Helsinki - Klow

Vielä viisi minuuttia ennen lähtöä tuntui, että jotain on unohtunut. Mitä, ei ollut selvinnyt kun loksautin oven hiljaa kiinni ja suuntasin kohti Finnairin bussin pysäkkiä Hesperian puiston reunalla. Siellä seisoi englantia mumisevia reppumatkailijoita. Mustarastas soitteli puistossa huilua, silloin tällöin humahti ohi auto.

Kentällä yllättävän vilkasta jo seitsemältä sunnuntaiaamuna, mutta checkin veti. Portti viisitoista, virkailija sanoi. Viisitoista, kuittasin. Turvatarkastuksen hihnalle oli jäänyt pyörimään orpo pyöräilykypärä, jonka ojensin tarkastajalle. Kaupoista vielä perinteinen rautaisannos eli muovipurkki ksylitolipurkkaa, Fazerin sinistä ja kirja. Tällä kertaa Matt Potterin Outlaws Inc, joka osoittautuisi pettymykseksi.

Traktori tyrkkäsi Embraer 190:n pushbackiin ajallaan, ja kohta OH-LKI:n rullaus muuttui pysähtymättä lähtökiidoksi. Ilmassa melkein saman tien kaarto vasempaan, ja siellä kantakaupunki auringossa kimmelsikin. Pasilan asema, Olympiastadion, Kaivari. Lähdimme siitä Naulakallion Shellin ja Pakilan Nesteen välistä kohti Tallinnaa ja herättelimme vähän kaupunkia, puhelias kapteeni rupatteli Riianlahden yllä. Sämpylän ja teen jälkeen kirja valahti syliin kun uni tuli. Turvavyövalo syttyi, keväiset turbulenssit alkoivat ravistaa konetta. Wienin kentällä oltiin niin paljon etuajassa, että oli jäätävä odottelemaan vapautuvaa putkea.

Keski-Euroopassa on jo kesä. Ja helle.

Itään vievällä tiellä kyltit kertoivat, miten sumussa on ajettava. Silmänkantamattomiin keltaisia peltoja ja tuulivoimaloiden torneja. Melkein huomaamaton raja-asema. Slovakian puolella tornien päässä tapittavia palloja, jotka kauniisti hymyilevä opasneito kertoi vesitorneiksi. Suomalaiseen makuun kovin pieniksi. Bratislava ja linna. Korkealta sillalta sai ihailla nostureita, proomuja, rautatievaunuja ja telakan näköisiä altaita. Tonava.

Taas tulee näitä Syldavia-assosiaatioita. Tinttinsä lukeneet tietävät tunnelman.

Majoittuminen, päikkärit, kirjallisia töitä. Illalla joukkueen harjoituksista palatessa tuoksui kesä. Syreeni vai tuomi, en tiedä vieläkään kumpi, mutta huumaavan hurmaava.

Nukahdin kesken Dark side of the moonin.

Viikon aloitus

Piipittääkö täällä joku, kysyn maanantaiaamuna neljän jälkeen. Ei kuulemma. Käynti vessassa paljastaa, että eteisessä ei piipitä, joten vika ei ole soivissa korvissa. Ihan ku palovarotin, havahtuu lapsikin sängyssään istumaan. Piipittää täällä. Ei täällä, mutta lähistöllä.

Vaatetta ylle ja pihalle. Naapuritalon alakerran asunnon kaihdinten välistä erottuu vilkkuva ja kimittävä palovaroitin. Jossain huoneessa on valot, mutta liikettä ei sisälle synny edes ikkunoita koputtelemalla. Ei auta kuin näppäillä 112. Ei näy liekkejä eikä savukaan edes haise, vastaan hätäkeskuspäivystäjälle, joka kertoo lähettävänsä joka tapauksessa palokunnan katsomaan ja pyytää tilaamaan huoltomiehen ovia aukaisemaan. Mnh, herää huoltomies puhelimeen ja lupaa tulla.

Brankkarit saapuvat ilman melua, mutta ison moottorin ääni kertoo, milloin kannattaa kiertää kadun puolelle opastamaan ikkunoita taskulampuilla skannailevat kypäräpäät porttikongin kautta pihan puolelle.

Tihrustelevat asuntoon, koputtelevat ikkunoita, yhtä laihoin tuloksin. Aprikoivat, näkyykö sisällä leijailevan jonkinlaista käryä. Toinen soittaa huoltomiehelle ja kysyy, kauanko vielä, tai mennään poralla sisään. Pääsevät rappuun jonkun asukkaan avattua pihaoven. Kiivasta ovikellon ringitystä.

Taskulamppujen valokeilojen läike ilmestyy sisäpuolelle asunnon ikkunoihin, joita auotaan. Pihalle lehahtaa kuin palaneen ruoan käry. Kaksi haukottelevaa palomiestä kantaa autosta pihaovelle ison tuulettimen, kolmas kerii auki virtajohtoa. Humina alkaa.

Aika palata punkkaan. Uni ei palaa heti.

Juuri kun tuli kirjoitettua alan TV-ohjelmista.

Sadepäivän päätteeksi

Perusteellinen saunominen ja päälle raikas olvi. Ensin kiljuvimman janon liudentaminen lasillisella vettä sopivaksi oluen astua esiin, sitten yksi, jokaisesta kulauksesta nauttien. Toinen ei olisi enää maistunut yhtä hyvältä.

Ei sentään yhdistelmää takkatulta, nojatuolia ja hyvää kirjaa, mutta se viimeinen kuitenkin: Deightonin The IPCRESS File.

Jo kelpaa.

Sateenvarjoni ja Wahlroos

Naks ja niks, puuskainen tuuli taitteli ihmisten sateenvarjoja ympäri. Viidessä sekunnissa kolme kappaletta siinä Caloniuksenkadun kulmassa. Vihuri vaihtaa äkkiarvaamatta suuntaa, iskee kulman takaa töihinmenijän saapuessa risteykseen.

Vastaantulevalla naisella oli keltaiset kumisaappaat. Silmiä ei varjon reunan alta näkynyt, iso haukotus vain.

Siwan kohdalla piti sulkea sateenvarjo osittain mahtuakseen seinän ja jalkakäytävälle pysäköidyn jakeluauton välistä. Kahvan jatkuvasti irtoillut nuppi putosi asvalttiin ja pomppi muovisesti kalisten jonnekin kuorma-auton alle. Jatkoin pysähtymättä matkaa.

Jälkiviisaat puhuivat tänään lahjomatuomioista, perhesurmista ja Wahlroosin näkemyksistä. Minun mediavirrassani (joka toki ei ole kattava) on jauhettu lähinnä sitä, onko Wahlroos pölö vai tosipölö. Mielenkiintoisempi kysymys on esimerkiksi, että jos yhteiskunnassa kuitenkin on tulonsiirtojen kannalta “maksajia” ja “saajia”, onko olemassa riski, että “maksajat” saisivat taakastaan tarpeekseen ja jollain sallitulla tavalla kuten muuttamalla maasta lakkaisivat osallistumasta?

Plussa Erolalle ja Silfverbergille, jotka pohtivat tätä asiaa. Tilastoissa ei näy viitteitä, että varakkaat olisivat joukkomuuttamassa pois Suomesta, sanoi Silfverberg. Suomalaisia johtajia ei ole juurikaan pyydetty New Yorkin pörssin suuryritysten johtoon, sanaili Erola.

Ikkunalaudan peltiin ropisee.

Oikeushyviä

Ilkka Kanervan ja liikekumppanien KO:ssa saamat tuomiot näyttävät nostattaneen mukavasti keskustelua aiheesta rikos ja rangaistus. Asteikkojen suhdetta talous- ja väkivaltarikosten välillä kelpaakin ruotia.

Silti pisti silmään pari kommenttia, joissa ihmeteltiin, miksi rahan huijaamisesta saa enemmän kakkua kuin pahoinpitelystä. Ainakin kannattaa huomata, että kyseessä eivät ole mitkään kahden kaupantekijän väliset hevosen hinnan vedätykset. Vaan rikokset varsin keskeisiä päätöksenteon systeemejä, oikeudenmukaisuutta ja jopa demokratiaa vastaan.

Itse uutisten kohteina olleisiin tekoihin ja niiden arviointiin en ole perehtynyt.

Ruudun toisella puolella

TosiTV:t ovat tähän ikään jääneet katsomatta sikäli kuin niissä tungetaan ihmisiä suljettuun tilaan hölmöilemään tai viidakoihin selviytymään. Mutta ote on alkanut lipsua helsinkiläisten virkamiesten osalta.

Poliisit, Lainvalvojat ja Pelastajat löytyvät mukavan helposti verkosta työtuolista nousematta.

Poliisit ovat selkeimmin leppoisia PR-konstaapeleita, jotka hoivaavat hölmöileviä humalaisia Reinikaisen hengessä. Miten lie ohjelmassa esiintyjät ja näytettävät tehtävät valittukaan. Ainakaan montaa yhtä söpöä poliisia ei voi olla kuin huippu-urheilijanakin muistettu konstaapelitar Porissa. Joskus ilmeet vakavoittaa ilmoitus aseesta tai rähjäävät virolaiset miesporukat, mutta enimmäkseen huolena on, pääseekö kesäyöhön sammunut kansalainen jaloilleen tai onko kuljettajan puhallus tarpeeksi ponteva.

Lainvalvojien sävy on tummempi ja tapaukset vakavampia. Kun väkivaltayksikön tutkijat pukevat autossa huomioliivejä ylleen, jotain on jo pahasti vinossa. Näkymässä on samaa kuin Harjunpää-kirjoissa: Yön valvonut ihminen puhuttaa toista ihmistä ja yrittää hahmottaa, mitä oikein on tapahtunut.

Brankkarien pätkissä soivat erilaiset murteet, mutta ilmapiirissä on jotain selittämättömän syvästi stadilaista. Ja rentoa, mutta samalla asialliset hommat hoidetaan -henkistä. Asentoa tai ojennusta ei tehdä, mutta käskynjako kuunnellaan rivissä eikä tilanteen ollessa päällä kysellä tai ihmetellä vaan toimitaan kun johtaja antaa käskyt.

Hälytysilmoitus Helsinki, pee neljä, yksi viisi, yksi kuusi, kuusi kuusi, seitsemän yksi ja seitsemän kolme, Rastila, kerrostalon räystään alta savua, ja Helsinki kuusi yhdeksän yksi, Bertta-tehtävä.

Hädän ja kaaoksen muuttuminen kontrolliksi alkaa hälytyskeskuspäivystäjän rauhallisesta artikuloinnista. Kaupunkilainen on juuri kohdannut kriisin, onnettomuuden, paniikin, mutta ammattilaiset ovat jo matkalla tekemään, mitä tehtävissä on.

Jotain samaa kuin ammoisissa äänitteissä kun Silja Europan perämies vastailee rauhallisesti Estonialta rahiseviin hengästyneisiin hätäkutsuihin ja käynnistää pelastustoimet.

Luulen, että kaaos versus kontrolli -asetelma on juuri se, mikä minua näissä eniten kiehtoo.

Joillekin asioille ei voi mitään, ja pitkän elvytyksen päätyttyä tuloksettomana on paloautossakin hiljaisempaa ja ilmeet sulkeutuneempia. Jotkut uutisistakin tutut ahdistavat tapaukset tekee mieli ohittaa ohjelmassa pikakelauksella, etenkin lapsiin liittyvät. Katoaminen äkkisyvään Kallahden uimarannalla, Itäkeskuksen rattijuoppo. Kun hauska aurinkoinen kesäaamu on silmänräpäyksessä muuttunut siksi päiväksi, jonka jälkeen mikään ei enää koskaan ollut ennallaan.

Paikalle lopuksi lipuva vaaleanharmaa Transporter, josta astuvat hiljaiset tummapukuiset miehet vetävät hansikkaat käsiinsä ennen kuin ottavat paarit ja pussin esiin.

Virkamiehet työskentelevät siinä Helsingin yössä, josta kotona nukkuvan kansalaisen ei toivottavasti tarvitse tietää paljoakaan. Tai sitten hän, minä, jää ohikulkiessaan katsomaan, syö samalla hampurilaista, kommentoi kavereille, räpsii kännykällään kuvia. Kunnes monilla nämä maailmat jonain päivänä, mutta toivottavasti mahdollisimman myöhään, kohtaavat. Viimeistään silloin kun puhelimeen eikä ovikelloon ei ole vieläkään vastattu, ja lukko raksahtaa asiaa tutkimaan hälytetyn huoltomiehen avatessa huoneiston oven.

Jotkut asiat tulevat tarpeeksi toistettuina selviksi. Jos väki ei joisi viinaa, nämäkin ohjelmat jäisivät tekemättä. Jos alat kokata juovuksissa, alä mene hetkeksi lepäämään sohvalle. Jos kerrostalossa palaa, älä lähde savuiseen rappuun. Paina mieleesi tekijän tuntomerkit ja poistumissuunta. Ennen kuin soitat, kysy, mikä maassa makaavalla on hätänä.

Jos tässä pätee porttiteoria, taidan seuraavaksi vilkaista jotain kevyempää. Viidakon tähtösiä vaikka.

Kuudestoista huhtikuuta

Bolliksen ohi kävellessä hiipi huumaava tuoksu tajuntaan niin vaivihkaa, etten heti tajunnut. Nurmi! Vihreä nurmi. Helsingin ainainen tuuli painoi sadettimen suihkua sivuun, pisarat kimmmelsivät auringonpaisteessa.

Mennessä oli 3T:ssä mies, joka kävi kiivasta keskustelua itsensä kanssa. Palatessa koululaisia, jotka vielä kiivaampaa keskenään, ruotsiksi. Heidän jäädessään pois Töölöntorilla astuivat sisään yhtä äänekkäät mörköt.

Illalla alkoi sataa räntää.

Vielä yksi

Kymmenen päivää, yhdeksän finaaliottelua ja kaleidoskoopin tunnelma.

Sunnuntaiaamupäivänä Saharassa aurinko helotti niin lämpimästi, että takin saattoi riisua viereen betonille. Pomputtelun päätteeksi sain kunniatehtävän lämmitellä maalivahdin. Vain kaksi vetoa painui maisemaan.

Reppu kotoa ja Seinäjoen-junaan.

Sokoksen mäessä ratiseva ääni sai kääntämään katseen. Pyöräilevän naisen ohjaustangosta roikkuva kukkapuketti oli livahtanut pinnojen väliin. Aseman edessä epäsuomalaisen näköinen pariskunta pumppasi haitaria. En antanut rahaa. Aseman ovenkahvassa oli verta.

Toki junien kuuluukin olla mahdollisimman täysiä, mutta etenkin samalla työskennellessä kaipaisi kaksipenkkistä itselleen. Perillä tunsi, että aamiaisesta oli seitsemän tuntia. Kahden juustohampurilaisen ja isojen ranskalaisten tuhoaminen Hesessä kesti kahdeksan minuuttia. Pyrotekniikan pauke Areenan suunnasta vierasjoukkueen sisääntulon merkiksi kuului juuri jokea ylittäessäni.

Vallankumous saatiin.

Asemalle TV-selostajien kyydissä. Puheliaita ovat. Junassa kuultiin Tampereelle asti konekiväärin papatusta ja hylsyjen kilinää miehen katsellessa läppäriltä Pacificia, sitten nuori nainen pajatti Hämeenlinnaan saakka puhelimeensa tuttavansa mielenterveysongelmista ja kyläkunnan suhtautumisesta. Konekivääri oli parempi. Löin pisteen viimeiseen tekstiin Pasilan ja Helsingin välissä, julkaiseminen venyi kotiin.

Kiireisen puolitoistaviikkoisen päätteeksi yksi olut.

Mikä päivä, mikä kaupunki?

Tiistaina Seinäjoella tuuli niin, että ikkunat suhisivat ja paukkuivat. Liikennemerkki Matkakeskuksen vieressä huojui puuskien tahdissa.

Terve taas, saatoin sanoa respassa. Mutta nytkin kävelin hallilta palatessa kadun verran pitkäksi, niin pieni on paikka. Puuro oli nyt kauralesesellaista ja jälleen hyvää. Raskaan kierroksen osalta olin ottanut opikseni. Ilkka ja HBL, Hesari oli jollain muulla.

Helsingin-Pendolino täyttyi businessväestä ja nuorista kirkassilmistä. Vessan ovelle kertyi jonoa. Onkohan siellä ketään, vanha rouva lopulta kysyi. Kerroin mielestäni kuulleeni sisältä jotain ääniä. Oli siellä.

Vastakkaisten penkkien loosissa esitelmöi elegantisti harmaantuva mies läppärinsä yli kolmelle naiselle. Kädet, keho ja silmät säestivät. Selvästi puhumaan ja kuunnelluksi tulemaan tottunut. Tampereella jäivät.

Keväisempi Helsinki.

Kolme tuntia myöhemmin astuin Pasilan asemalla punaiseen ranskalaisvalmisteiseen henkilöautoon, joka lähti liikkeelle ja suuntasi kolmostielle. Hattulan kohdalla muistin sen suojasäisen talvilauantain kun makasin tuolla puiden välissä penkalla lumipuku yllä liikennettä laskemassa.

Ensivisiitti Ideaparkissa. Kahvila Ståhlbergista löytyi hyvällä tavalla kotitekoisen oloisia pizzasia ja perin iso 1,60 euron kahvi. Tampere Areenan aulassa tallensin maajoukkueluotsin vastaukset sekä vihkoon että äänitiedostoiksi. Jokin osa pettää aina.

Paluumatkalla oli autossa yllättävän helppo kirjoittaa, ja verkkoyhteyskin veti. Kun tungin läppärin takaisin reppuun, oli Helsinkiin enää 52 kilometriä.

Oli luullakseni keskiviikko. Ja synnyttäjäni syntymän vuosipäivä.

Edestakaisin

Yksi pääsiäinen, kuusi paikkakuntaa. Onneksi on Twitter muistiinpanoapuna.

Aseman uudessa pokkarikaupassa ei mikään jotenkin osunut. Tai se tarkka-ampuja Tshetsheniassa, muttei sentään 19 euron edestä. Kioskista ostettu Suomen Kuvalehti oli luettu jo ennen Riihimäkeä.

Tuonnempana istuneella brunetilla oli filmitähtisuu, älykkölasit ja itsevarma katse.

Teinit puhuivat ruotsiksi musiikista, sormet sommittelivat käsinojaan rumpusooloa. Lonkero tuoksui, volyymi kohosi kulausten myötä muttei paljon. Teet jumalauta sinne jotain oikeeta ruokaa, toinen ärähti puhelimeensa suomeksi toisen käydessä vessassa. Toivottavasti kämppikselle eikä esimerkiksi äidilleen.

Hotellin hiljaisessa respassa osattiin odottaa. Beautybox vain huoneeseen, ja matka jatkui Lakeuden Ristin ohi kohti areenaa. Pari tuntia myöhemmin toiseen suuntaan. Sanojen valuttua verkkoon alkoi jo vuorokauden viimeinen tunti, joten Isiemme lippujen ja Generation Killin katselu lomittain riitti. En silti nähnyt sotaunia.

Aamiaisella kahden pöydän päässä nuorukainen, joka nauratti jutuillaan kolmea missin oloista neitosta. Novellin alun ainekset. Gasellin askeleet olivat toki saaneet huomaamaan osan seurueesta jo matkalla aamiaissaliin. Ilkassa oli edellisillan pelistä koko sivu kainaloineen, kuvineen ja kommenttiosioineen. Hesarissa pieni TV-haastattelusta otetuin kommentein, Höblässä vieläkin vähemmän. Ruispuuro oli hyvää, raskaan kierroksen olisi voinut jälkikäteen ajatellen jättää pois.

Asemalle käveli viidessä minuutissa. Määränpään lähestyessä Foursquare tarjosi Pispalan Pulteria ja Vaakon Nakkia, mutta minä pujottelin katuvilinässä Hämeenkadun Coffee Houseen tappamaan aikaa jäälatten äärellä. Kantapöytä, MacBook Pro ja kirjasuunnitelma puuttuivat. Trendikkäitä nuoria aikuisia riitti. Naiset suosivat tyköistuvia housuja ja saapastyylin jalkineita. Kontrastiksi kantoi hitaasti köpöttelevä vanha mies nurkkapöytään Karhun kolmosen ja siemaisi suoraan pullosta. Ehkä hän oli paikan aidoin asiakas. Määräajan lähestyessä Facebook puhelimessa paljasti isännän istuvan jo kahden korttelin päässä Villisiassa.

Kermainen kantarellikeitto oli niin hyvää, että jokaista lusikallista piti viivyttää viimeisenkin molekyylin maistamiseksi. Muusi ja muikut menettelivät, Amurin pannukakut myös. Yksi iso olut. Kahvit sitten pahvimukista hallilla leppoisan naljailun kera tarjoiltuina.

Alkumatkasta kotiin paistoi aurinko läppärin pölyiselle ruudulle, ja myöhemmin Pendolino paineli heiluen niin lujaa, että kirjoittaminen kävi vaikeaksi koneen liukuessa liukkaalla pöydällä.

Hyvinkään asemalta Marttiin kävelin tällä kertaa radan toista puolta. Hangen keskellä lirisi keväinen puro. Helluntaitempelin kohdalla toi tuuli toisesta suunnasta ihan kuin ruudin tuoksua. Alkuillasta Vantaalla olivat parkkipaikat vähissä.

Mäntsäläläiset ajelevat pääsiäisenä Mersuilla ja mopoautoilla, jotka pullistelevat stereoiden jytkeestä. Kävelylle lähtiessä paistoi aurinko kuumasti, mutta kirkon kohdalla oli taivas jo teräksenharmaa, ja kohta alkoi sataa lumirakeita, jotka pomppivat asvaltilla. Nukahtaessani myöhemmin takkahuoneen karvalankamatolle paistoi aurinko jälleen.

Biggus Dickus

Tämän etäisesti pääsiäiseen liittyvän klipin ei ole tänään julkaistuna(kaan) tarkoitus olla epäkunnioittava. Vain hauska.

Kevät nytkähdellen

Vaihtelua mustanharmaan pölyiseen huhtikuuhun.

Taivaalta vihmova kasvot kasteleva räntäverho, jota vasten työmatkalaiset puskivat painaen päänsä kaulusten suojiin.

Tänä aamuna valkoinen kalvo yöllä satanutta lunta, jossa pilvettömältä taivaalta helottava aurinko kimmelsi.

Kävelin siitä, missä lehtikuvassa tuotiin Minna Craucheria ruumisautoon.

Aamun Hesarin kaupunkisivuilla kerrottiin Töölöstä. Siellä nuoret istuivat baarissa ja haikailivat Kallion eloisampiin paikkoihin. Vauraat ostelivat pikanteista kivijalkaliikkeistä luksustuotteita. Minä asun jossain muualla. Liioittelin. Mainittiin siinä lapsiperheiden kasvanut määrä, ruotsinkielisten turkkimummojen väheneminen, Valtsu ja Alepa.

Hietaranta, jatkuu

Hietarannan tulevaisuuden selvittäminen jatkuu, ja toistaiseksi Helsingin kaupungin väkeä ei voi syyttää ainakaan lapioihin nojailusta. Palautelomakkeen viestiini reagoitiin Liikuntavirastossa saman tien, ja sain kuulla se välitetyn asianomaiselle virkanaiselle, joka myös vastasi kiitettävän nopeasti.

Vastauksen mukaan uuden huolto- ja kahvilarakennuksen myötä ollaan  aloittamassa yleissuunnitelman päivittämistä, jonka pohjalta tullaan tekemään mahdollisia toimenpiteitä uimarannan ympäristöön.

Täsmällisempiäkin vastauksia on luettu, joten kiitosten jatkoksi lähetin muutamia selventäviä kysymyksiä aikatauluista ja suunnitelman linjauksista.

Tapahtui viime numerossa