490 grammaa mediaa

Ei Antti-Pekka Pietilän kirjassa varsinaisesti mitään uutta ollut, mutta hyvin entinen Ilta-Sanomien päätoimittaja kokoaa nippuun median ja etenkin lehdistön muuttuvan toimintaympäristön. Ennen pinnistettiin lehti kasaan deadlineen mennessä ja istuttiin muu aika krouvissa, nyt pitää puskea uutista tuutista koko ajan ehtimättä miettiä, pitääkö se paikkansa tai onko se tärkeä.

Pietilä myöntää, että media on eksyksissä kvartaalikatsausten ja klikkausmäärien laskemisen paineessa. Ja pian on kuljettu loppuun tie, jossa lukijoita kosiskellaan helpoilla viihdeaiheilla.

Ja [ainakin] nykytoimittajat kirjoittavat itseään lähellä olevista aiheista kuin juuri ne olisivat laajemminkin tärkeitä. Ja moni toimittaja ajaa jutuissaan omaa yhteiskunnallista agendaansa, pahimmissa tapauksissa henkilökohtaisia kaunojaan. Ja lehti voi yhtä aikaa nuoleskella Nyt-liitteellä nuorisoa ja Kuukausiliitteellä pidemmän tekstin ystäviä ja päälehdessä paheksua liitteessä ihannoimiaan asioita.

Tässä yhteydessä voi kiittää Amppareita, joiden uusi personointi mahdollistaa viihdeuutisten pudottamisen listalta. Kun vielä samat STT-jutut eivät mukana olisi niin monen lähteen kautta. Mutta tästä kattavammin Vierityspalkissa.

Silavareunus puuttuu

HS:lta kunnianhimoinen idea yrittää antaa tuuraajien tehdä Viiviä ja Wagneria piirtäjän sairausloman ajan. Harmi vain, ettei heistä ole siihen.

Oli kaunis kesäilta

Nollakuutonen olut oli juuri sopivan kokoinen ja rukiinen savulohipizza mitä piti vaikka aika öljyinen.

Ulkona kuuma kesäilta, vähiä vaatteita, kiireetöntä kulkua.

Suomalaisen löytöhyllyssä Käkelän et al Suomalaisten rynnäkkötykkien kohtalot viisitoista euroa. Epäröin, ujutin takaisin. Akateemisen toisessa kerroksessa militariaa silmänkantamattomiin. Urban guerilla warfarea selasin, vaan kovat kannet ja hinta sen mukaan.

Forumin kulmalla punainen valo, mutta mistä auto tulisi kun työ tien tukki. Vihreää odottamatta kuten muutkin.

Kampissa kadonnut valokuvausliike Benin ja Jerryn naapurista. Edempänä käytävällä musta peikko kulki eteensä tuijottaen ja repi kaksin käsin hiuspehkoaan. Avohoitoa, ajatus.

Soi: Honey B & T-bones: Bright lights, big city

Repullinen kirjastosta

Ultraviolettisäteilyä

Aurinkoa sitten tänäkin kesänä, järvi ja meri.

Viime käynnistä Lohjalla on aikaa kun kivisillan alitus on tällä välin vaihtunut maailmanluokan Autobahniin. Kolkkoudeltaan ainakin. Tehdas, harjumaisema, Tanhuhovin viitta, Kirkniemen ruostunut teollisuusraide, puusilta perille.

Kesäparatiisi. Nurmisählyä ja pingistä lukuun ottamatta lapsilauma polski koko päivän, aikuiset tarkkailivat lepotuoleissaan välillä itse dippautuen. Ja yksi haki sopivia asetuksia täytesalamaan.

Vesi vie voimat. Pikku-ukko jaksoi omin jaloin autolta kotiin, neiti havahtui pienen puuron ja hampaidenpesun verran. Uni ei odotuttanut itselläkään.

Sunnuntailounaaksi perunoita ja purkki anjovista, sitten pyyhkeet reppuun ja rantaan. Oikealla lapsekkaat, vasemmalla kuulemma kehokkaat, keskellä pölysi non-stop ultimate. Tuttuja tuossa ja tuolla ja lisää tuolta.

Valkosipulipatongit uuniin ja fetasalaatti pöytään, tai siis nykyään välimerellistyyppinenjuustosalaatti tai jotain. Nimisuoja, kai.

Teemalta tunnollisesti Anton Corbijn -dokumentti.

10.1.1979

Kouluun 8:ksi. Suomen tunnilla luettiin Kärpästen herraa. Voikan kaksoistunnilla lätkää Väiskillä, voitettiin 12-11, meillä minä, M, V ja P. Sieltä kamat kotiin ja hammaslääkäriin, jossa meni ruokatunti. Matikassa verrantoja. Hissassa I maailmansotaa. Ruotsissa tavallista löpinää, ei jaksanut. Päästiin kahdelta. Päivällä kotona, illalla leffassa. Oltiin M:n ja T:n kanssa eka M:llä missä tuhottiin litra Cokista, sitten Kino Helsingissä kattomassa Grease. TV:stä Perhe on pahin.

(Ruutublogin esiin kaivamaan innoitti Haisaappaat.)

Ramona ja muut

Poissaolon jälkeen YouTubessa on taas lisää. Ainakin kunnes Tekijänoikeuspolizein nauloitetut saappaat taas potkaisevat oven sisään.

Agentsin Muistan kesän ja Ilonan Kesäpano, viimeinkin. Paul Oxley's Unitia, Kuosmasen Pieni sydän, Jallu Rantasen maali Englantia vastaan Olympiastadionilla 1985. Related videos vie yhä syvemmälle. Baccaran Granada. Baccaran? Minä vuonna se oli?


Ja mistä ohjelmasta tämä tanakka Ramona on ripattu?

Kesä on päättynyt

Kaupunkiin palatessa pitää peseytyä, ajaa parta, kammata tukka ja laittaa sukat jalkaan. Ihan kaikkiin kohtiin en venynyt, mutta loppuun hiutuneet shortsit runttasin roskapussiin ja lehmäaiheisen T-paidan vaihdoin yksiväriseen pikeehen.

Kilometri kilometriltä pilvet vähenivät. Aurinko paistoi autoon kuumasti.

Nelostien varressa sinikeltakaulahuivisia kulkijaryhmiä. Ensimmäinen tarpoi Joutsan rajalla määrätietoisesti, toinen porukka liftasi, kolmas konkkaronkka piti taukoa bussipysäkin levennyksellä.

Ennen Heinolaa massiivisia tietöitä. Pysähdys jonon jatkona omaa kaistavuoroa odottamaan. Asianmukaisesti pukeutunut vaalea neitonen nosti lopulta katseensa kirjastaanko ja vaihtoi valon vihreäksi.

Ihan kuin olisi häämöttänyt Jyrängön rautatiesilta.

Orimattilassa poliisimoottoripyörä kaistojen välissä valmiina keula menosuuntaan. Tien laidassa yksi virkamiesten pysäyttämä.

Finskin kone vasemmalta yli tien, loppuliukuun Helsinki-Vantaalle kai. Ensimmäinen taksi Viikin kohdalla. Spårat Koskelan hallin pihassa.

Helteisessä Helsingissä coolin näköisiä ihmisiä, jotka kävelevät kovaa. Mihin niillä on kiire. Mutta lehmusten, kuuman asvaltin ja pölyn tuoksujen yhdistelmä. Sen takia voisi viettää heinäkuut kaupungissa.

Laajakaista, laajakaista. Nyt voi lukea HS:nkin blogeja. Katsoisikohan jotain YouTubesta. Koska voi.

Ikkunan takana vihmoo

Yritin kuunnella Serranon perhettä, mutta espanjan kielen taitoni ei riittänyt selvittämään, mitä oli tekeillä. Oli avattava silmät ja noustava uuteen päivään. Kahviakin riitti vielä. Lucía on edukseen suuttuessaan.

Sateen kohinaa päivästä toiseen, lämmintä sentään. Jokohan tänään hellittäisi.

Hyttyset hyökkäävät parvitaktiikalla. Eilen kosteikossa jäi kämmenen alle kerralla kuusi. Uudet paukamat eivät enää kutise.

Lauri Lamminpään romaanissa Blenheimit lentävät suoraan (W&G 1979) etsitään viinaa ja jahdataan naisia ja lennetään välillä vähän Blenheimeillä. Kuulostaa realistiselta.

Yöt pommittajavirrassa

Mies maassa hoiti osuutensa jälleen erinomaisesti. Wilken ei tarvinnut tehdä mitään suurempia suuntakorjauksia kun maali tuli koneen tutkaan. Hän johti minut lähemmäksi ja lähemmäksi. Vielä viisisataa metriä. Wilke antoi jatkuvasti etäisyyksiä, en nähnyt sitten yhtään mitään. Ja kuitenkin pommittajan täytyi olla suoraan edessä, sillä sen potkuripyörteet olivat selvästi havaittavissa Messerschmittimme ohjaimissa. Se saattoi olla vain nelimoottorinen. Kun Wilke ilmoitti 150 metriä, ilmaantui hitaasti ja kammottavasti jättiläismäinen hahmo harmaasta pimeydestä, sen sivuilla tykytti kaksi paria sinertäviä liekkejä. Siinä se oli... Ja olin niin sen takana, että näin suoraan sen kahden moottorin pakoputkiin. Minun oli hyökättävä heti tai irtaannuttava heti. Epäröimättä pistin pitkän sarjan kaikista aseista menemään, jolloin pommittaja hajosi kappaleiksi valtavalla räjähdyksellä. Paremminkin vaistomaisesti kuin harkiten vedin koneen oikealle ja näin silmäkulmastani suuren hylynkappaleen lentävän vasemmalta ohitsemme. Se meni hiuksen leveyden verran ohi ja katosi kuten pommittajan muutkin osat ympäröivään pilveen. Jo pari sekuntia myöhemmin näytti siltä, että tätä helvettiä 5 100 metrin korkeudessa klo 02.20 ei olisi koskaan ollutkaan.Ympärillämme vain harmaa hajavalo, jonka läpi haimme tiemme St. Trondiin. Myöhemmin ilmoitettiin Lancasterin romujen iskeytyneen maahan noin 30 kilometriä länteen Malmedysta. Yhdeksäs onnistumisemme.

Paul Zornerin muistelmat lapsuudesta Sleesiassa neuvostoliittolaiselle vankileirille ovat kuin kenen tahansa menestyneen sotilaan, mutta omien ja vihollisen menetysten vertailu antaa (kenties jälkiviisaan makuisenkin) lisämausteen. Sitä ovat samalla pudotusten alaviitteet, kuten yllä kuvatun tapauksen kohdalla:

Ilmeisesti 103. laivueen Lancaster, tunnus ZN-B, jonka englantilais - kanadalais - australialainen miehistö on haudattu Heverleen sotilashautausmaalle.

Paul Zorner arvioi liipasimenpainallustensa surmanneen yhteensä ehkä 350 nuorta miestä, putoavasta pommikoneesta selvisi harva ulos. Jouluaattoyönä 1942 Zorner pudottaa kolme Berliiniä pommittanutta Lancasteria palatakseen aamulla tuoreen vaimonsa viereen. Vaimo muistuttaa, että niidenkin miehistöjä odottaa nyt Englannissa joku lahjoineen turhaan joulunviettoon.

Toisella puolen ovat saksalaiset siviiliuhrit, jotka ilmamarsalkka Arthur Harrisin ajamat liittoutuneiden terroripommitukset tuottivat.

Kirjan kuvasivuilla makaaberi otos yhdestä pommitusten uhrista: rinnan korkeudelta katkenneesta mustuneesta torsosta erottaa käsien tyngät ja löysänä roikkuvan nahan, räjähtäneestä päästä suun, nenän ja kai silmät. Kuvatekstissä toki muistutetaan, ettei kuvassa ole mitään sellaista, mitä Kolmas Valtakunta ei olisi tehnyt yhtä perusteellisesti tai vielä enemmänkin, jos sen voimavarat vain olisivat riittäneet. Seuraavalla aukeamalla maahansyöksyneen pommikoneen hylky: yläampujan hiiltyneet jäännökset pleksikuomu tulipalon kuumuudessa päälleen sulaneena.

Sotilasteknisesti yöhävittäjätoiminta kai oli askel kohti nykymuotoista sotilasilmailua. Mittarilento, hävittäjiä maasta ohjaava taistelunjohtaja, maalien etsintä loppuvaiheessa koneen oman tutkan avulla.

Käpylehmiä Koillis-Savossa

Siniselle tielle heti aamusta. Viitasaari, Keitele, Vesanto, Toulat, huikeat järvinäköalat lyhyiltä silloilta. Siilinjärven ABC, mäkinen ja kiharainen tie 569.

Juicen torin laidalta viemisiä. Paketti mestarin tuotantoa olisi ollut hienoa ostaa juuri siitä kaupasta, mutta 69 euroa oli tällä miettimällä liikaa. Päällystevaurioita 2 km, kertoi kyltti eikä valehdellut. Sanon yhä uusi tie, vaikka se oli uusi 1973.

Perillä rapsutettiin nukkuva kissa, tutkittiin tenavien uunituoreen pikkuserkun kuvat ja käytiin pöytään, isoäiti sen päähän.

Suhahti ja jylisi talon yllä. Rissalan Horneteja. Poikasena ne olivat tämän järven yllä Fouga Magistereja.

Pienten kanssa käpyjä hakemaan. umpeenkasvavaa uraa entiselle vanhalle tielle ja maitolaiturille saakka. Silloiset heinäpelto ja lehmilaidun kasvoivat nyt koivuja, entinen tiheikkö paistoi Ponssen polkemana aukeana ryteikkönä. Haeskelin kiveä, johon faija ammoin osui Volkswagenilla niin että vanne vääntyi. Iso musta kuoriainen löytyi. Yksi kypsä mustikka mieheen, metsämansikat vielä valkovihreitä raakileita.

Palattua tein käpylehmiä aitaukseen, jota perilliset samalla rakensivat.

Haavat eivät enää suhisseet rannassa, mutta pihanurmi tuoksui samalta. Navetta lenkotti viimeisillään, seuraava syysmyrsky saattaa käydä sen kohtaloksi. Päädyn huussin ovi nokkosten umpeama. Aitanvinnin portailla paistatteli sisilisko.

Illalla rantasauna ja iltapala tädin mökillä. Yksi koirista haki innolla käpyjä ja palkittiin rapsutuksin. Kai kuikkapesue lipui vastarannan tuntumassa.

Paluu valoisassa kesäyössä, pienten nukkuessa aikuiset muistelivat menneitä ja pohtivat maailmaa. Hännilänsalmelle näkyi pilvien välistä hohtava suuri keltainen kuu. Peilityynet järvet.

Perillä väsy.

Maallinen valtiomahti

Aamun Hesarin näyttävä juttu luterilaisen kasteen harvinaisuudesta nyky-Helsingissä pisti yhdessä muutaman muun jutun kanssa pohtimaan, onko lehdellä uskonnonkin suhteen linjansa. Vaikka saattaahan kyse olla vain ajan ilmiöiden esiin nostamisesta ja luotaamisesta, mikä on vastuunsa tuntevan tiedotusvälineen tehtävä.

Anna Amnell näkee asiassa syvempiä virtoja.

Kommentissa HS:n toimittaja kertoi joutuneensa perustelemaan, miksi haluaa kastattaa lapsensa. Itseltäni ei ole perusteluja perätty. Ilmeisesti HS:n toimittajat elävät erilaisissa piireissä kuin minä.

Tämän kirjoittaja ei kuulu mihinkään uskonnolliseen yhteisöön.

Blenheim virkaveljineen

Blenheim oli huteran näköinen peltiputkilo. Tuommoisessa lähetetty ihmisiä sotaan. Kävijöitä viime vuotta enemmän, joten pikku-ukko ei ehtinyt Saab Safirilla nyt ihan Pariisiin saakka seuraavien odottaessa jo vuoroaan.

Kasinhännän myymälässä paljon hypisteltävää mutta vähän tarvittavaa. Ehkä pikakiväärin lipas tai ruskeat runkkupuvun housut jäisivät arjessa vähälle käytölle. Lapasia ja tositoimissa hyviksi havaittuja villaisia välihousuja harkitsin. Perillinen väitti tarvitsevansa kaasunaamarilaukkua sisältöineen, joten 4,70 euron hintaan sallin kokeilun.

Karjalanpiirakat ja pillimehut Rämäpään jalustalla kun sadekin oli tauonnut. Alataso neonpunaisin värein kiersi pöristen kenttää yhä uudelleen.

Museon myymälästä viime vuonna Rudelin muistelmat, nyt Kurt Braatzin toimittama Paul Zornerin Yöt pommittajavirrassa (Nächte im Bomberstrom - Erinnerungen 1920 - 1950) sekä Suomen radiotiedustelu 1927 - 1944.

Vielä takaisin näyttelyn puolelle. Hornet-pilotti Henrik Elon komeat valokuvat. Hesarikin taannoin noteerasi, mutta toimittajatar muistutti velvollisuudentuntoisesti, että Hornet ei ole kaunis vaan tappaja. Täällä halli täynnä kauniita tappajia.

Lasin takana järvestä nostettu luutnantti Pekurin Brewster. Vai on korkealla killuva DC-3 sama, joka toi Mannerheimin kalmon Sveitsistä. Takametsien lentokonetehtailijan Tiira, toki, ja lentokelpoinen ilman siivekkeitä. Airacobra poissa. Tervehdimme sinua, Messerschmitt, tästä kulmasta katsoen pelkkää moottoria ja varsanjalat. Ja Boschin ruiskutuspumppu.

Paluumatkalla paistoi jo. Perillä vajosin kirjaan.

Jalkapalloa takapihan nurmella

Tänään ei satanut.

Kuvassa keskellä Jukka Virtanen muisti hengästyttävän määrän nimiä ja tapahtumia. Tai ainakin kirjoitti. Spede Pasanen pelaamassa lätkää Väiskin kaukalossa. Kaikki ne itsemurhat. Paljoon on ehtinyt, enempään kuin olin tiennytkään. Hattua pitää nostaa moiselle luovuudelle, vaikka jotain vastaanhankaavaa opuksessa oli. Jokin huonosti kätketty omakehun lehahdus, semmoinen kuin meillä miehillä usein, varsinkin vanhenevilla.

Välipalana vielä Kati Tervon kesäpäiväkirja. Vuodenaikaa, arkea ja kelpo kalaruokia, mutta kaikki ne möljäkämmekkäät ja purttiloruohot haukotuttivat herbaariotonta. Kesämökki kaikkine töineen. Matkanteko autottomana perheenä. Paljonko menee takseihin? Ehkei kuitenkaan niin paljon kuin auton ostamiseen menisi. Keski-ikäinen miettii vanhenemista ja kuolemaa. Mukava lukea, muttei tullut tunnetta, että olisi ostettava omaksi.

Saunan päälle kelpasi jäähdytellä kuistilla iho höyryten, nuuhkia kesäiltaa ja kuunnella lintujen laulua.

Aikaulottuvuus

Tenavat häärivät hiekassa vesirajassa. Harjoittelin täytesalamaa.

Iltapäivällä tummeni ja jyrähti, juostiin pestyt matot terassille katon alle. Kohta jylisi ja kohisi kaatosade, kattopelti paukkui. Sisällä kuivassa nukahdin kirja kädessä.

Että Olavi Paavolainen asunut ihan siinä, Museokatu 40:ssä. Ja Helvi Hämäläinenkin käytännössä. Ja 44:ssä. Ja Kunnakset liki naapurissa ja tietysti Waltari.

Elite.

Säädyllisen murhenäytelmän taustat ja seuraukset.

Jotain ylävitoseen inspiroivaa siinä, miten Hämäläinen antoi hatkat naissuhteilla jongleeraavalle Paavolaiselle. Hämäläinen, joka yksinhuoltajana puski sisukkaasti läpi rahattoman arjen. Sen ajan yksinhuoltajana. Sen ajan rahattoman arjen. Hämäläisen haltioita ja muita mystisiä hattaroita olen kuitenkin liian mies tajuamaan. Katri Valan kovat kohtalot.

Illalla kälylässä kahvia, hedelmiä ja jäätelöä. Perilliset pääsivät kyytiin kun serkut kaasuttelivat pihatien panssariuraksi mönkkärillä ja skootterilla. Tilaisuus yrittää pannauksia.

Koira nouti loputtomiin.

Lähtiessä ikuistin ilta-auringossa kylpevän männyn. Taas kerran. Epäuskottava saturaatio. Pois 50 pinnaa.

Ei urheudesta

Ohoh, Anita Konkka on myöntänyt tunnustuksen. Huomiosta hiukan pälyilevän kiusaantuneenakin kumarran kiitokseksi ja kiinnitän prenikan vähintäänkin repun viilekkeeseen kuin Määttäkö se oli.

Kun Suomessa kehutaan aivan liian säästeliäästi, mainitsen vuorostani pitkästä listasta aakkosjärjestyksessä noin seitsemän muuta, jotka tänä kesänä ovat tarjonneet kiinnostavaa luettavaa. Esimerkiksi nämä.

Haisaappaat
Halo Efekti
Juuso Hyvärinen
Maalainen
Skrubu
The Fourth Checkraise
Tillman
Veloena

Sateisena lauantaiaamuna

Kassillinen ja ylikin kylän kirjastosta.

Veikko Huovinen pureskelee vasta viime kesänä lukemassani Viime talvessaan juuri Konrad Knaben Lapin tiedustelulentäjiä. Helvi Hämäläinen asui nuorena Kalle Heurlinin alivuokralaisena. Juha Tantun isoisän, jota Tanttu Välimiehessä siteeraa. Ei sitten, sanoi Heurlinin Kalle. Kulttuurihistoriallisia limityksiä. Kuvassa keskellä Jukka Virtanen on niin tiheää tykitystä, että piti laittaa hetkeksi syrjään ja vetää henkeä.

Huomaan, että Voima-lehden kansanversio Helsingin Sanomat taistelee uupumatta yksityisautoilua vastaan. Loogista ja linjan mukaista, toki.

Matti Mattila esittelee Yoko Tsuno -tarinoista nyt Reinin kullan.

Outoa Taigaa palaa armeijamuistoihin.

Lastisten jälkeen aamun nostalgiaksi Onnen päivät, jossa Fonzie kiintyi [senpäiväisen] tyttöystävänsä poikaan mutta näytteli lopuksi ritarillisesti pelkuria helpottaakseen pojan paluuta oman isänsä hoiviin. Suomentaja oli kääntänyt kemo saben muotoon kimosabe. Mutta mikä sitten olisi ollut parempi?

Wikipedia:

Vowing to fight for justice and never to shoot to kill, together, the Lone Ranger and Tonto wander the Old American West helping people and fighting injustice where they find it. During these adventures, Tonto often referred to the Ranger as "kemo sabe", a word he said meant "faithful friend" or "trusty scout" in his tribe's language.

Kaukana Kampista

Jykevät kattohirret. Kellon raksutus. Salin piironki ja nojatuolit samanlaiset kuin mummolassa. Yläkerran kaikki kirjat. Anita Konkka, luki yhden päädyssä.

Kammarin seinällä silloisen isännän kuva ja viesti, jossa omaisille valittaen ilmoitetaan, että isänmaan vapauden puolesta. Alla painettuna: Mannerheim. Taipaleen risti ja siihen kuuluva asiakirja armeijakunnan komentajan, kenraali Heinrichsin, allekirjoituksineen.

Kirkkomaalla pitkä rivi pitäjän miehiä, alimmaksi riviksi hakattuna Taipale. Punaiset kukat kunkin kohdalla.

Helmikuun 1971 tasoristeysonnettomuudessa kuolleiden kuuden lapsen yhteishauta. Valamosta evakkoon tulleiden munkkiveljien kivi. Grav, sukunimenä yhdessä paadessa.

Kiukkuisia hyttysiä.

Mokoma kirkko, kuin meidän paloaseman talli, kuultiin sanat, mutta minä kiersin räpsimässä kuvia. Tästä on kirjoitettu, mutisin.

Kirpparilta 50 sentillä Forsythin Shakaali jollekulle lainaamani ja sille tielleen jääneen sijaan. Selkä vähän nyrjähtänyt, mutta tekstistä saa selvää. Pääjoukon kipaistessa kauppaan jäin takapenkille helteiseen Pariisiin.

Illalla rantasauna ja talviturkin heitto. Tukkamärkänä pyyhe harteilla ylös, pöytä jo katettu. Pikku-ukko halusi grillata isälle takassa makkaraa. Se sopi.

Iltaöiselläkin nelostiellä riitti rekkoja. Perillä kannettiin nukkuvat perilliset takapenkiltä petiin.

Elisenvaara

Dokumentti Elisenvaaran pommituksesta 20.6.44 kirpaisi. Vaikka toki nuo vuodet olivat täynnä vastaavia tapauksia ja pahempaakin. Guernica, Rotterdam, Coventry, Belgrad, Dresden, Hampuri, Hiroshima.

Karun asiallinen lista uhrien tuntomerkeistä, monen kohdalla enää kovin vähäisistä.

Kontrastina kuvat pommituksen suorittaneista neuvostolentäjistä leveine hymyineen ja kunniamerkkeineen. Tehtävä suoritettu.

Kirjoitustyöväentalon salissa

Aina lämmittää kun mainitaan, ja samalla voi jäsennellä blogimieltymyksiään.

Kari Haakanan tai Tuija Aallon tiukat ammattialatekstit ovat kai kaikkien mielestä kelpo luettavaa, mutta verkkopäiväkirjat jakavat jo mielipiteitä. Ei oikeastaan ihme, että itse pidän niistä, koska arjen kirjaamisen, menneiden muistelun ja maailmanmenon ihmettelyn yhdistäminen on luetuttanut kirjoinakin. Leif Salmen, Juha Tanttu, Kyllikki Villa, Matti Klinge, mitäkaikkianiitäon.

Parasta on, jos kirjoittaja on ehtinyt hiukan nähdä elämää ja maailmaa jo vanhojen hyvien aikojen muistelemiseen asti. Tillman, Maalainen, Kemppinen, Haisaappaat, Sanat, Juuso Hyvärinen, Ikkunaiines, Sedis.

Mutta linkattakoon tässä myös Jani Souranderiin, joka kertoo vetävästi kesäkuvaajan kiireisestä viikosta.

Marssitauko Tähtihovissa

Pisaroita alkoi napsahdella tuulilasiin, sitten sade jo rätisi ruudussa. Sitten paistoi aurinko. Sitten satoi ja paistoi yhtä aikaa.

Voi tätä Suomen kesää, sanoi Per Vers siinä Juntusen sarjakuvassa levyn mukana.

Venäläisiä autonkuljetusrekkoja kolmen ryppäissä. Moottoripyöräilijöitä mustissaan.

Perillä kaikkea muuta kuin kesäisen lämmintä mutta sauna ja räiskäleitä.

Pikkukyyhkyjen mökin hyllystä iltalukemiseksi Konrad Knaben Lapin lentotiedustelijat.

Menetetty tilaisuus

Päivä oli kaunis potkia koipensa kipeiksi jalkapalloa tenavien kanssa. Voimien loputtua saattoi vielä lekotella nurmella katselemassa kahden afrikkalaisperäisen joukkueen peräti pehmeää pallonkäsittelyä.

Juuso Hyvärisen lukeminen kuitenkin paljasti, että tarjolla tänään olisi ollut kohtuulähellä muutakin.

D'oh!

Serrano

Piknikiltapala nurmikolla kreikkalaisine salaatteineen ja Sivuraiteen Serrano-pizzoineen oli maukas, mutta runsas. Aurinko helotti vielä lämpimästi.

Hautiksen suoraa vouvotti Hietarannan suuntaan ensin ambulanssi ja perään poliisiauto.

Kremiksen nurmella rivissä toinen toistaan komeampia vanhoja Kuplia ja Kleinbusseja, kuulemma Porschekin. Cruising night, kesäkuukauden ensimmäinen perjantai. Noiden päälle Edsel ymmärtäisi, tuli mieleen, ja tiedä vaikka olisi ollutkin paikalla.

Beachilta päin täysine pullokasseineen seurue, jota joku sanoisi itäeurooppalaisen näköisiksi. Vähän päästä samasta suunnasta puolijuoksua kaksi nuorukaista kysellen, onko näkynyt joukkiota pullokasseineen. Olivat kadonneet ketterästi tyhjät pullot mutta niin myös kännykkä.

Hikinen iltapäivä

Aurinkolaseja, kukkamekkoja, sandaaleja, hihattomia paitoja, hikitahroja, moottoripyöriä, jäätelötötteröitä.

Bussissa mies luki Beevorin kirjaa Espanjan sisällissodasta. Metrossa siilipäinen nuorukainen repäisi mäyräkoiran pahvista ensimmäisen ja korkkasi tst. Farkuissa tarra Ohi on 180. Missä ootte menossa, kysyi kännykältään. Mä meen töihijja oon yheksään asti, kertoi heleä-ääninen neitonen omalleen. Jäässittettänneperkele ja vittumävedänsuaturpaassaatana, pärskyi römeästi vaununnurkasta.

Spoilerisen auton pakoputki murisi puhkinaisuutta. Myllikän kallioilla kilisivät pullot.

Kuuman asvaltin tuoksu, joka ulko-oven avautuessa vaihtui tiilitalon viileän pölyiseen kiveen.

Länteen yli pallomeren

Päähenkilöiden mielestä matka oli onnistunut. Etenkin Kolmården ja siellä etenkin tiikerit, vaikka päivässä ehti vain puoli puistoa. Junibacken ja sagotåget hieno, vaikka ehkä kuitenkin hiukan pienemmille ja tässäkö se jo oli. Ja miehet kipaisivat vielä pikavisiitille Wasamuseetiin, johon pitää tulla joskus ajan kanssa.

Ei shortseja eikä sandaaleja eikä vyölaukkua, mutta kerrankin sataprosenttisesti turistina buffetpöytineen ja pallomerineen ja opastuksineen. Olen halveksinut keskiluokkaista onnea tuntematta sitä, sanoi Jari Tervo Kallellaanissa. Kirjoitti.

Kolmårdenin kirkon hämärä viileys ja hiljaisuus, jossa kuului vain veden solina. Risti ja näkymä alas lahdelle, kimmeltävä meri ja pilvet.

Ne puolukat lihapullien ja muusin kanssa. Kylmä lättöl isojanoon Kungens Kurvan MacDonald'sissa.

Torninhuipun tre kronor.

Gälarvarvet, jonka saattoi vielä hahmottaa tai ainakin kuvitella.

Estonia-muistopaikka, joka sekoittui juuri nähtyihin Wasasta nostettuihin luurankoihin. Visualisoin vaikutelman kahdesta valokuvasta yhdistämällä, mutta en taida kuitenkaan laittaa tähän.

Gälarvarvskyrkogården, jota en vielä ehtinyt syynätä asianmukaisesti.

Yhdeksältä nukkumaan, joka ilta.