Juhlasalin koon vuoksi juhlittiin kevättä kolmessa vuorossa. Esikoinen toisessa ja nuorimmainen kolmannessa. Rehtorin puheen kuulin kahdesti, mutta muu ohjelma oli vain osittain sama.
Reksi mainitsi puheessaan kiekkoleijonat, tenniksen, maastojuoksun, purjehduksen ja FC Barcelonan. Pisimmät aplodit sai se sankari, joka pysähtyi auttamaan tuikituntematonta kanssakilpailijaa vaikka joutuikin sen vuoksi keskeyttämään oman suorituksensa. Meillä on siis vielä toivoa.
Nuorimpien laulut ja näytelmät ovat herttaisuustekijän vuoksi varma menestys, mutta vanhimpien esityksiä tulee epäoikeudenmukaisesti verranneeksi ammattilaisiin. Joka tapauksessa nykynuoret ovat rohkeampia esiintymään kuin me aikanaan. Siksikin meillä on siis toivoa.
Vanhanmallinen Suvivirsi uskonnollisine vihjauksineen. Kuten toivottavasti niin kauan kuin minä olen kuulemassa.
Ulkona koulun pihalla kuuma aurinko ja yksinäiset kengät.
Hyvä päivä hakea Zilanista pino pizzoja ja leiriytyä joukolla Väinämöisen maastoon. Kana-ananas-aurajuustopizza maistui ulkoilmassa tavallistakin paremmalta, mutta terva sopii paremmin jäätelöön kuin olueen. Mountain Dew teki kauppansa. Täydellä mahalla kelpasi torkahtaa viltille.
Piknikseurueita, petanqueporukoita, polttariväkeäkö. Eksoottisen näköisiä hiljaisia miehiä (ja nainen ja lapsi) muovikasseineen ja polkupyörineen keräämässä pulloja. Annetaan mieluummin teille kuin niille, sanoivat kuulemma monet samalla asialla liikkuneille kotimaisille lapsille. Rajavartioston kopteri chopotti matalalta kattojen yli ja kaarsi rannan suuntaan.
Aurinko siirtyi krematorion toiselle puolelle, yhä sakeammat ihmisjoukot valuivat kohti Hietarantaa ja yövuoroa. Oli tullut aika viedä pizzalaatikot roskiin, puistella viltit ja pakata kassit.
Chydenian kulmalla kukkiva tuomi levitti tuoksuaan korttelien matkalle.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti