Kohti joulun ihmemaata

Pysytelkää tällä säällä neljän seinän sisällä

sillä tänä yönä nousee paha kuu

lauloi Nurmio aikanaan, ja jotenkin on 2020 ollut pahaa kuuta.

Talvi 2019-2020 oli minun muistissani ensimmäinen, kun näillä kulmilla ei ollut käytännössä missään vaiheessa lunta eikä meri jäätynyt. Monessa mielessä miellyttävääkin, nyt kun lumileikkien aika on itseltä pitkälti ohi, mutta onhan se merkillistä.

Spotify näytti perinteiseen tapaan yhteenvedon tänä vuonna sitä kautta kuuntelemastani musiikista, ja lista tukee jostain lukemaani väitettä, että musiikkimaku kanonisoituu jossain ikävaiheessa. Tässä tapauksessa lukiovuosina. Toki tunnenkin olevani ikuinen 15-vuotias vaikka keski-ikäisessä rapistuvassa kehossa.

Jottei pidettäisi ihan jämähtäneenä, selittelen kuitenkin, että viime aikoina olen kuunnellut kohtalaisesti myös osastoa, joka ehkä voitaisiin otsikoida "helppoa klassista".

Miksi onnettomuuksia tapahtuu

Kun kaksi F-15-hävittäjää tuhosi 1994 Irakissa vahingossa kaksi amerikkalaista helikopteria tappaen 26 ihmistä,  oli yksinkertaistettu selitys lentäjien havaintovirhe. 

Kaksi kokenutta viimeisen päälle koulutettua hävittäjälentäjää tukenaan 19 ammattilaista aluetta valvovassa ja kontrolloivassa AWACS-tutkakoneessa, maailman teknisesti edistynein sotamahti kontrolli- ja viestiverkkoineen.

Scott A. Snookin kirja Friendly Fire: The Accidental Shootdown of U.S. Black Hawks over Northern Iraq saa aiheesta irti aika paljon enemmän niin yksilö- kuin organisaatiotasollakin.

Miten ihmisen mieli täydentää niukat havainnot sillä, mitä odottaa havaitsevansa, kuten henkisesti mahdolliseen taisteluun valmistetuilla lentäjillä.

Miten enemmän väkeä voi olla huonompi asia kuin vähemmän, jos liian moni alkaa ajatella, että tämä asia kuuluu jonkun toisen vastuulle tai joku viisaampi varmaan hoitaa.

Miten hierarkisessakin organisaatiossa jotkut ovat ohi aiotun toisia kovempia jätkiä ja valitsevat sen mukaan, ketä kuuntelevat. Jolloin jotkut saattavat pysyä hiljaa silloinkin, kun pitäisi avata suunsa.

Miten isossa organisaatiossa viimeisen päälle suunnitellut systeemit ja määräykset ajan mittaan muuttuvat joustaviksi vähemmän tarkoiksi käytännöiksi, jotka toimivat, kunnes eräänä päivänä kolahtaa.

Veikkaus ja taikasauvan heilautus

Keskustelu urheilun rahoituksen ja Veikkauksen asemasta jatkuu ja koronan synnyttämän rahoituskriisin myötä ymmärrettävästikin vain kiihtyy.

Silti oudoksun sävyä, joka usein kuulostaa siltä, että kunhan Veikkauksen monopolista luovutaan, loppuu peliongelmaisten riistäminen ja muu paha kuin taikasauvan heilautuksella.

Oletttaisin kuitenkin, että peruspalikat pysyvät, oli systeemi mikä tahansa. Jatkossakin on poliittinen paine rahoittaa urheilua ja liikuntaa julkisista varoista. Jatkossakin on jokin tai joitain toimijoita pyörittämässä rahapelejä, yrittämässä maksimoida katteensa ja tulouttamassa rahaa julkisiin varoihin. Jatkossakin osa ihmisistä on peliongelmaisia.

Sami Jo Small: The role I played

Kiinnostava muistelo, vaikka turhan monta matsia käytiinkin melkein vaihto vaihdolta läpi ja nimiä vilisti enemmän kuin ehti hahmottaa. 

Pikkutytöstä asti monen lajin taitajaksi kasvanut Sami Jo Small torjui Kanadalle monta isoa voittoa ja saavutti olympiakultaakin. Mutta koki monta kertaa äärettömän kilpailuhenkisen urheilijan tuskan ja masennuksen, kun maajoukkuevalmentaja ilmoitti, että lähdet kisoihin vain kolmosvahtina ja lopulta, ettet enää kuulu suunnitelmiimme lainkaan. 

Tutulta kuulosti salibandyihmisen korvissa, kun mestaruus oli kisoista toiseen Kanadan ja Yhdysvaltojen välinen kahden kauppa. Kaikki muut vastustajat kuului murskata tai vähintään lyödä rutiinilla, vaikka joku Suomi tai Ruotsi joskus erän tai pari pyristelikin. Eikä asetelma silti vähentänyt arkkivihollisen lyömisen suloisuutta tippaakaan.

Maalivahdin maailmaan oli vanhan sählyhylkeen helppo samaistua: kuinka laukaus luetaan jo ennen pelivälineen irtoamista lavasta pelaajan asennosta ja liikkeistä ja millaisia erilaisia tunnetiloja pelin eri tilanteissa ehtii kokea ja miten niitä koettaa kontrolloida.

Helppoa ei ole ollut olla naiskiekkoilija edes Kanadassa: naisilta kielletystä lajista hyväksytyksi ja jopa arvostetuksi toiminnaksi.

Ja vielä Pohjois-Amerikan sekavalta tuntuva kilpailujärjestelmä, jossa erilaisia liigoja syntyy, kuolee, yhdistyy, vaihtaa nimeä ja joukkueita myydään kaupungista toiseen ja ristitään uudelleen.  

Viimein lisää Babylon Berliniä

Pörssiromahdus, natsien nousu, okkultismi ja Babelsbergin studiot eli Babylon Berlinin kolmoskausi nyt Yle Areenassa. 

Ei ihan yhtä jäntevä kuin edelliset kaksi mutta katsomisen arvoinen. Aivan kuin olisi yritetty pitää mielenkiintoa yllä vääntämällä väkivalta- ja seksisäätimiä inasen isommalle: komisario Rath ottaa osumia kuin John McClane. Suosikkini hahmoista: Ernst Gennat, Charlotte ja Armenialainen.

Kun urheiluväki ei ihan osta suosituksia

Hallitus ja Helsingin pormestari Jan Vapaavuori ovat HS:n mukaan törmäyskurssilla, koska Helsinki ei ole hallituksen mielestä panemassa riittävällä innolla toimeen erinäisiä koronasuosituksia.

Asetelmahan näyttää melko selkeältä. Jos toimittaisiin suositusten ja kahden metrin turvaetäisyyksien mukaan, ei lajeja, joissa painitaan hengästyneinä vastustajassa kiinni, voisi jatkaa. Koripallo, salibandy, jääkiekko, jalkapallo, käsipallo... Me urheiluväki (ja ilmeisesti Vapaavuori) emme kuitenkaan ole halukkaita tottelemaan niin kauan kuin kyse on suosituksista eikä vakavista koronaoireista kärsiviä näytä olevan tämänhetkistä enempää. Koska toiminnan keskeyttämisen haitat kansanterveydelle ja etenkin urheilutoimijoiden taloudelle vaikuttaisivat olevan hyötyyn nähden suhteettomat.

Sopeuttelua

Yhtenä yönä istui tuoppinsa tiskiltä hakenut E pöytään, jossa jo olin. Taisimme olla siinä molemmat parikymppisiä. Toisena yönä törmäsin häneen raitiovaunussa, ja keskustelimme jälkikasvujen tulevaisuudensuunnitelmista.

Tuskin sentään viestejä tuonpuoleisesta, vaikka halloweenin aikaa Amerikassa elelläänkin, mutta alitajunnan sopeutumista...johonkin.