Kentällä yllättävän vilkasta jo seitsemältä sunnuntaiaamuna, mutta checkin veti. Portti viisitoista, virkailija sanoi. Viisitoista, kuittasin. Turvatarkastuksen hihnalle oli jäänyt pyörimään orpo pyöräilykypärä, jonka ojensin tarkastajalle. Kaupoista vielä perinteinen rautaisannos eli muovipurkki ksylitolipurkkaa, Fazerin sinistä ja kirja. Tällä kertaa Matt Potterin Outlaws Inc, joka osoittautuisi pettymykseksi.
Traktori tyrkkäsi Embraer 190:n pushbackiin ajallaan, ja kohta OH-LKI:n rullaus muuttui pysähtymättä lähtökiidoksi. Ilmassa melkein saman tien kaarto vasempaan, ja siellä kantakaupunki auringossa kimmelsikin. Pasilan asema, Olympiastadion, Kaivari. Lähdimme siitä Naulakallion Shellin ja Pakilan Nesteen välistä kohti Tallinnaa ja herättelimme vähän kaupunkia, puhelias kapteeni rupatteli Riianlahden yllä. Sämpylän ja teen jälkeen kirja valahti syliin kun uni tuli. Turvavyövalo syttyi, keväiset turbulenssit alkoivat ravistaa konetta. Wienin kentällä oltiin niin paljon etuajassa, että oli jäätävä odottelemaan vapautuvaa putkea.Keski-Euroopassa on jo kesä. Ja helle.
Taas tulee näitä Syldavia-assosiaatioita. Tinttinsä lukeneet tietävät tunnelman.
Majoittuminen, päikkärit, kirjallisia töitä. Illalla joukkueen harjoituksista palatessa tuoksui kesä. Syreeni vai tuomi, en tiedä vieläkään kumpi, mutta huumaavan hurmaava.
Nukahdin kesken Dark side of the moonin.
5 kommenttia:
Voi kiitos, pääsin mukaan matkatunnelmaan. Vaan nyt minuakin jäi vaivaamaan, unohtuiko jotain oikeasti?
Kirjoitat niin taitavasti, että lentomatkailukin tuntuu viehättävältä vaikka oikeasti vaihtaisin koska tahansa hampaan juurihoidon kanssa päittäin.
Jo alkua kirjoittaessa tuntui, että nyt taidan nostaa jännitteen, joka osoittautuu perusteettomaksi. Mutta osin kyllä. Lähtiessä kiivaasti etsimääni pokkarikameran laturia ei löytynyt mistään, joten jätin pikkukameran kotiin. Perillä löysin sen laturin repustani.
Lievä lentopelkoni muuttui aikanaan innostukseksi sitä mukaa kun perehdyin teoriassa kaikenlaisiin siivekkeisiin, virtauksiin, reversseihin ja muihin hienoihin termeihin.
Tunnustan auliisti lievän lentopelkoni joka ei toisaalta koskaan ole tullut julki pienkoneissa tai helikoptereissa koska silloin olen aina tuntenut pilotin henkilökohtaisesti. Loogisesti minun siis pitäisi pelätä metrossa ja linja-autossakin, mutta ei sitä sentään yksi mies kaikkea ehdi.
Eniten lentämisessä nilettääkin se, että nykyisine turvatarkastuksineen ja muine kommervenkkeineen ennestäänkin pitkät reissut pidenevät vielä tunneilla ja perillä pitäisi kuitenkin olla kengät plankissa ja tukka ojennuksessa puhumassa Suomea maailmankartalle.
Kirjoittamisessa on mielenkiintoisinta tuo, että tekstiä tehdessä joutuu ja pääsee tekemään valintoja ja karsintaa siitä mitä tuotokseen tulee ja kun onnistuu niin lukija ei huomaa sitä lainkaan.
Välillä tekisi lujaa mieli alkaa taas itsekin, mutta kun joutuisi kuitenkin sensuroimaan suurimman osan niin olkoon.
Niin lieväksi ei ole käynyt, että olisin lähtenyt kokeilemaan koptereita tai pienkoneita, luojaparatkoon.
Joskus. Ehkä.
Kieltämättä lentomatkustaminen lapsenomaisin silmin seikkailuna lienee eri kuin työmatkana päivän päätapahtumaan.
Niin monta hiljennyttä nautittavasti kirjoittanutta bloggaajaa...
Lähetä kommentti