Ruudun toisella puolella

TosiTV:t ovat tähän ikään jääneet katsomatta sikäli kuin niissä tungetaan ihmisiä suljettuun tilaan hölmöilemään tai viidakoihin selviytymään. Mutta ote on alkanut lipsua helsinkiläisten virkamiesten osalta.

Poliisit, Lainvalvojat ja Pelastajat löytyvät mukavan helposti verkosta työtuolista nousematta.

Poliisit ovat selkeimmin leppoisia PR-konstaapeleita, jotka hoivaavat hölmöileviä humalaisia Reinikaisen hengessä. Miten lie ohjelmassa esiintyjät ja näytettävät tehtävät valittukaan. Ainakaan montaa yhtä söpöä poliisia ei voi olla kuin huippu-urheilijanakin muistettu konstaapelitar Porissa. Joskus ilmeet vakavoittaa ilmoitus aseesta tai rähjäävät virolaiset miesporukat, mutta enimmäkseen huolena on, pääseekö kesäyöhön sammunut kansalainen jaloilleen tai onko kuljettajan puhallus tarpeeksi ponteva.

Lainvalvojien sävy on tummempi ja tapaukset vakavampia. Kun väkivaltayksikön tutkijat pukevat autossa huomioliivejä ylleen, jotain on jo pahasti vinossa. Näkymässä on samaa kuin Harjunpää-kirjoissa: Yön valvonut ihminen puhuttaa toista ihmistä ja yrittää hahmottaa, mitä oikein on tapahtunut.

Brankkarien pätkissä soivat erilaiset murteet, mutta ilmapiirissä on jotain selittämättömän syvästi stadilaista. Ja rentoa, mutta samalla asialliset hommat hoidetaan -henkistä. Asentoa tai ojennusta ei tehdä, mutta käskynjako kuunnellaan rivissä eikä tilanteen ollessa päällä kysellä tai ihmetellä vaan toimitaan kun johtaja antaa käskyt.

Hälytysilmoitus Helsinki, pee neljä, yksi viisi, yksi kuusi, kuusi kuusi, seitsemän yksi ja seitsemän kolme, Rastila, kerrostalon räystään alta savua, ja Helsinki kuusi yhdeksän yksi, Bertta-tehtävä.

Hädän ja kaaoksen muuttuminen kontrolliksi alkaa hälytyskeskuspäivystäjän rauhallisesta artikuloinnista. Kaupunkilainen on juuri kohdannut kriisin, onnettomuuden, paniikin, mutta ammattilaiset ovat jo matkalla tekemään, mitä tehtävissä on.

Jotain samaa kuin ammoisissa äänitteissä kun Silja Europan perämies vastailee rauhallisesti Estonialta rahiseviin hengästyneisiin hätäkutsuihin ja käynnistää pelastustoimet.

Luulen, että kaaos versus kontrolli -asetelma on juuri se, mikä minua näissä eniten kiehtoo.

Joillekin asioille ei voi mitään, ja pitkän elvytyksen päätyttyä tuloksettomana on paloautossakin hiljaisempaa ja ilmeet sulkeutuneempia. Jotkut uutisistakin tutut ahdistavat tapaukset tekee mieli ohittaa ohjelmassa pikakelauksella, etenkin lapsiin liittyvät. Katoaminen äkkisyvään Kallahden uimarannalla, Itäkeskuksen rattijuoppo. Kun hauska aurinkoinen kesäaamu on silmänräpäyksessä muuttunut siksi päiväksi, jonka jälkeen mikään ei enää koskaan ollut ennallaan.

Paikalle lopuksi lipuva vaaleanharmaa Transporter, josta astuvat hiljaiset tummapukuiset miehet vetävät hansikkaat käsiinsä ennen kuin ottavat paarit ja pussin esiin.

Virkamiehet työskentelevät siinä Helsingin yössä, josta kotona nukkuvan kansalaisen ei toivottavasti tarvitse tietää paljoakaan. Tai sitten hän, minä, jää ohikulkiessaan katsomaan, syö samalla hampurilaista, kommentoi kavereille, räpsii kännykällään kuvia. Kunnes monilla nämä maailmat jonain päivänä, mutta toivottavasti mahdollisimman myöhään, kohtaavat. Viimeistään silloin kun puhelimeen eikä ovikelloon ei ole vieläkään vastattu, ja lukko raksahtaa asiaa tutkimaan hälytetyn huoltomiehen avatessa huoneiston oven.

Jotkut asiat tulevat tarpeeksi toistettuina selviksi. Jos väki ei joisi viinaa, nämäkin ohjelmat jäisivät tekemättä. Jos alat kokata juovuksissa, alä mene hetkeksi lepäämään sohvalle. Jos kerrostalossa palaa, älä lähde savuiseen rappuun. Paina mieleesi tekijän tuntomerkit ja poistumissuunta. Ennen kuin soitat, kysy, mikä maassa makaavalla on hätänä.

Jos tässä pätee porttiteoria, taidan seuraavaksi vilkaista jotain kevyempää. Viidakon tähtösiä vaikka.