Vaikka pahin avajaishulina oli iltapäivällä jo ohi, riitti puistossa ja valkoisen rakennuksen liepeillä väkeä. Missäköhän palautuspiste nykyään on, ehdin aprikoida itsekseni kun aulassa hymyillyt virkailija jo riensi neuvomaan. Ei edes kirjat imaisevaa konetta enää, vaan itsepalveluna viivakoodin luku ja kirjan nosto hyllyyn seuraavan nautittavaksi.
Toisessa kerroksessa riensi käsi ojossa vastaan F:n faija, jonka luontokuvia seinillä esiteltiin. Perin hienoja, ja ihan kulmilta. Parven hyllyistä ihan yksi kirja vaan, ja toinenkin, ja muutama.
Mutta ei nin hyvää ettei jotain huonoakin: lapsuudesta asti tuttu Töölön kirjaston tuoksu oli poissa. Se, jossa väreili vanhaa paperia, pehmeää sisustusmuovia, sivarahlrudia, enidblytonia, lisatetzneriä, lattiavahaa, luulen, ja kevätauringon säteissä lukusalissa leijailevaa pölyä.
Nyt tuoksui vain remontoiduille rakenteille.
Ja hyllyjä ja kirjoja silmämääräisesti arvioiden vähemmän kuin ennen. Vaikka toki entistä suurempi osa taitaa olla varastoissa ja kierrossa Helmetistä löydettävinä eikä niinkään esillä. Mutta lievästi olen huolestunut kirjastojen vähittäisestä muuttumisesta kaikeksi muuksi kivaksi.
Keli suosi vielä kävelyä Ruoholahteen, josta löytyi muun muassa 19 euron tossut. Kalliimmat kuin ne edelliset Lidlin, mutta niistä oli luovuttava kun sivusta pilkisti näkyviin jo kaksi varvasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti