perjantai 9. toukokuuta 2014

Jollei uni tule

Välimies-kirjassaan Juha Tanttu kertoi, miten joku suomalaisen talven harmauteen uupunut otti kaukopuhelun suureen pariisilaiseen ravintolaan ja kysyi umpimähkään, onko Georges paikalla. Vastaajan jätettyä kuulokkeen pöydälle ja lähdettyä etsimään sai soittaja korviinsa kulturellia kuultavaa keittiön kilinöineen.

Tämä ei ole ihan sitä.

Illan kokeiluna runsaat kuusi minuuttia helsinkiläisen raitiovaunun äänimaailmaa ja sen jakaminen YouTuben kautta.

Kuulokkeilla kaikessa rauhassa yön pimeydessähän nämä pitäisi.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

mika

hitsi miten hieno äänijuttu. kuuntelin kolme kertaa.

viimeksi viime viikolla tein kolmosen kierroksen. kolmonen kyntää useitten merkittävien kaupunginosien kautta, joten mikään turha valinta se ei ole.

kun seisoo bulevardilla siinä ekbergin kahvilan kulmilla saattaa tarkkailla peräkkäin kulkevia kolmosen ja kutosen raitsikoita. tarkkanäköinen jotenkin arvaa kumpi on kyseessä, vaikka katsoisikin numeron vasta vaunun perästä.

kallion porvoonkadulta pääsee eiraan kolmosella puolessa tunnissa, mutta henkisesti matka on pitempi. kallioon kulkijat liioittelevat eiralaisia enemmän, ovat reilusti puna- tai tötterötukkaisia. mutta vanhan ylioppilastalon pysäkkiä käyttävät eiran rouvat kuitenkin sulassa sovussa kuljeskelijoiden ja itsekseen puhujien kanssa.

meri

Mika kirjoitti...

Itse tykkään tällaisista(kin) äänijutuista, arvelin, että saattaisin olla ainoa mutta silti julkaisin. Hyvä jos en ihan.

Tuosta kolmosen (ja kakkosen) reitistä saisi 50 minuutin dokumenttielokuvankin. Sen tapaisen kuin se Donnerin Helsingistä aikanaan tekemä.