopulta ehdittiin jo kiinalaisyritysten kustannusnäkymiin ja singaporelaiseen oikeuskäytäntöön. Detention without trial herätti jatkokysymyksiä kun olin pitänyt habeas corpusta angloamerikkalaisessa kulttuuripiirissä perusasiana. Ainakin Guantanamoon saakka. Maassa on paljon poliiseja ja monenlaisia pelottavan kuuloisia lakeja, mutta tavallisten ihmisten ei tarvitse välittää niistä. Ja hallitusta saa haukkua kahvipöydässä kunhan ei liian julkisesti, näkemyksen pragmaattiseksi myöntänyt nauroi.

Suomi, yksinumeroinen lämpötilalukema ja vesisade. Koti, koivu ja tähti.

Uni.

Draama

Jokainen tietää, miten [tähän kuulun näytelmän nimi] päättyy, mutta tämä tarina on joka kerta uusi, sanoi joku jääkiekkomies kymmeniä vuosia sitten.

Niin myös helteisenä perjantai-iltana slovakialaisessa pikkukaupungissa. Suomen maalin johto ja viivytystaistelu, Ruotsin viime hetken tasoitus, Suomi ahdingossa perikadon partaalla, sitten yksi kaarisyöttö ja tilanne, rangaistuslaukaus, hetkeksi pysähtynyt aika ja täyttymys. Verkossa pyörivä pieni muovipallo, suu huutoon avautuneena juoksuun ampaiseva tunteesta räjähtävä maalintekijä, toistensa päälle hyppivät ja ilosta itkevät ihmiset.

Urheilun kohokohtia.

Ja samaan aikaan tarina oli kesken. Tappio seuraavana iltana, ja kaikki olisi jäänyt vain väläykseksi Suuresta Mahdollisuudesta. Mutta ote piti, ja vaikka MM-finaalin voitto tuli enemmänkin värittömän huolellisella suorituksella kuin dramaattisesti, se paketoi tarinan.

Suomi on uusi maailmanmestari, soi pelaajien kuoro kulunutta veisua, ei nuotilleen, mutta tunteella ja voimalla, yhä uudelleen.

Valmentaja virnisteli hallin pihan kesäisessä iltayössä, suihkumärkä puku vettä valuen. Hotellin ovella odottivat jonossa Norjan pelaajat lyödäkseen kultatyttöjen kanssa yläviitosia.

Kapeneva horisontti

Kun aamiaisesta on kahdeksan tuntia, päivällisen etsiminen menee kiertoajelun edelle. But You will miss the Castle, opasneito hätääntyy uskottavan näköisesti. Onhan tässä vielä muutama päivä, vakuutan, tietäen, etten.

Suosikkini valkosipulikeitto löytyy listakirjasen loppupäästä kansallisten erikoisuuksien osastolta hintaan 1,50. Sen ympärille voi kuvitella kohtauksen vuodelta vaikkapa 1973.

Alkuillan hämärässä sataa räntää kun töistä tehtaalta tuleva Karel astuu savuiseen oluttupaan, jonka nimi on U jotain. Tuttuun pöytään järjestyy äkkiä tilaa, eteen ilmestyy oluttuoppi, josta loiskahtaa tilkka pöytälevyllekin. Hiukoo. Listalla ei ole kuin lihapataa, kanaa ja valkosipulikeittoa, ensimmäiset kaksi vain ovat lopussa kuten eilenkin ja viime viikolla. Mutta höyryävä valkosipulikeitto lämmittää ja täyttää vaikka leipäkuutioita onkin enemmän kuin juusto- ja kinkkuriekaleita. Puhutaan jääkiekosta: Nedomanskysta, Holikin veljeksistä ja Chrasta.

Kana herkkusienineen ja pieni espresso jäivät lopulta statisteiksi. Jälkimmäinen kuulostaa ilman grappaakin Alpo Suhosen muistelmilta.

Johonkin aikaan tätä aamua heräsin ukkosen paukkeeseen ja kaatosateen kohinaan.

Tietokoneen vappunenä

Oli mielenkintoista seurata itsenäisyyspäivän viettoa Suomen ulkopuolelta. Niin näemmä vappuakin. Somevirta hiljeni, aihepiiri kapeutui. Rasittavat piirteet eivät tulleet silmille, yhtään humalaista ei näkynyt.

Hotellin ravintolassa yksi paikallinen olut, mozzarellasalaatti ja grillattua kananrintaa herkkusienten kera. Vappuaamiaisella mysliä maidolla, paprikamunakasta, patongin väliin kinkkua, paikallista juustoa, paprikaa ja kurkkua. Omenamehua. Harvinaisen hyvää kahvia niin monta kuppia, että sekosin laskuissani. Vielä valmentajien pöydässä sellaista sanailua kuin nyt urheilujoukkueissa tapaa kuulla. Myönteisessä merkityksessä.

Ikkunasta huokuva helle, klooripitoisen siivousaineen jättämä tuoksu ja hotellin portaissa sandaaleissaan ja aurinkolaseissaan vastaan läpsyttelevät shortsittaret tekevät etelänmatkan tunnelmaa. Hiekkaiset rantalelut ja aurinkovoiteen aromi puuttuvat vielä. Täksi päiväksi on Nitraan luvattu 31 - 32 astetta, sitten pitäisi alkaa ukkosten kautta laantua.

Tekniikka tarjosi ikävän yllätyksen kun läppäri ja langaton verkko eivät päässeet hallilla keskusteluyhteyteen. WPA2-PSK-salaukseen syötetty salasana kyllä kelpasi, ja pitkään IP-osoitetta haettuaan laite ensin herjasi puuttuvasta liitettävyydestä mutta sitten yhdistikin. Vaan paketteja ei vain alkanut tulla sisäänpäin. Sama ilmiö kolmessa eri verkossa kun kaikilla muilla toimii, eli koneessani on nyt jotain poikittain. Ei ratkaiseva, mutta toimintaa hidastava ongelma. Ratkaisuja googlatessa ehdotettiin verkossa WLAN-kortin ajurien päivittämistä uusimpiin. Tänään nähdään, oliko siitä apua.

(Edit: En tiedä, oliko ratkaisu juuri se, mutta nyt yhteys syntyi.)