Synttärit

Vastahan se oli

Vastahan se oli kun aamulla etsin kiireessä faijan kaapista kravattia. Aurinkoinen päivä. Todistukset, kukkapuketit ja myhäilevät vanhemmat koulun hiekkapihalla.

Puoliltapäivin odoteltiin Perhon baarissa, että kello lyö 12 ja viinuri saa avata skumppapullon.

Käynti hautausmaalla, kaverien luona korkeat lasit, voileipäkakut ja paremmat kahvikupit.

Illallinen Mestaritallissa, Hietarannan vaalea kesäyö.

Auringonnousu.

Ei parempaa aamua

Odotellessa luin Suomen Kuvalehdistä Amin Asikaisen ja Antti Litjan tarinat sekä Mämmilöitä. Päätyovi parvekkeelle auki kesäaamuun, siellä käynnistyi jotain kireää. Ei mopo vaan ehkä moottorisaha, koska koska kaasuttelu ei loitontunut.

Sitten ovi aukeni ja saattue kutsuttiin sisään. Taitava pitkä pikkuneiti, kuului neuvolatädin arvio.

Karhuherraa lukevana sitä on jo pitkään muistanut tavallistakin useammin iloita jokaisesta päivästä, jona kaikki vielä on näin arkisen hyvin.

Harmaan farmarivolvotaksin kuljettaja viittoi meidät menemään ensin. Nyökkäsin kiitokseksi. Varokaa hyökkäilevää lokkia, luki lapussa sairaalan portissa. Toisella puolella detsamma. Viisto valo korosti HPY:n vanhaa puhelinlogoa katukaivon kannessa. Väärin pysäköity Saab 96 kavensi Runskin kaistan verran kapeammaksi. Pyyhkijän alla erheen hinta.

Tulee muistaa tuomien tuoksu ja järvivesi yhdessä, ajattelin, ja myöhemmin kirjoitin sen tähän.

Sen kerran kun liikkuu ilman ainuttakaan kameraa, tuntuu ikuistettavaa olevan kaikkialla.

Ennen kyynisyyttä ja sarkasmia

Kasa: KISSin kanssa kasvamisesta

Jo joutui armas aika

Keskiolutkommando-blogin Puhe ylioppilaalle.

Aamu

Pesun jäljiltä kosteat jalkakäytävät, harmaasta mustiksi huuhdotut. Pieniä lätäköitä.

Lämpimän aamun tuoksut, kastuneen pölyn aromi.

Sininen taivas. Vihreät puut ja punatiiliset korttelit.

Varjot vielä puolipitkät.

Vanhan valaan kapakassa

Hassuja heräämisiä. Hinkstoona. karamelli. Kevätsipulikukkia. Kobaïa. Provokaatio. Räpyläpölkky. Soopa. Tariffi. Tiramisu. Tommipommi. TuoToi.net. Tuulikannel. Ja moniaita muita.

Juuri päivällä mietin, mitä kaikkia vanhoja suosikkiblogeja on hiipunut tai ainakin kovasti harventanut tahtia.

Illalla kuulin vuoden virallisimmat parhaat valitun. Äänestinkin, mutta silti suurin osa ehdokkaista on itselleni totaalisen tuntemattomia.

Sitä blogimaailman pirstaloitumista.

Mielivaltainen lainaus sekä

Sikäli kun tiedän, minä muodostuin tämän pöydän ääreen minuutti sitten aivoissani kolme vuosikymmentä sinne ladattuja muistoja. Minä ja tuo viereisellä tuolilla nukkuva kissa olemme maailman ainoat olennot; siis sen maailman joka päähäni on ohjelmoitu. Mihin päähän? Ikkuna peilaa kasvoja. Ikkuna on näyttö. Kuu on lamppu.

Onko vaarallisempaa uskoa että mitään ei todella ole kuin että kaikki mahdollinen on? Mistä ne tietävät mitkä kirjat lainaan kirjastosta? Juuri niiden sivuilla on viestejä.

Silmänkääntövankila: Viheliäiselle niitylle hän vie minut lepäämään
- - - - -
Ansiokkuudessaan myös Aika ja minä: -92. Joka taas tuo mieleen eräät Matti Mäkelän esseet.

Muisto makasiineista

Tyytyväinen asiakas

Amatööri astuu kulutusblogin varpaille, vaan.

Taannoinen USB-modeeemin hankinta Soneralta kävi sujuvasti vaikka päädyinkin aina väärään paikkaan kun en muistanut langattoman ja liikkuvan laajakaistan eroa. Ystävällistä ja auttavaista palvelua väärästäkin numerosta.

Viikoista varoitettiin, mutta FujitsuSiemens palasi kahdessa päivässä korjaajan käytyä pääpaikalla oikea varatuuletin valmiiksi mukana. Nyt pystyy taas keskustelemaan huutamatta koneen käydessäkin.

Kuvat.fi kertoi sähköpostitse kehittäneensä uuden version, päivitys uuteen kävi sujuvasti ja V2 tuntuu entistä paremmalta.

Vaaniiko näiden jälkeen jokin katastrofi kulman takana?

Saavumme hetkisen kuluttua Helsinkiin

Sunnuntaiaamun kulttuurikokemus

Jouko Leskelä: Katutanssit. Kaksi portfoliota.

Punaharmaat spårat. Fiftarit. Vanhat bussit. Huoparotsit. Putkikassit. Simonkenttä. Katumuoti. Autot. Avoin Kampin kenttä ilman SAS Royalia. Kampaukset. Seeck. Puhelinkopit. Poliisien suikat. Carrols. Adidas Jaguarit. Ne kaikki pankit.

Jos ilmaisumuotoihini kuuluisi hyppiä tasajalkaa innostuksesta, hyppisin nyt tasajalkaa innostuksesta.

Alhaalta rannasta

Nostalgiaa ja askelia

Panu Höglund kirjaa TV-muistojaan ja on tarpeeksi samanikäinen, jotta tulee osumia. Kevään seitsemäntoista hetkeä, tosiaan. Harmi, että Josef Kobzonin laulama tunnari katosi YouTubesta.

Ansiokas kooste lapsuuteni TV-ohjelmista on tietenkin Toosa.

Kemppinen käsittelee mietiskelymuodoista parhainta eli kävelyä, ja anonyymin kommentti Pyhän Jaakon pyhiinvaelluksesta tuo lisäarvoa.

Tässä kohdin tulee linkata Erkki Lampéniin, jonka kävely halki Suomen on luettava aina uudelleen.

Punaista ja vihreää

Poliitikko Kasvi pohtii vaalirahoituskysymyksiä, joiden epämääräisyydessä lie inhimillisen kiireenkin osuus.

Poliitikko Sahlberg on käynyt Helsingiksi muuttuvassa Sipoossa sekä rastilalaisen päiväkodin pihalla.

Poliitikko Lipponen iskee takaisin punavihreää mössöä ja miettii muun muassa, kuinka Greenpeace protestoi Neste Oilin biopolttoaineita vastaan. Neste Oilin, jonka hallintoneuvostoa johtaa Heidi Hautala.

Kiintoisin on kuitenkin tuo

Kovan, lähinnä sosiaalidemokraatteihin kohdistuvan kritiikin takaa paljastuu länsimaisten vasemmistointellektuellien perinteinen tauti: demokratian väheksyminen. Kun parlamentaarinen demokratia ei kelpaa, ratkaisua "kriisiin" haetaan "suorasta" demokratiasta.

Olisiko "suora demokratia" "parlamentaarista demokratiaakin" selvemmin äänekkäimpien ja röyhkeimpien "demokratiaa"?

Jälkeni maisemassa

Tuolla yhteiskunnassa

"Tärkeät uutiset" ministerien tekstiviesteistä ja deittailupaikoista olivat höttöä, mutta tämä vaalirahoitusjuttu kyllä tuuppaa kuvaani yhteiskunnastamme askeleen kohti Puusan lohduttomia näkymiä.

Ja sitten Kemppinen ja tiedotusvälineet Jokelassa. Ensilukemalta arvelin kaikkien kaikkialla tarttuvan tähän, mutta koska näkyvyys on ollut odotettua pienempää, kannan minäkin korteni kekoon linkillä.

Kasarmin ohi rantaan

Kesän kynnyksellä

Kesäaamun tuoksu. Mikrosittiäiset parveilivat auringonsäteissä. Ortodoksisella säksätti sadetin, vesisuihku kimmelsi vastavalossa.

Podcast futisfanien lauluista, joista on syntymässä väitöskirja. Kemppistä vähän matkaa, mutta juuttuminen logoksen määrittelyyn meni pitkäksi, siis Agents ja Mystery train.

Ourien kainalossa joutsenperhe. Beachilla viuhui liitokiekko, aamun voikkatunti kenties. Vesibussi pöristeli Mustasaaren suuntaan, aamukone etelälounaaseen.

Taivalsaaren kärjestä loikki pitkäkorva aidan ali kuivien veneiden sekaan. Pakokaasun ja pölyn keskellä ajettiin minigolfin reunoja piiskalla.

Väiskin kaltseihin nojasi mutkille ruhjottu vihreä polkupyörä.

Rästidokumentteja kovalevyltä

Kuuden päivän sota, loppu toisesta osasta. Kentille tuhotut arabi-ilmavoimat ja Israelin panssarien nytkähtäminen liikkeelle, Egyptin tiedotusvälineet uutisoimassa omien voitoista ja sitten Nasserin puhe. Moshe Dayan laskuvarjojääkäreineen Itkumuurilla. Pitäisi lukea aiheesta.

Hullu vuosi 1968. Tuttua tavaraa, mutta silti vaikuttavia uutisfilmejä. Hiljaiset joukot saattamassa Robert Kennedyn ruumista kuljettavaa junaa. Martin Luther Kingin ääni kertomassa unelmasta. Prahan kevät, sitten maahan vyöryvät panssarikolonnat ja ihmisten kasvojen sulkeutuminen vielä 20 vuodeksi. Analyysi puuttui, mutta sitä halukkaalle löytynee, tänä vuonna etenkin.

Minun vuoteni 1968 ei ollut erityisen hullu. Syksyn tullen mummolasta takaisin Helsinkiin ja uuteen kotiin Töölöön. Melkein muistan.

Ilmarinkadun Porsche

Mika Waltari: Appelsiininsiemen

Aikakoneella Töölöön: Rakenteilla oleva Mechelininkadun toinen puoli, näköala merelle ja krematoriolle, keskeneräinen Eduskuntatalo, Arkadian kulma, HOKin ja Carelian kulma, nuoripari Runeberginkadun varrella, keskuskeittiö, Turuntie, museo, Runebergin aukea?

Nuoruuden monisanainen vaikeus ja ajan silti viattomuus. Raskaudenpelon massiivisuus. Sukupolvien välinen kuilu. Professori, Henrik Bexar ja vanhenevan miehen tunnot, Junnu Vainio ja Sellaista elämä on. Mursa, Ilmarin ja Bexarien äidit.

Kaupunki ja maalaisidylli, Säädyllisen murhenäytelmän jatko-osineen sekä Bexarien huvilat.

Yhteiskuntaluokat: Säätynsä yläpuolelta haaveileva mutta rajansa kipeästi tietävä Lehtinen, häväisty ylioppilasneito palvelijattareksi tai pahemmaksi luultuna. Naapurin luja maamiesperhe.

Hyvä, ihanteellinen, valoisa, puhdas. Pimeys, savu, alkoholi, rumuus, karkeus, kyynisyys, eritteet.

Innostuvia, etsiviä ihmisiä omissa maailmoissaan, hetkeksi luullen saavuttaneensa yhteyden johonkin.

Politiikka ja yhteiskunta jossain reunahämärässä kuten nuorena.

Professorin puhtaan viaton kangastus, murtuminen ja lopun sees.

Kovan päivän ilta

Rupeama balettia ja muita tyylilajeja.

Aika erilaista kuin IFK - Ässät, mutta enemmän tästä irti sai kuin stereotyyppinen suhtautuminen sallisi. Vaatimukset koordinaatiolle ja kehonhallinnalle, valaisu, jo oikeasti osaavien majesteettisuus, nolouden ja häpeilyn ilmestyminen itsevarmojen pikkutyttöjen olemukseen kun ikä muuttuu kaksinumeroiseksi, tanssijoiden keskinäisen hierarkian arvailu, siviilipuolen joukkojenhallinta, kulttuuritapahtuman sosiaalinen koreografia kukkineen ja väliaikoineen.

Oma pikkuballerina oli totta kai kesäkeijuista herttaisin. Jännittääkö, kysyttiin. No ei ku mähä osaan tän jo, oli itsestäänselvä vastaus, höh.
- - - - -
Synttärit alkoivat huutopainiälämölöllä kolmen muskettisoturin kohdatessa pitkästä aikaa, mutta vähitellen rauhoittui eikä abort mission -kahvaan tarvinnut kajota. Kaksi hammasta irtosi: toinen talteen, toista kaipailtiin jälkeenpäin tekstiviestillä. Monenlaisia mukavia lapsia ja aikuisia ja notkuva herkkupöytä.

Ensi vuonna pidetään silti pienemmät.

Pikkuneiti nukahti heti, iso mies jaksoi vielä jutella. Vaikka kuin vasta eilen tihrusteli Kättärillä vauvahattunsa alta.

Vielä TV:n ääreen. Ruudussa juhlikin se tappiolla ollut joukkue. Kansallishymni säväytti sekunnin muttei se ole enää se sama.

Ilmarinkatu torstaina

Muutosvastarintanen

Palvelu, tsihii. Tänä aamuna piti sitten hyväksyä Blogilistan käyttöehdot ennen sisäänkirjautumista. Silmäilin minä niitä hiukkasen ennen kuin klikkasin, vaikuttivat ensiyritelmää (käyttäjä)ystävällisemmiltä.

Miten olemme saattaneetkaan onnistuneesti lukea blogeja vuosia ilman käyttöehtoja?

Pala oikeuksien ja velvollisuuksien merta, jossa uimme, hetkeksi värjättynä näkyväksi. Tai kuten Turown lakifuksi mietti:

The other day I ordered a hamburger and sat a few minutes earnestly puzzling over whether a contract had been formed and what the damages would be if I reneged. Would the restaurant be entitled to the reasonable value of the hamburger, or their full profit?

Scott Turow: 1L - what they really teach you at Harvard Law School

Järkevät lukevat bloginsa kylminä syötteinä, mutta haluaisin jättää syötteet vain Blogilistan jättäneille suosikeilleni ja hetkiin huonojen yhteyksien takana. Muutoin haluan blogini ajan kanssa, kaikilla mausteilla, sen näköisinä kuin pitäjä ne näyttää.

Ja sitten on tietysti nostalgiasta kumpuava muutosvastarinta, niiltä ajoilta kun oli Päivän Pamaus ja Blogilista, Meidän Oma Pieni Juttu.

Teknisiä yksityiskohtia

Viimeisenä päivänä alkoi tökkiä.

Ensin sininen kuolemanruutu kertoi, miksi loppulausetta valmis juttu olisi kannattanut jo tallentaa. Sitten hallin langaton verkko kuoli. Tieto hotellinvaihdosta viimeiseksi yöksi meni jo samaan pakettiin. Tekstit ja kuvia hotellin verkosta Suomeen, tavarat kasaan viidessä minuutissa ja odottamaan ulos, josta joku tulisi hakemaan.

Sie kommen mit mir, ilmoitti viiksekäs herrasmies ja avasi Passatin takaluukun. Ilmestymisemme sai järvenrantahotellin tieteiselokuvasta astuneen respan ahdistumaan, mutta huoneet löytyivät lopulta ja illallinenkin, kesken juhlasalin raivauksen. Liina yhteen pöytään ja ruokalistat eteen. Pihvi oli taiten paistettu, valkosipulikastike erinomainen ja olut raikasta. Ensi kerralla Lesnassa pitää vain muistaa tilata tuplaranskalaiset.

Lähtöpäivä jo helpompi: kevyt kaupunkikierros, iso pizza ja sitten bussiin tutulle paikalle. Suljin raksahti vielä etupenkistäkin toistasataa kertaa. Kiintoisa valo, peräverhosta pastellia taustaa ja joitain kasvoja kamera rakastaa, sanoi joku joskus jossain. Haastattelun tallentamiseksi piti ottaa salamasta yksi hyvä paristo minidisciin ja vaihtaa sitten takaisin kuvia varten.

Taukopaikalla enemmän rekkoja kuin olen ikinä yhdellä kertaa nähnyt ja musta avo-Lamborghini.

Ahdas helteinen Tegel. Excuse me, sir, huusi checkinvirkailija vielä takaisin ja tahtoi punnita reppuni. Yhdeksän pilkku neljä, the limit's eight kilos, sir, a bit on the heavy side, more careful next time, OK? Miten oikeat valokuvaajat arsenaaliaan kuljettavat?

O Gott, sanoi läpivalaisija ja pyysi takahuoneeseen. Läppäri auki ja reppu myös ja kaikki imuroitiin huolella. Analyysilaite antoi arvonsa, joten have a pleasant journey.

Paljonko vielä jäljellä, kysyttiin, ja juuri silloin Embraerin nokka alkoikin vajota ja laskeva aurinko oli suuri ja punainen ja Suomi tummanvihreä ja rantaviivan fraktaaleja.

Iltaöisellä Hesperian esplanadilla lokit herkuttelivat ja pelmahtivat lähestyessäni siivilleen.

Kuusi päivää pitkän putken pitelyä jumitti sitten selän.

Pilviä kasaantuu

Uusitun (näpihäiräsin ensin Uuswitun) Blogilistan tekniset takkuilut ovat pikkujuttu, mutta tuo käyttöehtoasia vaivaa tosissaan.

Skrubun tavoin en vielä poista tekelettäni listalta, mutta varuiksi jatkan suosikkien siirtelyä Google Reader -seurantaan).

Koottuja linkkejä aiheesta Kari Haakanalla.

Kaksi linkkiä

Melkoisia värikuvia 70 vuoden takaa.

Matkaajan estetiikkaa. Arvokkaita linkkejä aina kiitojunasta Natashaan.

Ratapihan paikkeilla kreosootin tuoksu

Eilinen oli se vihreä päivä kun suomalainen näki, että löytyy luonnonkauneutta muualtakin. Ensin se järvenrannan raitti penkkeineen ja istutuksineen, veteen peilautuvine satumetsineen. Sitten kirkon ja sairaalan takaa lisää rantapuistoa. Valtavat puut, hiekkaranta, palatsi, ruuhet ja onkimiehet. Murattimetsä. Iso etana, koruna kimaltava koppakuoriainen, joutsen ja sorsat ja ötökätkin.

Tänään kovempaa ja äänekkäämpää estetiikkaa siitä lähtien kun 11.16 Poznanista puuskutti laituriin. Veturi lähti kohti kääntösiltaa ja tallia uuden kiinnittyessä toiseen päähän. Kaipa ruutupaitaiset lippalakkiset veturimiehet tekivät tarkistuksensa ihan oikeasti eivätkä vain turisteja varten.

Aikataulunmukainen lähtö tuotti asianmukaiset savu- ja höyrypilvet, jotka jäivät leijumaan ratapihan päälle.

Topparoikka ahersi hakkuineen, lapioineen ja harjoineen, kauha tyhjensi vaunua kuorma-auton lavalle vai vastoinko päin.

Pohjoisempana vielä entisöityjä ja vapaasti ruostuvia vetureita, tallin puoli sai vielä jäädä myöhemmäksi. Toisesta suunnasta työveturi vaimikäkö kiskotraktori, toisesta ensin yksi ja sitten toinen vihervä dieselveturi.

Mutta illalla peleistä palatessa auringonlasku maalasi kaupungin persikanväriseksi ja kukkivien tuomien tuoksu sekoittui helleillan pölyyn.

Aistien ylikuormitus.

Veturinpillin vihellys

Opuksia kiilteli telineissä vaikka kuinka, mutta matkakirjaa ei ollut löytyä millään. Päädyin lopulta Jan Guillou -suomennokseen Suuri paljastus.

Embraer lipui putken päähän niin myöhään, että lähdön arvasi viivästyvän. Blogien lukijana tunnistin yhden kanssamatkustajan joko bloggaajaksi tai ainakin kaksoisolennoksi. Pitkä mies kumminkin.

Lentokoneruoan moittiminen on väsynyttä, mutta niin oli aamun rieskakin kun apea salaatti pyysi anteeksi ja nuutunut juusto häpeili olemassaoloaan. Kahvi oli kuitenkin kuumaa ja Fazerin sininen konvehti moitteeton.

Bussin ikkunasta tienviittoja: Köpenick, Schönefeld, Küstrin. Näillä main tasan 63 vuotta sitten.

Keltaisia rypsipeltoja, hitaasti pyöriviä tuulivoimaloiden siipiä. Rajan jälkeen bussin jouset pääsivät töihin. Idyllisiä metsiä, jotka pyrkivät katoksi tien ylle. Hevoskärryistä varoittava liikennemerkki.

Bonuksena se, että määränpää tunnetaan kuulemma Euroopan viimeisistä yhä oikeasti liikennöivistä höyryvetureista. Osin sponsoroituina ja perinteen ylläpitämisen hengessä, kai. Vaan ainakin yksi tallista pilkistävä näkyi höyryävän ja tuo ääni äsken ikkunanraosta oli selvästi veturinpilli.

Kesäviikonloppu

Toukokuun ensimmäinen viikonloppu ja puut vihreinä jo. Ei yleensä, muistaakseni.

Kampintorilla yksinäinen skeittaaja, lauantaina, ja sarjiskaupan ikkunassa satasen Tintti-raketti. Eikä edullinen pienempikään. Albertilla Galleria Luovan ovi kutsuvasti auki, joten seinillä valikoituja vuoden lehtikuvia ja hyllystä kassalle 20th Century Photography, ihan pieni, repun sivutaskuun sopiva. Kahviakin olisi saanut ja lehtiä löytynyt.

Sepänpuisto, Laivurinkatu, Villa Johanna, rannassa ihmismeri ja nurmilla lekottelijat. Nosturi, ja hinaajat kaijassa. Helios ja Iso-Pukki. Ruoholahden Cittarista vielä samanlaiset kengät, saman tien jalkaan ja vanhat aulan roskikseen. Kaksi turistia vilkuili alta kulmain.

Sunnuntaina ei sen koleampaa, mutta Toivo Kuulan puisto ja puiden lomasta Kesärannan torni. Seurasaaren sillan kupeesta perilliselle vanhan ajan mansikkaa ja itselle appelsiinisorbettia. Hinta à 2,60 toki ridiculous, kuten pariskunta totesi, mutta hinta on informaatiota ja jono oli pitkä. Rannemmas rauhassa syömään. Meriharakka kahlasi rantavedessä, silkkiuikkukopari se lipui ohi ja lokki ja hanhi ja mitäkaikkea. Kolme pienkonetta kiersi muodostelmassa kaupungin yllä.

Illalla Finnair Stadiumilla väliin välähti ja vähän jyrisi, mutta aurinko häikäisi pilvenreunan yli. Seitsemän maalia ja nykyään on laulavia fanijoukkojakin, mutta onneksi pikkumies ei saanut kaikista riimeistä selvää.

Sade alkoi juuri kun noustiin kolmoseen. Perillä tuoksui kastunut katupöly kesälle.

Kevään lämpimin päivä

Ruskea rouhe

Hesarin Oma kaupunki -kisan voittaja, fillarilähetti Markus Mattsson suosii muun muassa Väiskin kaltseja eli Hietakannaksen kallioita, jotka hänelle ovat Tölikan kaltsit piknikillä istumista ja oluenjuontia varten.

Erinomainen valinta. Toivottavasti voittaja ja muutkin muistavat viedä roskat mukanaan, kalliot kun olisivat vielä mukavammat ilman kaikkia niitä ruskeita lasinsiruja ja mäyräkoirapahveja. Ja toivottavasti Rakennusvirasto muistaa tyhjentää roskikset tarpeeksi usein. Koska suurin osa kävijöistä kuitenkin muistaa hoittaa roskansa oikeaan paikkaan, ne pienet vihreät täyttyvät nopeasti.

Töölö tiilestä tehty

Pikkuriootti

Phil Amerikasta tarjoaa kuvareportaasin meitä muita vapaampien helsinkiläisten vapunvietosta. Kiintoisa kohta tuo pankkiautomaatti, joka saa tai sitten ei selityksensä kommenteissa.

Ehkä ikäni vuoksi en ymmärrä tätä logiikkaa, että this of course enraged the crowd causing a small riot to ensue ja made the crowd hostile, which led to the destruction of property, bottles being tossed, and further violence down Esplanadi.

Vähän niin kuin semmoiset mielenosoitukset, joiden jälkeen jää rikottuja ikkunoita ja töhrittyjä seiniä, vaikka kulkue on pehmoinen ja pörröinen ja kaikki osanottajat haluavat vain laulaa ja tanssia ja kasvattaa veljeyden kukkasia.