Sadik, Higuain ja juniori

Kyllähän jalkapallon takia voi nousta lauantaiaamuna kuudelta vaikka olisi työskennellyt aamuyhteen.

Turnauksen ensimmäinen peli vihelletään käyntiin samalla kun talkooväki vasta pystyttää puffettia ja liikenteen äänet Itäväylällä alkavat vilkastua. Puut vielä vihreinä, mutta Puotilan uudella tekonurmella tuuli pyörittelee jo pudonneita lehtiä.

Korkeammalla yltäessään aurinko alkaa lämmittää, ei tarvitse enää puikahtaa palelemasta huoltorakennukseen. Sisäseinään maalatun seuralogon muotokieli ja sen vuosiluku 1946 kertovat, että porvariseurasta ei ole kyse. Turnausklassikot kahvi, mokkapala ja kisamakkara. Vaaleaa rakeista sinappia.

Pelipaitojen värisirkus, juniorivilinä, kielten sekamelska. Isäntien keltaista ja vihreää, IFK:n punaista, KäPan mustaa ja valkoista, NJS:n sinistä, Klubin sinivalkoraitaa, KontUn sinistä ja valkoista. Venäjää, ruotsia, suomea, joitain, joita en tunnista. Pomppivia, vieriviä, pysähtyneitä, kentälle eksyviä palloja.

Pusku kulmurista tolppaan, vapaapotku kierteisenä ylärimaan. Seuraavasta tilanteesta vastustaja iskee maalin. Tasapeli, voitto, tappio. Maalierojen ynnäämistä ja lohkon viimeisen tuloksen odottelua.

Sunnuntaina sama uudelleen mutta iltapäivästä. Käy koleaksi sitä mukaa kuin aurinko painuu mailleen, hämärtyy, pimenee, kentän valonheittimet heräävät hehkumaan ja kirkastuvat.

Maalivahti kiipeää aidan yli hakemaan pallon maalipotkua varten.

Viikonlopun viimeinen vihellys.

Se vastustajan vapari olisi uponnut varmaan Ville Wallenillekin, mutta suurempi ongelma oli, ettei tällainen paikanhaku ja syöttöjen laatu avannut omia maalipaikkoja, järkeistän pettyneelle juniorille. Mutta ei toki niin suurta pettymystä, etteikö jäätelö auttaisi.

Illalla Twitter kertoo ensimmäisenä, että Maarianhaminassa Sadik on niitannut pilkulta 0-2. Klubin 24. mestaruus varmistuu viisi kierrosta ennen sarjan loppua.

Vielä illammalla Higuain vie Realin johtoon, mutta silmät eivät enää pysy auki. Suljen television ja lähden nukkumaan.