Tiistaina Seinäjoella tuuli niin, että ikkunat suhisivat ja paukkuivat. Liikennemerkki Matkakeskuksen vieressä huojui puuskien tahdissa.
Terve taas, saatoin sanoa respassa. Mutta nytkin kävelin hallilta palatessa kadun verran pitkäksi, niin pieni on paikka. Puuro oli nyt kauralesesellaista ja jälleen hyvää. Raskaan kierroksen osalta olin ottanut opikseni. Ilkka ja HBL, Hesari oli jollain muulla.
Helsingin-Pendolino täyttyi businessväestä ja nuorista kirkassilmistä. Vessan ovelle kertyi jonoa. Onkohan siellä ketään, vanha rouva lopulta kysyi. Kerroin mielestäni kuulleeni sisältä jotain ääniä. Oli siellä.
Vastakkaisten penkkien loosissa esitelmöi elegantisti harmaantuva mies läppärinsä yli kolmelle naiselle. Kädet, keho ja silmät säestivät. Selvästi puhumaan ja kuunnelluksi tulemaan tottunut. Tampereella jäivät.
Keväisempi Helsinki.
Kolme tuntia myöhemmin astuin Pasilan asemalla punaiseen ranskalaisvalmisteiseen henkilöautoon, joka lähti liikkeelle ja suuntasi kolmostielle. Hattulan kohdalla muistin sen suojasäisen talvilauantain kun makasin tuolla puiden välissä penkalla lumipuku yllä liikennettä laskemassa.
Ensivisiitti Ideaparkissa. Kahvila Ståhlbergista löytyi hyvällä tavalla kotitekoisen oloisia pizzasia ja perin iso 1,60 euron kahvi. Tampere Areenan aulassa tallensin maajoukkueluotsin vastaukset sekä vihkoon että äänitiedostoiksi. Jokin osa pettää aina.
Paluumatkalla oli autossa yllättävän helppo kirjoittaa, ja verkkoyhteyskin veti. Kun tungin läppärin takaisin reppuun, oli Helsinkiin enää 52 kilometriä.
Oli luullakseni keskiviikko. Ja synnyttäjäni syntymän vuosipäivä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti