Väiskin iltavaloissa yrittivät jotkut jo toisessa päässä luistelua, kinosten ja HIFK-harjoitusten keskelle auratulla tekonurmella mahtui pomputtelemaan alaraajavammatoipilaan kanssa. Jalkapallo on kylmällä kelillä kovapintainen ja liukas mutta totteli juuri ja juuri. Pallotellessa keskustelua kaikkia osapuolia kiinnostaneista asioista.
Iltapalan ja sometuksen taustatakkatuleksi TV lepattamaan, siellä urheilugaala, jossa suomalaiseen tapaan arvostettiin parhaiksi hiihtäjiä ja keihäänheittäjiä. Niin varmaan myös aikanaan omien lasteni eläkepäivillä.
Perinnelajien seuraaminen on itsellä vanhemmiten kaventunut joukkuepalloiluihin joten valinnat tuntuivat oudoilta ja vierailta. En silti aio totella tweettaajaa, joka kehotti tyytymättömiä olemaan vinkumatta ja työskentelemään maailman muuttamiseksi. Tyydyn toteamaan mieltymykseni suomalaisessa urheilumaailmassa marginaalisiksi ja nauttimaan niistä silti.
Vaikka ehkä suomalaisen yhtenäiskulttuurin aika on urheilussakin päättymässä. Ainakin täältä marginaalin puolelta katsoen.
Päivän retrospektio tiivisti omat vuoden urheilukohokohdat aikuisten sarjoista: Happeen mestaruusilta Jyväskylän jäähallissa, Die Mannschaft ja Götzen volley pelmuttamassa Argentiinan verkkoa, Nikolai Alhon vapari Ernst Happel -stadionilla.
TV2:ssa vielä kuunatsit eli Iron Sky: Directors Cut. Julia Dietzen ohjaaja oli onneksi pitänyt mukana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti