Sissiviljely puhuttaa. Joku kuokki palan kaupunkinurmikkoa kasvimaakseen, kaupunki poisti sen ja nyt kivat ihmiset ihmettelevät, miksei muka saa tehdä pientä kivaa.
Itseä alkavat heti mietityttää skaalautuminen ja yksittäistapausten ja yleisten normien suhde.
Aari porkkanaa puistossa kuulostaa erittäin hauskalta ja sympaattiselta, mutta saanko ottaa kymmenen hehtaaria Haltialasta ja laittaa sen ohralle? Jos en, missä menee raja? Ja onko nyt siis sallittua käyttää toisen maata? Muuta omaisuutta? Ihan vähän? Minkä verran?
Ja kuka päättää sen, mikä on niin kivaa ja harmitonta, että olkoon sallittua? Olisiko se sittenkin jokin yhteinen foorumi eikä sitkeä sissi itse? Valtuusto vaikkapa, kaupungin asioissa.
Jaa, mutta tästä onkin kirjoitettu.
Mikael Jungner kirjoitti kirjassaan, että jos antaa luvan yhdelle, pitää antaa kaikille -perustelu ei toimi, koska kaikki eivät kuitenkaan halua.
En ole vieläkään saanut väitettä työstettyä tulokseen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
mika
todella mielenkiintoinen juttu. ristiriitaan joutuvat nykyiset oikeuskäsitykset ja oman käden moraali. rajanveto on veteen piirtämistä.
kaupunki on ihmisen luomus, ja kaupunkiestetiikkaan kuuluu, että ihminen suunnittelee ja hallitsee ympäristöään, kasvillisuutta myöten.
kulunut esimerkki: rakentamista koskeva kaupunkisuunnittelu hyväksytään sovittuna asiana ja ns. töhrijöitä, jotka oman käden oikeudella muuttavat kaupunkisuunnittelun alaista ympäristöä, paheksutaan.
kuitenkin kaikki vihreä, joka maasta puskee, saa puolustajia jo sillä perusteella, että se on osa luontoa, ja sillä on siksi olemassa olon oikeus ohi kaiken suunnittelun. toisten mielestä - makuasia tietenkin - se on esteettistäkin.
teoriassa olen sitä mieltä, että välttämättömän ja mahdollisen välinen suhde tekee ihmisen elämästä joko kiinnostavan tai toivottoman. silloin, kun mahdollista on paljon, syntyy aktiivisuutta ja myönteisyyttä.
käytännössä kuulun kuitenkin siihen not in my backyard -porukkaan.
Äärimmäisen mielenkiintoisia kysymyksiä tällaiselle normeja, prosesseja ja systeemejä mielellään mietiskelevälle.
Demokraattinen prosessi on hidas, kankea ja tylsä, mutta (omin rajoituksineen) myös - demokraattinen. Sen ulkopuolinen toiminta on nopeaa ja ketterää, mutta se voi olla myös rohkeimman ja röyhkeimmän valtaa.
Ja kuka päättää, mikä sisältö on suotavaa, kuten Metro-kolumnisti hyvin osuu.
Lähetä kommentti