Näytetään tekstit, joissa on tunniste korona. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste korona. Näytä kaikki tekstit

tiistai 5. lokakuuta 2021

Marginaalikatsojan on helppo jäädä kotiin


Näyttävät tuskailevan koronan jälkeisiä yleisömääriä muun muassa Veikkausliigassa. Sen osalta voinkin osallistua pohdiskeluun ikään kuin marginaaliasiakkaan, tai kuten oikeat laji-ihmiset hiukan halveksuen muotoilevat, tuularin,  näkökulmasta. Fanit tietysti löytävät katsomoon jos vain päästetään, oli koronaa tai ei.

Oma monivuotinen kausariperinne katkesi koronaan, ja nyt ei ole tullut kahteen kesään nähtyä peliäkään paikan päällä. Naisten edukas kortti on kummallakin kerralla ollut lunastettuna, mutta siinä vaiheessa kun sen lisäksi piti koronaturvallisuuden vuoksi vielä erikseen varata paikka ynnä muita kommervenkkejä, kynnys lähteä paikan päälle ei enää ylittynyt. Liian mutkikasta.

Tämäkin kausi on osaltani ohi, mutta palaanko katsomoon, jos ja kun korona ensi kaudeksi helpottaa? En tiedä. Kesät ovat sujuneet mukavasti näinkin, ja myös peleihin lähtemättömyydestä tulee äkkiä status quo, tapa, jonka muuttaminen vaatisi jotain.

sunnuntai 2. toukokuuta 2021

Prosessoitavana

Jätkäsaaren pitkän entisen tavaramakasiinin oikean oven erotti kahdesta sen edessä päivystäneestä huomioliivisestä naisihmisestä. Varmaan liian aikaista mennä sisään kun aikani on vasta kymmentä yli, kursailin. Menkää vaan, voi päästä aikaisemminkin jos siellä on vapaata, rohkaistiin.

Riskiryhmää vai iän puolesta, kysyi oven sisäpuolella päivystänyt kolmikko. Sitten tuolle puolelle odottamaan. Ja sitten tänne, saapui neitonen ilmoittamaan saatuani vasta takalistoni penkkiin, ja johdatti yhteen valtavan tilan kymmenistä looseista. 

Henkilötodistus, olisiko mieluummin Kela-korttia kun siinä on viivakoodi, piip. Oletteko sairastanut koronan, onko oireita, oikea- vai vasenkätinen, hiha ylös.

Just a little pin prick, lauloi joskus Pink Floyd.

Ja sitten 15 minuutiksi tuonne puolelle.

Ja millainen on olo, hyvä, ja sitten ulos.

Kahden kuukauden päästä sitten taas.

tiistai 10. marraskuuta 2020

Veikkaus ja taikasauvan heilautus

Keskustelu urheilun rahoituksen ja Veikkauksen asemasta jatkuu ja koronan synnyttämän rahoituskriisin myötä ymmärrettävästikin vain kiihtyy.

Silti oudoksun sävyä, joka usein kuulostaa siltä, että kunhan Veikkauksen monopolista luovutaan, loppuu peliongelmaisten riistäminen ja muu paha kuin taikasauvan heilautuksella.

Oletttaisin kuitenkin, että peruspalikat pysyvät, oli systeemi mikä tahansa. Jatkossakin on poliittinen paine rahoittaa urheilua ja liikuntaa julkisista varoista. Jatkossakin on jokin tai joitain toimijoita pyörittämässä rahapelejä, yrittämässä maksimoida katteensa ja tulouttamassa rahaa julkisiin varoihin. Jatkossakin osa ihmisistä on peliongelmaisia.

perjantai 16. lokakuuta 2020

Korona nostaa kaikenlaista näkyviin

Koronaluvut nousevat mutta kuolemantapausten ja tehohoitoa tarvitsevien määrät Suomessa edelleen siedettävät. Osan mielestä pitäisi laittaa äkkiä koko Suomi kiinni, osan mielestä rajoitukset ovat turhaa hysteriaa. Muut sitten siinä välillä.

Ainakin epävarmuuden, lue suositusten, sietäminen on suomalaisille vaikeaa. 

Yksilötasolla pitäisi ehkä vain kestää, että sitovat rajoitukset ovat sitovia rajoituksia ja muun osalta jokainen joutuu päättämään itse, kuinka isoja tartuntariskejä haluaa ottaa. Suurin osa saatavilla olevasta faktatiedosta on jokaisen saatavilla ja keskeiset torjuntaohjeet myös. Vältä ihmisiä, pese käsiä, maski on jees.

Ihmisten yhteistoimintaa kuten joukkueurheilua valinnanvapaus toki vaikeuttaa, kun ihmiset hyväksyvät eri riskitasoja. Miten löytää systeemi, jossa halukkaat (henkilöt tai ryhmät) voivat halutessaan osallistua toimintaan mutta samalla kukaan ei kärsisi menetyksiä sen vuoksi, että haluaa olla varmuuden vuoksi poissa?

keskiviikko 3. kesäkuuta 2020

Artisti maksaa

Illalla valtioneuvosto retweettasi liudan ministerien hehkutuksia siitä, mitä kaikkea ihanaa eilen päätetyllä viiden ja puolen miljardin (!) lisäbudjetilla saadaan.

Kukakohan nämä bileet maksaa?

tiistai 2. kesäkuuta 2020

Seuraava askel

Krouvien avoimet ovet näyttivät lähikauppaan kävellessä yhtä aikaa oudolta ja tutulta.

Jollei tautitilanne sattuisi tästä isommin enää eskaloitumaan, lienisivät seuraavaksi vuorossa kirjoitukset, joissa varotoimia pidettäisiin ylimitoitettuina. Tai on sellaisia tainnut jo ollakin.

lauantai 9. toukokuuta 2020

Kriisissä halutaan joku kertomaan, mitä tehdään

Urheiluväenkin kiivas pohdinta, miten tässä nyt sitten saa urheilla, saa miettimään pitkälti vielä tuntemattoman uhan, ylhäältä päin tulevien normien ja ihmisten oman harkinnan suhdetta.

Kriisi näyttää nostaneen monessa pintaan asiat varmasti tietävän tai ainakin varman oloisesti esiintyvän auktoriteetin kaipuuta.

Lajiliittojen, urheiluseurojen ja sensellaisten kohdalla asiaa voi tietysti ajatella varovaisuutena vastuukysymysten edessä.

sunnuntai 26. huhtikuuta 2020

Ristivetoa

Yhtäällä ovat paineet rajoitusten purkamiseksi ja normaalimpaan elämään palaamiseksi. Isosti tietysti talouden takia, kun jokainen päivä painaa sen sortin käyriä syvemmälle.

Suurimmaksi syyksi arvaan kuitenkin nuo käyrät, joita Helsingin Sanomat verkkoetusivullaan päivittäin seuraa. Aluksi pelättyjen kenttäsairaaloiden ja joukkohautojen asemesta tehohoidettavien määrä on sittenkin pysynyt kiltisti haarukassa 60-80 eivätkä kuolleisuusluvutkaan ole räjähtäneet.

Samaan aikaan toisaalla vilautellaan kauhukuvia koronan elimistölle aiheuttamista pysyvistä vaurioista, nuorten ihmisten odotettua suuremmasta määrästä vakavasti sairastuneissa ja tilastoista puuttuvista kuolleista.

Oma lukunsa on sitten klikkimedian intressi nostaa jokainen dramaattinen väite otsikoihin.

keskiviikko 22. huhtikuuta 2020

Muuttuuko ihminen – ja mihin suuntaan

Ministeri ja ilmeisesti presidenttikin olivat pitäneet jonkinlaiset hengenkohotuspuheet koronan keskellä kamppailevalle (vai monen osalta pitkästyvälle) kansalle. Niitä kehuttiin.

Itsestä moiset tuntuvat usein enemmän falskeilta ja jopa kiusaannuttavilta kuin innostavilta. Saattaisin toki ajatella toisin, jos itse olisin tai joku läheinen olisi kunnolla koronan kourissa.

Nyt on osunut silmiin kirjoituksia, joissa nostatetaan toiveita koronan jälkeisestä vähemmän materialistisesta, vähempään tyytyvästä ja henkistyneestä ihmislajista.

Taidan kuitenkin olla asiassa pikemmin Kaptahin kuin Sinuhen kannalla.

tiistai 21. huhtikuuta 2020

Juupas eipäs korona

Koronakriisi kanavoi some-virtojen kiivailijat omaan uomaansa.

Korona on ihmiskunnan itsekkyyden ja ajattelemattomuuden eipäs kun kiinalaisten eipäs kun kapitalismin eipäs kun hallituksen eipäs kun edellisen hallituksen eipäs kun sitä edellisen hallituksen eipäs kun Trumpin syytä eipäs kun huijausta koko muka kriisi.

Ja sitten ovat ne, joiden mielestä pitää vain rukoilla.

Kun kädessä on vasara, kaikki ongelmat näyttävät nauloilta.

Tai kun on jokin vakaumus.

maanantai 20. huhtikuuta 2020

Muuta ajateltavaa

Omaa arkea koronakriisi on toistaiseksi muuttanut niin vähän, että viihteen kuluttaminenkin on mahtunut tavanomaisiin puitteisiin.

Netflixistä ei ole oikein saanut aloitettua uusia tuttavuuksia, mutta onneksi on loistava Moderni perhe. Tosin siitä kerrattavat jaksot käyvät aina vain vähemmiksi, kun vanhempia kausia poistuu saatavilta. Onneksi tutuistakin jaksoista löytyy yhä uusia etenkin kielellisiä nokkeluuksia. Uusi Sherlock toimii myös edelleen, vaikka onkin jo vanha. Samoin Narcosin Escobar- ja Cali-kaudet kelpasi kerrata. Meksikoon en ainakaan vielä kajonnut.

Aina vain voimistuvat äänikirjavinkit saivat lataamaan 30 päivän koejaksolle Storytelin, jonka valikoima vaikuttaa niin laajalta, että taidan toistaiseksi jäädä ihan tilaajaksi. Se tuntuu taloudellisestikin järkevältä, kun kuukausimaksu on yhden edullisemman pään kirjakauppakirjan luokkaa ja omat fyysiset hyllyt lisäksi jo täynnä.

Varsinaisten äänikirjojen ystäväksi en tosin ole vielä ehtinyt, kun teksti tuntuu kuunnellessa edistyvän piinallisen hitaasti sen sijaan, että saisi lukea nopeasti. Huomaan mieluummin lukevani opukset ekirjoina ruudulta aina, kun sellainen vaihtoehto on tarjolla.

Komisario emeritus Sillanpään Skoudena stadissa on ollut tähän mennessä mielenkiintoisimmasta päästä, Gustafssonin tarinat Karhu-ryhmästä taas oli paketoitu konsulttijargoniin. Rööperi horjutti uskoa kotimaisen korruption vähäisyyteen, ja kirjasta Dresdenin pommituksista olen toistaiseksi napsinut vasta haukkapaloja sieltä täältä.

tiistai 14. huhtikuuta 2020

Aika kutsuu spekuloimaan

Spekulointi lukemattomista vähäoireisista koronatartunnoista testaamattomilla ihmisillä valuu väistämättä omalle henkilökohtaisellekin tasolle.

Se perheessä maaliskuussa pyöriskellyt flunssa.

Ei itselläni tosin päänsärkyä tai kuumetta tai lihaskipuja tai isoa väsymystä ollut, joillain meistä kylläkin kaikki päänsärkyä lukuun ottamatta. Limainen kurkunpää sekä lievä mutta sitkeä yskä vain ja lopuksi kirvelevä tunne keuhkoputkessa ja keuhkojen yläosassa. Mutta ne mahtuvat perinteisempiinkin oireyhdistelmiin.

Ehkä jossain vaiheessa selviää lisää.

maanantai 13. huhtikuuta 2020

"Kyllähän niitä suojavarusteita aina tarvittaessa saa"

Koronakriisi taitaa olla ensimmäinen kerta sitten viime sotien, kun Suomikin on yhtäaikaisesti ennenkokemattomassa ja ennakoitavissa olleessa tilanteessa. Kun tiedemiehet ovat kertoneet, että pandemioita on tulossa, ja toki Kansallinen varautumissuunnitelma influenssapandemiaa varten on ollut laadittuna.

Ennalta on ollut ja jatkossakin mietittävä, kuinka paljon resursseja kannattaa käyttää varautumiseen, kun vaihtoehtoiskustannuksena ovat säästäminen ja muut tärkeät kohteet. Miten vaarallisena ja toisaalta miten todennäköisenä riskiä pidetään, ja kuinka suuret resurssit tarvitaan. Voin kuvitella mielessäni budjettineuvottelut, joissa kyseenalaistetaan, kannattaako rahaa käyttää kaiken maailman maalimanlopun skenaarioiden varalle. Ja myös keskustelun, jossa ilmoitetaan, että kaiken maailman suojavarusteita on turha hamstrata varastoon kun ne voi hankkia sitten tarpeen tullenkin ja kuulummehan sitä paitsi EU:hun, joka kyllä sitten auttaa.

Roiskeiden osuttua tuulettimeen ovat sitten vastakkain toisaalta toimenpiteiden nopeus, ketteryys ja tehokkuus sekä toisaalta suunnitelmissa pysyminen, hitaus ja huolellisuus. Painottivat viranomaiset kulloinkin kumpaa tahansa, toimitaan jonkun mielestä väärin.

Sivusta ja jälkikäteen on sitten aina helppo huudella, mitä olisi pitänyt tehdä. Mikä ei sulje pois relevanttia ja rakentavaa kritiikkiä, jota kaiken viisastelun seasta myös löytyy.

perjantai 10. huhtikuuta 2020

Koronan kolmikanta

Tehokkaat toimenpiteet versus demokraattiset prosessit versus kansan ääni sosiaalisessa mediassa.

Siinä koronakevään jakolinjoja ainakin siinä muodossa kuin ne omilla ruuduillani ovat näkyneet.

Itseni on yllättänyt, kuinka moni on ollut valmis antamaan piut paut perustuslaeille sun muille muodollisuuksille silloin, kun huudetaan tehokkaita toimenpiteitä. Pistää tietysti miettimään, missä kaikissa muissa asioissa ihmiset olisivat valmiit luopumaan oikeuksistaan yhtä helposti.

Samaan aikaan jokainen saa verkossa äänensä kuuluviin, ja muistamme, mitä sanotaan mielipiteistä ja, anteeksi murteeni,  perserei'istä.

Millaista on päättäjien tehdä ratkaisuja ennenkokemattomassa tilanteessa, jossa tuntemattomia tekijöitä on useita ja paremmintietäjiä riittää?

maanantai 6. huhtikuuta 2020

Tuolla ulkona

Aurinko. Ja lintujen laulua ja sopivissa kohdissa meren ja vähän mullankin tuoksua.

Kevät se on koronakevätkin.

Ihmisten ilmoilla poiketessa huomasi, että vaikka sosiaalisen median virtani tulvivat koronaa, tilanne tuolla ulkona on monisyisempi. Vaikka jotkut kohdattaessa kulkevat etäisyyttä ottaakseen liki ojanpohjia pitkin, kävelee osa ihmisistä porukoissa ja tungeksii yhä melkein naamaan kiinni.

Kauppojen kassajonot ovat yksi paljastava paikka.

tiistai 31. maaliskuuta 2020

Normaali epänormaali

Frivilligt isolerad on muistaakseni vankilatermi.

Median päivittelyt elämästä eristyksessä ja etätöissä eivät kummemmin säväytä ihmistä, joka on vuosikymmenet työskennellyt kotoa ja syönyt lounaansa oman keittiönpöydän ääressä.

Eikä vaikuta omaan elämään illanviettopaikkojenkaan sulkeminen. Sen jokaperjantaisen yhden saunaoluen saa toistaiseksi kaupastakin.

Oikeastaan ainoat muutokset omaan normiarkeen ovat olleet jokapäiväisen urheilun seuraamisen puuttuminen ja kirjaston kiinniolo.

perjantai 27. maaliskuuta 2020

Well that escalated quickly, luki meemissä

Näin puhut lapsen kanssa koronasta, kuului Kirkko ja kaupunki -lehden otsikko. Puoli vuotta sitten olisin luullut sen tarkoittavan lapsuuden suosikkipeliä.

Poikkeusaikoina syntyy tarve kirjata muistiin omia vaikutelmia niiltä hetkiltä, vaikka sitten blogia elvyttämällä.

Vielä keskiviikkona 11. maaliskuuta elämä kulki melko normaaleja latujaan vaikka uutisia koronaviruksesta olikin jo parin kuukauden ajan luettu. Seuraavana aamuna tunnelma oli jo hämmentynyt, ja hallituksen keskipäivän tiedotustilaisuus muutti kaiken.

Tätä kirjoitettaessa ollaan tilanteessa, jossa suuri osa maata on pysähtynyt ja ravintolatilojen sulkeminen ja Uudenmaan eristäminen virallisesti ovat enää eduskunnan puhemiehen nuijankopautusta vailla.

Täysi yllätyshän tilanne ei ole, vaikka sen eskaloituminen epätodelliselta tuntuukin. Tiedeväki on jo vuosia muistuttanut, että kysymys ei ole, tuleeko seuraava pandemia vaan milloin ja millaisena. Katastrofielokuvat miljardeja surmaavista viruksista, alienien hyökkäyksistä, maanjäristyksistä, asteroideista ja tuhotulvista ovat tarjoilleet maistiaisia poikkeusoloista, mutta aina on teatterista päivänvaloon astuessaan saanut päivitellä: "ajattele, jos noin kävisi".

Nyt oli ajatus seuraavana ja sitäkin seuraavina aamuina: se ei ollutkaan unta vaan totta.