keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Luistelu on lentämistä maan päällä

Muistelen, että minun lapsuudessani helsinkiläiset jääkiekkojuniorit kävivät välillä harjoittelemassa Lahdessa, koska oman kaupungin parista jäähallista ei riittänyt aikoja kuin osalle.

Tämän kevään Stadin hallit tutuiksi -kiertue on näyttänyt tilanteen muuttuneen. Laatua on toki laidasta laitaan Konalan syljellä ja purukumilla tehdashalliin kyhätyistä kaukaloista Salmisaaren sekä eilisen Aimo Mäkinen Areenan yksinkertaisiin, mutta uudenkarhean siisteihin kaksikenttäisiin. Nyt jäälle kuitenkin pääsee.

Odotellessa katselin ykköskentällä alkanutta pienten lätkämatsia. Luistelu oli vielä hiukan hoippuvaa ja laukaukset tuuppaisuja, mutta määrätietoisuus, peliasut, tuuletukset, maalibiisit ja kuulutukset melkein liigatasoa.

Mailattomien illan palkitsemis- ja päätösrupeamassa kakkoskaukalossa pikkutiitiäiset pääsivät jäälle alkuun vain lyhyesti, mutta jälkikäteen miettien tilaisuus oli itse asiassa hyvinkin toimiva myös heille. Pienimmät tapittivat moninkertaisten maailmanmestarien ja muiden osaavien ohjelmia henkeään pidättäen, ja lopussa luisteltiin vieläkin yhteisemmin aloittelijat ja huiput käsi kädessä. Seurahengen rakentamista parhaasta päästä.



Kun muodostelmaluistelussa kilpaillaan 16 hengen  joukkuein, on sadan luistelijan mylly harvinaista nähtävää.

Ei kommentteja: