Nyt oli kaivettava repun kolmannesta sivutaskusta mp3-soitin ja tuupattava se läppärin kylkeen latautumaan ja imemään itseensä verkosta Lindgrenin ja Sihvosen Mennander-jaksoa. Mutta kuulokkeet!? Kyykittyäni ja kontattuani kolme varttia ympäri residenssiä keksin kurkistaa siihen laatikkoon, jossa kuulokkeiden on määrä olla. Joku oli ollut tuplakäänteisovela.
Rannoilla uudenvuodenpäivänä lenkkeilijä jos toinenkin. Hietarannassa vesi korkeahkolla, pinta lumisen jäisen liukkaan upottavan kosteaa. Vihreän kopin vessat auki seuraavan kerran aprillipäivänä, jos joku tiedosta hyötyy. En kiertänyt Taivalsaarta.
Lindgrenin ja Sihvosen alkuväittely (kirjoitan joskus sporttijätkien ikuisista kädenväännöistä) oli tavallisen turha eikä Selänteen tarinakaan kovin koskettanut, mutta urheilujournalismista oli Mennanderilla muutamia mielenkiintoisia.
Missä on Suomen tämän hetken paras urheilujournalismi? Twitterissä.
Mielipidejournalismin hyöky, jonka ensimmäinen väreily Sihvonen ja Rönkä Urheilulehdessä olivat. Muutaman vuoden päästä Suomi on täynnä mielipidejournalisteja, ja sitten katsotaan vain, ketkä keräävät mielenkiintoisimpina lukijat ja klikkaukset. (Ja duunit ja liksat, jos jonkinlainen ansaintalogiikka vielä jää.).
Nykyään voi Yle urheilun nuori toimittaja naputella kiihkeän kolumnin, ja kohta hänen mielipiteensä on ylimpänä Ylen urheilun ykkösuutisena. Aikanaan ei kysytty mielipidettä edes Kari Männyltä.
Ohjelman loputtua löytyi laitteesta vielä loppumatkaksi Honey B:tä ja T-Bonesia. Bright lights, big city...
Mecklun suoralla kasarmia vastapäätä oli pysähdyttävä hetkeksi aistimaan hetken tao. Laskeutuva hämärä ja Hesperiankadun talorivin ikkunoiden keltaisina kirkastuvat valaistut ikkunat. Mustuus, harmaus ja likaisenvalkoisuus. Märästä asvaltista tuoksuna huokuva kylmä kosteus. Autojen rankaiden sihinä ja rapina kadussa. Niin Helsinkiä.
Ulkoilma ja kävely saavat sisällä nuhjatessa tunkkautuneen ajatuksen liikkeelle, ja lopulta kaikenlaista tulee mieleen niin paljon, että suurin osa unohtuu ennen kotiovea.
Vielä viimeisissä valoissa se, kuinka tehokkuuden lisääntyessä yhä suurempi osa ihmisten sanomisista on rahasta lausuttua leipäpuhetta eli mainontaa. Ja tylsää. Päädytäänkö siihen, että parhaat jutut sanotaan harrastuksena, siviileinä, sivullisina?
2 kommenttia:
miten mukavaa lukea toisen ihmisen syvästä keskittymisestä, siitä hetken taosta. silloinkin kun kyse on jostain mitättömästä, ohikiitävästä touhusta.
meri
Yhtäkkinen tunne, että olen kokenut samat elementit äärettömän monta kertaa ja että niissä on jotain syvästi helsinkiläistä.
Lähetä kommentti