Charlie Hebdo.
Veikkaan, että jos joku olisi yrittänyt vuosien mittaan julkaista Charlie Hebdon piirrokset Suomessa, tuloksena olisi ollut ankaraa paheksuntaa, kenties syyte. Nyt niitä puolustetaan isolla paatoksella.
Tässä ei toki välttämättä ole vielä ristiriitaa. Sivistyneen yhteiskunnan reagointikeinoista paheksunnasta ja syytteestä on vielä pitkä matka fyysiseen väkivaltaan.
Mutta jokin riitasoinnun aavistus siinä kun pyhästi puolustetaan sellaisten kuvien julkaisemista, jotka nyt omassa mediassa sitten kuitenkin häveliäästi peitetään.
Vaikkei aukotonta loogista ristiriitaa tässäkään. Sananvapauskaan ei edellytä julkaisukynnyksen laskemista lattiatasoon eikä tarpeetonta provosointia.
Suomi-näkökulma sitten. Päätoimittajat julistamassa leuka pystyssä itsenäistä journalistista harkintaa ja turvapäälliköt vastaamassa kysymyksiin riskitasoista meikäläisissä mediataloissa.
Ikään kuin suomalainen media ketään suututtaisi.
Meitä ei vaienneta: julkaisemme edelleen urheasti juttuja ensitreffeistä alttarilla ja missin tisseistä #JeSuisCharlie
Mutta naputellaan toki uhmakkaita hashtageja ja peukutellaan. Onpahan taas urakoitu sananvapauden eteen. Jemenin pommi-iskussa muuten kuoli eilen 38, mutta he eivät olleet journalisteja eivätkä muutenkaan meikäläisiä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
mika
suo siellä, vetelä täällä. piirrokset saattavat kertoa huonosta mausta ja motiivi olla pahansuopa. toisaalta kysymyksessä voi myös olla yritys kyseenalaistaa näitä fundamentalistisia aivokummituksia. satiirisen uskontokritiikin alan laajentamisen puolestahan on monissa maissa käyty pitkiä kulttuurisotia. kinkkiseksi kaiken tekee se, että yhdelle uskonto on maailmankatsomus, toiselle eettinen ohjeisto tai kulttuurinen koodi, kolmannelle kipulääke.
meri
Yhden suositun teorian mukaan iskussa ei ollut lainkaan kyse satiirista vaan eripuran syventämisestä ääriryhmien rekrytoinnin helpottamiseksi.
Koko aihe versoo monta mielenkiintoista pohdintasuuntaa.
Lähetä kommentti