perjantai 22. elokuuta 2014

Elokuussa torstaina

Herääminen kesken unen, hämmentävän ja haikeansuloisen. Ei siitä sen enempää paitsi että itselle asiasanaksi muistiin Karhuherra Paddington.

Päivällä parturin tuolissa. Samalla keskustelua Solsidanista, Grotescosta ja suomenruotsalaisuuden erilaisista ilmentymistä. Meillä päin ei ollut purjeveneitä mutta sikoja ja traktoreita kyllä, kuulin.

TV:ssä HJK löi Rapid Wienin ja nostatti taas kerran viikoksi toiveita. Yleisömäärä jäi odotettua alhaisemmaksi, kuulemma lippujen hintojen vuoksi. Omalle kukkarolleni ovat muutenkin sopineet paremmin nämä Jaro- ja Inter-pelit, joten en olisi ollut paikalla puolta halvemmillakaan.

Illalla sanoi yksi perheenjäsen sivulauseessa vilpittömän oloisesti ex-urheilijaksi, toinen otettua tulleita valokuvia taiteeksi. Herttaista ja lämmittävää, vaikka eri mieltä olisikin.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

ah, paddington! jossain vaiheessa poliittinen korrektius oli tosin nitistää karhuherran, sillä joku filmiryhmä halusi tehdä tarinassa esiintyvästä rakennustyöläisten esimiehestä välttämättä naisen, ja jossakin toisessa yhteydessä valkoinen miespuolinen pankinjohtaja haluttiin vaihtaa hindulaiseksi naiseksi.

onneksi kirjailija seisoi karhunsa takana, sillä muuten satuun ei olisi jäänyt yhtään valkoihoista miestä.

meri

Mika kirjoitti...

Paddingtonin englantilaisuus.