maanantai 27. toukokuuta 2013

Lauantaina

Aurinko, terassin lämmenneiden lankkujen tuoksu, tuulen suhina pihakoivussa. Lande, kesä, paratiisi. Liiskasin kämmenselkään sesongin  ensimmäisen hyttysen.

Mäntsälän urheilukentän tekonurmi testattiin ja havaittiin hyväksi. Tosin jonkun ovista olisivat saaneet jättää auki ettei olisi tarvinnut kiivetä yli aidan. Nuorempana se kävi notkeammin. Se Ronaldinholta nähty kikka, jossa takaviistosta tuleva pallo nostetaan jalkapöydän syrjällä ilmaan ja jatketaan toisen jalan kantapäällä kaareksi, ei mennyt vielä ihan puhtaasti.

Sauna, Karhun ensi puraisu, grillin antimet.

Sen verran venyi, että Champions Leaguen finaalin avausjakso kotimatkalla autoradiosta. Itse näkemättä tilanteet kuulostivat paljon dramaattisemmilta. Yle Puheen kaksikon analyysi oli hyvää, mutta varsinainen selostaja tuntui välillä unohtavan, että kuulijat tosiaan eivät näe tapahtumia.

Silminkin nähty toinen jakso tarkoili jännitystä riittämiin, ja Robbenin viime minuuttien voittomaali tuli yhtäkkiä kuin puskista. Vuoden takaisen pettymyksen elävästi muistavat Bayernin kannattajat nauttivat pokaaliseremoniasta täysin siemauksin, juniori-ikäinen vähän äänekkäämmin.

Seuraavien päivien korvamato:

Ei kommentteja: