Pahoittelen toistoa, mutta nämä kesäaamut tuoksuineen, linnunlauluineen ja aamukasteineen jaksavat huumata. Toki joukko hiljaisia nuorukaisia kouluttajan käskynjaolla toi mieleen vähemmänkin leppoisia kesäaamuja. Nuorukaisten kadotessa kulman taa aamureippailulle siirtyivät vanhemmat herrat jo aamiaiselle.
Mehua, appelsiini- ja multivitamiini-. Mysliä, tosin ärsyttävän sokerisen murosellaista, ja maitoa. Munakokkelia muttei pekonia, pari sämpylää leikkeleineen ja juustoineen. Kahvikannu tuodaan pöytään ja ne, joilta ensinnä loppuu, pihistävät lisää viereisestä pöydästä. Loistavaa kahvia, mutten tiedä, mikä eron tekee.
Bussi oli pieni ja kuski ehkä psykopaatti, joka oli sitonut ja kapuloinut oikean kuskin tavaratilaan. Tai ehkä ei.
Päivän pelissä ei Suomi päässyt oikein vauhtiin ja putosi ansaitusti finaalista. Pressissä yksi ja toinen paikallinen halusi kertoa minulle näkemyksensä ottelusta. Kuuntelin kohteliaasti nyökkäillen. Vedettiin kameroidenkin edessä haastattelut, varmuuden vuoksi. Ihan periaatteesta kysyin ensimmäiseksi, miltä nyt tuntuu.
Hyvää tappioissa on, että niiden jälkeen valmentajat henkistyvät tavallista filosofisempiin keskusteluihin. Sen verran kokeneita koutseja jo, että ottavat asiat asioina. Takapihalla kuumassa auringossa bussia odoteltaessa ehti hyvin.
Kuskin ilmoitettua nicht ymmärtävänsä englantia sain ryhtyä tulkiksi ja kertoa, että pysähtyisimme mieluusti Barendorfissa kauppaan. Lohtukarkkeja, virnisti valmentaja.
Nettikortit olivat respasta edelleen lopussa. Luottokortilla sitten, vaikka ärsyttääkin.
Aamiaisesta on aikaa, kertoi vatsa iltaseitsemän aikoihin, vaikken ensimmäisten joukossa nälkään kuolekaan. Saitana korvasin hotellin buffan 99 sentin pussilla englanninlakritseja, mutta ovathan moiset nälkään syötyinä itsensä kiusaamista.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti