Stalinin lehmät ei ollut Puhdistus, silti Oksasen teksti erinomaisen lukukelpoista jo silloin.
Nuoren naisen kehotuntemukset, syömiset, kemikaalit ja sukupuolielämä eivät ole kaltaiselleni ihan läheisin aihe luettavaksi. Varmaankin sattuneesta syystä. Mutta täyttivät tässä toki ruutunsa kansallisen ja sukupolvitrauman oireina.
Suomalaisilla Tali-Ihantala, virolaisilla metsäveljet. Ja sama suuri valtakunta ja sama suuri sota kaartumassa varjona monen sukupolven ylle. Verrattuna rennompiin leppoisampiin ruotsalaisiin, joilla kummatkin ovat ja olivat kauempana.
Neuvostosotilaiden viemä perhe, jonka tavaroita naapurit ovat jakamassa jo ennen kuin pöydälle jäänyt aamiainen on jäähtynyt. Kuin Savage continent ja ne [harvat] keskitysleiriltä palanneet, joilta ärtyneet naapurit kysyvät (silloin kun edes kysyvät), haluavatko nämä nyt sitten vielä tavaroitaankin takaisin. Samaa kokonaisuutta.
Aidan takana vihreämpi ruoho. Ja vaatimattomankin menneen muuttuminen nostalgiseksi ja tärkeäksi, etenkin jos välissä on vuosien lisäksi valtakunnanraja.
Miehet, viinalle ja sille persot. Ja naiset, omine maneereineen.
Paljon mielenkiintoisia elementtejä.
Lue lisää: Suvi Ahola: Nälkä, joka ei syömällä lähde
keskiviikko 20. helmikuuta 2013
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti