Sam Hardwickin blogimerkintä liittyen jenkkivaaleihin.
Ja ajatus, että Yhdysvaltain valkoinen enemmistö on juuri kiistattoman hegemoniansa takia ollut velvoitettu ja valmiskin ottamaan (enemmän tai vähemmän onnistuneesti) huomioon myös vähemmistöjen etuja.
The white majority was large, prospering and confident enough to afford these “ethnic spoils”. Whites, being “responsible for everything” also took the blame for everything.
Mutta että hegemonian hiipuminen merkitsee myös sen valmiuden heikkenemistä. Jos ja kun entisestä kiistattomasta valtaenemmistöstä tulee (tai se mieltää niin tapahtuvan) vain yksi ryhmä muiden joukossa, voimistuvat myös itsekkyys ja taistelu omien etujen puolesta.
The US has been shifting to identity politics, and whites have started to shift to identity voting. It’s not hard to see the logic of it.
Samaa ajatusta voi testata myös Pohjoismaihin, vaikka hegemonia täällä onkin perinteisempi.
Onko ylivoimaisuuden ja jalomielisyyden (niin epämääräisiä kuin käsitteet ovatkin) asteilla yhteys?
Voiko erilaisten ryhmien valtasuhteiden lähestyminen tasa-arvoisuutta merkitäkin yhteiskunnallisen vakauden heikkenemistä?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti