Mukavia mielleyhtymiä

Suihkussa käytyä vintillä kuivatetun pyyhkeen tuoksu. 

Yhtäkkisessä flashbackissa tenavana järvessä pulikoidut pitkät kesäpäivät ja väliajat saunan kuistin narulla leppeässä kesätuulessa liehuneet pyyhkeet, jotka tuoksuivat samalta.

"What is happening to me"

Vuosien karttuessa rapistuu kehokin, ja tällainen itsensä aina vain 15-vuotiaaksi mieltävä ihminen joutuu toistuvasti ihmettelemään, mitä hittoa minulle tässä nyt taas tapahtuu.

Ja yhtäkkinen oivallus, että samahan on itse asiassa vain havainnollistettu nopeutettuna Indiana Jones -elokuvassa, jossa pahis Walter Donovan vanhenee hetkessä pölyiseksi luukasaksi ja ehtii ihmetellä 

"What is happening to me?".

Normaalihkomittaisenkin elämän aina hämmästyttävä lyhyys.

Tällaisen lienee moni muukin jo aiemmin miettinyt ja varmaan johonkin kirjannut, mutta en nyt aiheesta ainakaan nopealla googlauksella löytänyt. 

Bonuksena voisi pohtia, ovatko viehkeän tohtori Elsa Schneiderin hehkuva nuoruus ja toisaalta omaa elämäänsä tärkeämpään pyhään tehtäväänsä keskittynyt iankaikkinen ristiritari kohtauksessa tarkoituksellisia kontrastielementtejä. 

Poliitikot ja normaalit ihmiset

Ylikierroksilla käyvän mutta välillä mielenkiintoisia pointteja löytävän Ivan Puopolon sekä Hesarin Tuomas Peltomäen keskustelu edellisen YouTube-kanavalla.

Jotenkin tähän aikaan istuva tuo Peltomäen näyttelijä Antti Holman nimiin tarjoilema pointti, että ihmiset jakautuvat kahteen ryhmään: poliitikkoihin ja normaaleihin ihmisiin.

Kun normaali ihminen havaitsee jotain kummastuttavaa, hän toteaa, että no jo, onpas, ja jatkaa matkaa. Poliitikko taas ryhtyy tarmokkaisiin toimiin asian muuttamiseksi.

Jotkut ovat dynaamisia

Huimaa tavaraa kyllä välillä nuo (usein markkinoinnissa työskentelevien) ihmisten päivitykset.

Tyyliin

Alkoipa aamu ihanan reippaasti tunnin juoksulenkillä ja avantouinnilla. Nyt on granola- ja smoothieaamiaisen jälkeen niin luova ja dynaaminen olo, että kelpaa huikean tiimin kanssa taas työstää näitä meidän kaikkien aikojen upeimpia projekteja.

Ja LinkedInistä lisää...

Talviset aromit

Lumen ja pakkasen tuoksu. Ja sitten helmikuussa, kun mukana on häivähdys kevättä, taas hiukan erilainen. Kosteampi kenties.

Ja huomaan, että omat takaumansa tuo myös dieselpakokaasun sekoittuminen talven aromiin.

Kohti joulun ihmemaata

Pysytelkää tällä säällä neljän seinän sisällä

sillä tänä yönä nousee paha kuu

lauloi Nurmio aikanaan, ja jotenkin on 2020 ollut pahaa kuuta.

Talvi 2019-2020 oli minun muistissani ensimmäinen, kun näillä kulmilla ei ollut käytännössä missään vaiheessa lunta eikä meri jäätynyt. Monessa mielessä miellyttävääkin, nyt kun lumileikkien aika on itseltä pitkälti ohi, mutta onhan se merkillistä.

Spotify näytti perinteiseen tapaan yhteenvedon tänä vuonna sitä kautta kuuntelemastani musiikista, ja lista tukee jostain lukemaani väitettä, että musiikkimaku kanonisoituu jossain ikävaiheessa. Tässä tapauksessa lukiovuosina. Toki tunnenkin olevani ikuinen 15-vuotias vaikka keski-ikäisessä rapistuvassa kehossa.

Jottei pidettäisi ihan jämähtäneenä, selittelen kuitenkin, että viime aikoina olen kuunnellut kohtalaisesti myös osastoa, joka ehkä voitaisiin otsikoida "helppoa klassista".

Miksi onnettomuuksia tapahtuu

Kun kaksi F-15-hävittäjää tuhosi 1994 Irakissa vahingossa kaksi amerikkalaista helikopteria tappaen 26 ihmistä,  oli yksinkertaistettu selitys lentäjien havaintovirhe. 

Kaksi kokenutta viimeisen päälle koulutettua hävittäjälentäjää tukenaan 19 ammattilaista aluetta valvovassa ja kontrolloivassa AWACS-tutkakoneessa, maailman teknisesti edistynein sotamahti kontrolli- ja viestiverkkoineen.

Scott A. Snookin kirja Friendly Fire: The Accidental Shootdown of U.S. Black Hawks over Northern Iraq saa aiheesta irti aika paljon enemmän niin yksilö- kuin organisaatiotasollakin.

Miten ihmisen mieli täydentää niukat havainnot sillä, mitä odottaa havaitsevansa, kuten henkisesti mahdolliseen taisteluun valmistetuilla lentäjillä.

Miten enemmän väkeä voi olla huonompi asia kuin vähemmän, jos liian moni alkaa ajatella, että tämä asia kuuluu jonkun toisen vastuulle tai joku viisaampi varmaan hoitaa.

Miten hierarkisessakin organisaatiossa jotkut ovat ohi aiotun toisia kovempia jätkiä ja valitsevat sen mukaan, ketä kuuntelevat. Jolloin jotkut saattavat pysyä hiljaa silloinkin, kun pitäisi avata suunsa.

Miten isossa organisaatiossa viimeisen päälle suunnitellut systeemit ja määräykset ajan mittaan muuttuvat joustaviksi vähemmän tarkoiksi käytännöiksi, jotka toimivat, kunnes eräänä päivänä kolahtaa.