Kun aamiaisesta on kahdeksan tuntia, päivällisen etsiminen menee kiertoajelun edelle. But You will miss the Castle, opasneito hätääntyy uskottavan näköisesti. Onhan tässä vielä muutama päivä, vakuutan, tietäen, etten.
Suosikkini valkosipulikeitto löytyy listakirjasen loppupäästä kansallisten erikoisuuksien osastolta hintaan 1,50. Sen ympärille voi kuvitella kohtauksen vuodelta vaikkapa 1973.
Alkuillan hämärässä sataa räntää kun töistä tehtaalta tuleva Karel astuu savuiseen oluttupaan, jonka nimi on U jotain. Tuttuun pöytään järjestyy äkkiä tilaa, eteen ilmestyy oluttuoppi, josta loiskahtaa tilkka pöytälevyllekin. Hiukoo. Listalla ei ole kuin lihapataa, kanaa ja valkosipulikeittoa, ensimmäiset kaksi vain ovat lopussa kuten eilenkin ja viime viikolla. Mutta höyryävä valkosipulikeitto lämmittää ja täyttää vaikka leipäkuutioita onkin enemmän kuin juusto- ja kinkkuriekaleita. Puhutaan jääkiekosta: Nedomanskysta, Holikin veljeksistä ja Chrasta.
Kana herkkusienineen ja pieni espresso jäivät lopulta statisteiksi. Jälkimmäinen kuulostaa ilman grappaakin Alpo Suhosen muistelmilta.
Johonkin aikaan tätä aamua heräsin ukkosen paukkeeseen ja kaatosateen kohinaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti