Niukkuutta jakamassa

Tieto paraurheilijoiden kisamatkojen omavastuuosuuksista herätti yhden jos toisenkin lausumaan paheksuntansa liiton herrojen julmuudesta ja ajattelemattomuudesta.

Keskustelun edetessä tuli esille, että tällainen vuosikausia vallinnut käytäntö on ollut voimassa myös nuorten yleisurheilumaajoukkueilla ja itse asiassa kai useimmissa urheilulajeissa. Ja että arvokisamatkat ilman urheilijalle koituvia kustannuksia taitavatkin olla ylellisyys, johon suurin osa ei yllä.

Isompi mielenkiintoinen kysymys voitaneenkin asetella muotoon "mitkä ovat ja mitkä eivät ole hyväksyttäviä jakokriteerejä, kun urheilijoiden käyttöön osoitetaan resursseja?" Kun niitä resursseja ei koskaan ole niin paljoa, että kaikki kokisivat saaneensa tarpeeksi.

Kun asiassa on viitattu yhdenvertaisuuslakiin, siteeraan tähän se kahdeksannen pykälän  alun:

Ketään ei saa syrjiä iän, alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, poliittisen toiminnan, ammattiyhdistystoiminnan, perhesuhteiden, terveydentilan, vammaisuuden, seksuaalisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

Toiviomatka

Kesä ei ole ihan oikea kesä jollen ole saunonut siinä saunassa ja uinut siinä järvessä, joten.

Korkea punainen ei ollut laiturissaan Kampissa vielä puoli yhdeksältä mutta puoli tuntia myöhemmin sentään. Olin satsannut kaksi lisäeuroa jalkatilavampaan paikkaan enkä katunut ratkaisuani.

Viikissä äityi neitonen alhaalla pysäkillä villiin tanssiin runsain käsiliikkein. Ampiainen tai jotain. Heinolassa Jyrängön sillat. Mikkelin tienoilla oli ruudulle lokalisoiduissa mainoksissa vuorossa MP:n ja MiPK:n illan ottelu. Ja säännöllisin väliajoin Onnibussin omassa mainosfilmissä nuori ja nätti Jenni, joka viidessä+ tunnissa alkoi tuntua jo tutulta. Juvalla muistin varhaisimpien tiedettyjen esi-isieni olleen kulmilta. Varkaus ja lopulta Kuopio, jossa käytin odotustunnin kebabiin salaatilla ja pieneen kaupunkikierrokseen. Jatkoyhteys oli saanut nokalleen numeron ja systeemikseen vyöhykejärjestelmän, joka tuntui hämmentävän kuljettajaa ja kyytiin mieliviä yhtä lailla. Puheliaampia olivat kuin pääkaupungissa. Linja-auton valkealla keulapellillä voimisteli ensimmäinen tänä kesänä itse näkemäni ampiainen.

Juicen torilla odotti jo Leskinen.

Kolme vuorokautta menneen ja nykypäivän yhdistelmässä.

Makasin pitkään mahallani laiturilla ihailemassa pienten ahventen parvia, jotka plumpsauttelivat pintaan renkaita ja ja vilahtelivat kellanruskeassa vedessä. Selällä lipui joutsenperhe, lämpenevän saunan piipusta leijuva savu tuoksui. Löyly juuri niin lempeän kohteliaan kosteasti iholle nouseva kuin muistinkin. Järven vesi toki niin vilpoista, että pystyi muttei tehnyt mieli jäädä lillumaan. Mustaherukoita ja karviaisia suoraan pihan pensaista. Venettä käännettäessä ilmeni, ettei terva ollut vielä kaikkialta kuivunut.

Kurkut ja salaatit pihalta pöytään. Savustettu lohenpuolikas ja padallinen perunoita kahteen mieheen ja päälle ruokalepo samalla pirttipenkillä kuin silloin aina. Jo edesmenneidenkin haamut pöydän ääressä: omat vanhemmat, enoja ja tätejä, isoäiti ja puuhellan luukun kolahdus, vellikellon pellolta syömään kutsuma isoisä riisumassa kumisaappaansa ja lippalakkinsa ja istumassa kädet pestyään pöydän päähän. Punaista herukkamehua, jollaista ei kaupasta saa.

Visiitti tädin mökille, jossa temmon putoamisen tunsi, kun istuttiin joukolla kahvipöydässä pähkäilemässä ilman kiirettä sanaristikkoa ja muistelemassa niitä näitä. Leipäjuustoa ja lakkoja, laatikollinen elokuisiksi käsittämättömän maukkaita mansikoita. Jos nyt vielä kupillinen kahvia.

Yöt uudenkarheassa puuntuoksuisessa aitassa, jossa auringonnousu sai herättää. Sadetta ripsivä aamu rusotti puoli kuudelta, ja selän takana koristi talon ja viimeisiään vetelevän navetan vallan melkoinen sateenkaari. Aikani punertavaa maailmaa ihmeteltyäni laahustin vielä takaisin nukkumaan.

Alakuvassa toki ilta-aurinko.

Varusteleka

Kun tykkää käytännöllisistä ja mukavista vaatteista runsailla taskuilla sekä repuista, on Varusteleka looginen valinta hovipukijaksi. Ja sen uuden myymälän Grand Opening sen verran tapahtuma, että oli kurkattava vaikkapa sitten pikaisesti.

Itsehän sulaudun täydellisesti asiakaskuntaan, jonka tyypillinen edustaja on vatsakas parrakas suomalaismies shortseissaan. Tosin yleensä myös lippiksessään, jollaista pidän vain sateella silmälaseja suojaamassa.

Sitten on se kuivakampi tai muskelimpi prompi retkeily- ja ampumaharrastustyyppi sekä runsaasti tatuoidut neitoset pinkkeine hiuksineen.

Itse myymälä ei vaikuttanut juuri entistä tilavammalta mutta hiukan isommalta kyllä. Ja kännykkäverkkohan siellä on jumissa mutta asiakas-wifi saatavilla.

Panssarihaupitsin murkulatelineen lokerot näyttivät ensisilmäyksellä pieniltä, mutta tosiaan 122 milliä on 12,2 senttiä. Forgotten Arms -heput ja Rudy Reyes vastailivat lavalla alan kysymyksiin kuten onko 7,62 x 39 patruunatyyppinä enää ajanmukainen. Jotain hahmottamista toki siinä, että kaveri, josta olen kirjasta ja toisestakin lukenut ja ruudusta katsonut, istuu nyt tuossa. Soppakanuunasta jaettu hernerokka oli erinomaista ja jälkkärilistan munkkikahvit myös.

Guru

En ole koskaan nähnyt Pentti Linkolaa livenä enkä edes lukenut tekstejään, mutta jopa minulle välittyi elämänkerrasta jonkinlainen karisma.

Älykkyys aina vetoaa, ja jos joku samalla on askeetti, yhdenlainen kova jätkä enemmän kuin juuri kukaan meistä kykenisi olemaan.

Lintuja vilisi tietty paljon ja itsellekin läheisiä paikkoja aina Hietaniemen ja Taivallahden välisestä (silloisesta) pusikosta alkaen.

Entäpä Kariniemen kartano Vanajaveden rannoilla. Muistan yhden isoäideistäni kertoneen olleensa ennen sotia piikana kartanossa niillä main, mutta ihan en.

Linkolan ankarista ajatuksista maailman kohtalon suhteen sukeutuu mietittäväksi yksinkertainen yhtälö. Jos maapallolla on elättämiskyky x ja ihmisiä on määrä y ja ideaalina on kaikkien tasaveroinen oikeus antimiin. Mihin muuttujiin yhtälössä voidaan vaikuttaa, miten paljon ja millä keinoin?

Pekka ja Pätkä ornitologeina

Töölöntorin kohdalla yhtäkkiä ankara rapina yläpuolella puussa, josta leijaili irronneita lehtiä. Pieni tumma perässään isompi tumma ampaisi peräkkäin esiin, ja ilmataistelu jatkui saman tien sisään torinreunan kahvilan avoimesta ovesta. Sisällä näytti ihmisiin syntyvän jonkinlaista liikettä.

Rinnastus parhaillaan luvussa olevaan Pentti Linkolan elämänkertaan. Legenda masentui havaitessaan lintukantojen supistuvan.

Tässä omassa pienessä maailmassa lintuhavainnot ovat vähissä: Lokki, pulu, sorsa, meriharakka, talitintti, varpunen, joutsen, mustarastas. Satunnaisia rannan vesilintuja ja muita. Kerran iltahämärissä lehahti puusta Sammonpuiston laidalta lentoon iso siipipari. Huuhkaja, tiesi joku.

Omien lintuhavaintojen määrän merkitys omalle mielentilalle: melko vähäinen.

Välskärinkadun mäessä paluumatkalla kirjastosta nopea tumma vilahdus jalkakäytävän poikki. Rotta, meni tuohon pensasaitaan, valisti kohdalle katsonut.

Tukholma

Kotona oli kuuma. Kadulla oli kuuma. Spårassa oli kuuma. Terminaalin tungoksessa vasta kuuma olikin.

Laivan yläkannelta se viimein löytyi: vilpoisa tuulenvire.

Maisemia riitti yli tunniksi.

Tukholmassa paahtoi vähintään yhtä kuumasti, ja pölyisen meluisa työmaa teki Slussenista jalankulkijoille labyrintin.

Ohjelma oli helppo, kun kulki vain naisten perässä näiden kolutessa ennalta scoutatut myymälät ja odotteli ulkopuolella. Sergelstorgetin ruokakaupasta vesitankkaus ja itsepalvelukassaan totuttelua.

Rosenbadin ja muutamien muidenkin rakennusten ovilla kovasti näkyvää vartiointia. Liekö aina ollut?

Gamla Stanin reunalta löytyivät kelpoisat pizzat ja siisti vessa. Aikuisille al Tonnot, teinille Vesuvio. Minä olisin puhunut ruotsia mutta ystävällinen tarjoilijatar vain englantia. Saattoi olla jopa, ettei paikallinen kuulunut henkilökunnan vahvimpiin kieliin.

Laivan buffetissa kuului vieressä puhuttavan venäjäksi ainakin Tampereesta ja Stalinista. Yksi mies oli tohkeissaan ja muu seurue enemmänkin huvittunutta.

Hain lisää. Silakkaa, lohta muutamaa ja silliä vielä useampaa sorttia sekä perunoita. Myöhemmin tuli mieleen, etten tainnut syödä reissulla lainkaan lihaa. Ei periaatteesta vaan koska kalaa oli tarjolla ja se maistuu vielä paremmalta.

Maarianhaminan lähestyessä yläkannelle maisemista nauttimaan kun kerrankin sai ihailla auringonlaskua merellä palelematta. Näkymät eivät voineet olla nostamatta mieleen soimaan Myrskyluodon Maijan teemaa.

Ihailtava, kuinka näppärän ketterästi nykyalukset sovitellaan laituriin. Kuin kaupunkilainen peruuttaisi taskuun. Autojono kolisteli ahterista aluksen uumeniin ja kohta teräsrunko alkoi taas vapista koneiden nostaessa kierroksia.

Illan hämärtyessä ja tuulen yläkannella yltyessä kävi viileäksi, mutta muiden vetäytyessä sisätiloihin jäin vielä ihailemaan, kuinka vastaan lipunut laiva katkaisi kuunsillan.

Pian kotiinpaluun jälkeen saapui myös palautetta kinuava sähköposti. Jos laivan langattoman verkon saisi säilyttämään yhteyden internetiin, esitin toiveen. Se tuntui olevan monen, itsenikin, huolenaiheena jopa risteilyllä. Nykyään on semmoista.