torstai 31. toukokuuta 2012

Sota olohuoneessamme

Ehdin mukaan vasta YLE Teeman uusintaan. Ei mullistavaa uutta asiaa, mutta yhteenvetoa ja kuvitusta.

Toisessa maailmansodassa media oli mukana yhteisessä rintamassa, mutta Vietnamissa toimittajat alkoivat ikävästi kyseenalaistaa asioita. Se tuotti jälkikäteen mehukkailta näyttäviä tilanteita kenraalien yrittäessä kiistää kuvia ja filmejä absurdein perustein. Grenadassa ja ensimmäisessä Persianlahden sodassa toimittajat pidettiin kaukana ja heille syötettiin kivoja videoita kirkkaista välähdyksistä tummissa ruuduissa: Kuulemma täsmäpommeja. Ikävä kyllä näin ei saatu sankarillisia pätkiä presidentin uudelleenvalintakampanjaan, joten toiselle Irakin-kierrokselle keksittiin yksiköihin istutetut (embedded) toimittajat. Vastapuolelle tosin ei istutettu ketään.

Yhtään valistuneelle kuvio on tietenkin varsin selvä, mutta kuva silti niin voimakas väline, että manipulointi kannattaa aina. Pelästyneen urheasti itkua pidättelevän irakilaisen pikkutytön kasvot kun raskaasti aseistetut sotilaat potkaisevat oven sisään ja komentavat perheen ulos. Vielä tehokkaampi kuin se vietnamilaisen poliisipäällikön kadulle teloittama mies, jonka päässä olevasta reiästä veri suihkuaa lammikoksi sydämen viimeisten lyöntien tahdissa.

Ohjelman opetus? Epäile aina ja kaikkea.

Enemy image katsottavana verkossa

2 kommenttia:

suloensio kirjoitti...

On helppo olla sodanvastustaja kun katselee dokumentteja.
Kuitenkin niin monessa paikassa soditaan. Tavalliselle kansalaiselle se on tosi julmaa.

Mika kirjoitti...

Militääriasioista kiinnostuneena maallikkona olen saanut käsityksen, että sota on kammottava asia jopa sen ammattilaisille väkivallan keskelle joutuvista siviileistä puhumattakaan.

Samaan aikaan elättelen yhä uskoa myös oikeutetun väkivallan tarpeellisuuteen joskus.

Mutta kynnyksen ja harkinnan sen käyttämiselle on pysyttävä korkeana ja tiukkana.