Ala-aulassa päivystivät viereisissä pulpeteissa pitkästyneen oloinen nuori vartija ja hoitajatar, joka otti perustiedot. Sitten yläkertaan, jonka aulan nojatuoleissa saattoi katsella isolta screeniltä olympiagolfia ja laskea automaatista kuumaa juotavaa.
Siis ihan jäällä, varmisti hoitajatar vielä saatellessaan verisen luistelijattaren huoneeseen ja pritsille. Yleensä näitä alkaa tulla vasta talvella, täsmensi.
Puhdistus, puudutus ja ompelu. Laitetaan pari knoppia, myhäili eksoottistaustanen tohtori lankaa päänahkaan askarrellessaan. Saanko mennä maanantaina jäälle, mietitytti potilasta eniten. Perjantaipipot olivat itse asiassa lopussa, mutta herttainen harsopäähine askarreltiin pitämään sidos paikallaan haavan päällä.
Vielä hetki odottelua aulassa. Sattuiko selkään, kysyi potilas huolestuneena kun yhtäkkiä ähkäisin tuskaisesti. Ei, vaan kilpailija ruudussa oli missannut helpon näköisen puttinsa.
Lopuksi viereisessä huoneessa kustannuskysymykset. Kuten Osmo Soininvaara kirjoitti, vakuutusyhtiön oma sairaala on tehokas tapa kontrolloida kustannuksia. Lisenssivakuutuksen löytäminen järjestelmästä teetti virkailijalla työtä, mutta ainakin Sporttirekisterin puolelta se onnistui. Ja omavastuutahan tässä ei olekaan, hän vielä totesi ja kertoi laittavansa paperit suoraan naapuriin.
Kotona myöhästyneet perjantaipizzat. Sauna jäi tältä viikolta väliin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti