Jonottajat ja huolitellut rouvat

Alepa. Juhannusaaton aamupäivän perinteinen jono maitokaapille saakka.

Naputellessani kassalla tunnuslukua aineellistuu kuusikymppinen rouva huoliteltuine meikkeineen, permanentteineen ja Ilta-Sanomineen. Paljonko tämä maksaa, rouva kysyy. Kaksi viisikymmentä, kassaneiti vastaa piipautellessaan seuraavan jonottajan ostoksia. Minä kaivan ne täältä, huoliteltu rouva sanoo siirtyen piipautettujen tavaroiden puolelle kassaa. Minä tarvitsen lehdestä kumminkin sen koodin, hetki hetkeltä hämmentyneempi kassaneiti sanoo. Huoliteltu rouva ei nosta katsettaan kukkarostaan, josta hän kaivaa pieniä kolikoita. Sopiiko teille että hän ostaa lehden tästä välistä, itseään jo koonnut kassaneiti kysyy horisonttiin ulottuvan jonon ensimmäiseltä. I'm sorry, I don't understand, ensimmäinen sanoo.

Englanniksi sitten sopii, koodi luetaan, pikkukolikot kilisevät kassalaatikkoon ja huoliteltu rouva katoaa ovesta Töölön viiskulmaan. Minulle ei koskaan selviä, eikö hän huomannut maitokaapille ulottuvaa jonoa vai päättikö vain olla piittaamatta siitä. Koska olen suomalainen, minäkään en sanonut mitään.

Astuessani ostokset repussa kadulle ajattelen, että tässä yhteiskunnassa on erikseen jonottajat ja huolitellut rouvat. Koska kuulun itse kiltteihin jonottajiin, pidän erinäisiä sääntöjä kilttien jonottajien vuoksi tärkeinä.