Ystävällinen tweettaaja vinkkasi elokuvan kokoversiosta verkossa, ja Saksan maajoukkueen pelejä 40 vuotta jännittäneen oli toki pakko nähdä.
Maailman etuoikeutetuimpia kavereita, tuli mieleen kohtauksista uima-altaalla, hiekkarannalla valtameren maininkien pauhussa, aurinkotuolissa (varmaankin holiton) kookospähkinäjuoma kourassa. Etenkin kun kontrastina taustalla köyhä Brasilia.
Saksalainen valmistautuminen. Paksun harjoitussuunnitelmavihon nimillä, minuuttimäärillä ja taktiikkakuvioilla täyttyvät sivut.
Brasilian pelaajien ja fanien shokki ja suru MM-välierän jälkeen. Pieteetillä kuvattuna, näkisin.
Välähdykset finaalista. Argentiinan avopaikat saivat vieläkin jännittämään, vaikka tiesin, miten pelissä kävi.
Finaalin jälkeiset näkymät, oikeastaan täysin samat kuin vaikkapa juuri salibandyn maailmanmestaruuden voittaneella joukkueella. Bussimatka areenalta hotellille kulta kaulassa ja loputtomat hymyt, hihkumiset, siinä hetkessä improvisoidut laulut. Kaikki niin kevyttä, jalat puoli metriä ilmassa.
Ja lopultahan vanha joukkuepalloilija katsoo tällaista päästäkseen hetkeksi takaisin pelireissun maailmaan: sinne, missä ollaan jätkien kanssa irti arjesta ja maailmasta, ajantappamisen, valmistautumisten, lämpöjen, voittojen ilon ja tappioiden pettymyksen ja loputtomien tyhmien vitsien viidennessä ulottuvuudessa.
Ja näkyi elokuvassakin korostettavan sitä, mikä pokaalin jatkettua matkaa ja mitalien pölyttyessä kaapissa on tallella: muistot joukkueen yhteisestä fiiliksestä ja huikeasta matkasta näiden jätkien kanssa.
Tähän trailerina
torstai 31. maaliskuuta 2016
tiistai 29. maaliskuuta 2016
Kenttävuode tarvikkeineen
Tunne, että paluu normaaliin on lähestymässä.
Kop kop.
lauantai 26. maaliskuuta 2016
Kun vastikään tuli pohdittua Frendit-sarjaa
Tässä mielenkiintoinen näkökulma siitä, kuinka muut joukkiosta kiskoivat älykkö Rossin alas omalle tyhjäpäiselle tasolleen ja mitä se saattaisi kertoa länsimaisen sivilisaatiomme kehitysjuonteista.
In fact, any time Ross would say anything about his interests, his studies, his ideas, whenever he was mid-sentence, one of his “friends” was sure to groan and say how boring Ross was, how stupid it is to be smart, and that nobody cares. Cue the laughter of the live studio audience. This gag went on, pretty much every episode, for 10 seasons. Can you blame Ross for going crazy?
In fact, any time Ross would say anything about his interests, his studies, his ideas, whenever he was mid-sentence, one of his “friends” was sure to groan and say how boring Ross was, how stupid it is to be smart, and that nobody cares. Cue the laughter of the live studio audience. This gag went on, pretty much every episode, for 10 seasons. Can you blame Ross for going crazy?
Korttitalo
Mitä enemmän väki somessa hehkutti koukuttumistaan House of cardsiin, sitä tiukemmin sitä välttelin. Kunnes en enää keksinyt muuta katsottavaa.
Amerikkalaisen lipevän sujuvaa ja helposti sulavaa mutta ilman todella suurten sarjojen tai elokuvien kiehtovia outouksia ja särmiä. Kaikki varsin mutta ei sitten ihan kuitenkaan.
Pääsyssä vallan salien prameuteen ja kärpäseksi palatsijuonittelujen kattoon on toki oma viehätyksensä.
Päähenkilö on tietysti niljakkaan vastenmielinen vaan yhtään oikein mielenkiintoista tyyppiä en ole vielä löytänyt. Ensimmäisten kymmenen jakson jälkeen huomasin katsovani 25 minuutin jaksoja 12 minuutissa pikakelaillen sieltä täältä. Varsinkin Frankin päästyä pressaksi jäntevyys katosi.
Ehkä jatkossa tulee parempaa.
Amerikkalaisen lipevän sujuvaa ja helposti sulavaa mutta ilman todella suurten sarjojen tai elokuvien kiehtovia outouksia ja särmiä. Kaikki varsin mutta ei sitten ihan kuitenkaan.
Pääsyssä vallan salien prameuteen ja kärpäseksi palatsijuonittelujen kattoon on toki oma viehätyksensä.
Päähenkilö on tietysti niljakkaan vastenmielinen vaan yhtään oikein mielenkiintoista tyyppiä en ole vielä löytänyt. Ensimmäisten kymmenen jakson jälkeen huomasin katsovani 25 minuutin jaksoja 12 minuutissa pikakelaillen sieltä täältä. Varsinkin Frankin päästyä pressaksi jäntevyys katosi.
Ehkä jatkossa tulee parempaa.
perjantai 25. maaliskuuta 2016
Fraaseista väsynein
Ei anneta pelolle valtaa, hokevat poliitikot.
Ymmärrän, jos kyse on vuoden 1991 kroatialaisesta miettimässä, hakeako vettä kaivolta, joka on tarkka-ampujan maalina.
Mutta tämän hetken Suomeen en keksi sanonnalle mitään relevanttia merkitystä.
En anna pelolle valtaa vaan jatkan normaalisti surffailua netissä.
Ymmärrän, jos kyse on vuoden 1991 kroatialaisesta miettimässä, hakeako vettä kaivolta, joka on tarkka-ampujan maalina.
Mutta tämän hetken Suomeen en keksi sanonnalle mitään relevanttia merkitystä.
En anna pelolle valtaa vaan jatkan normaalisti surffailua netissä.
torstai 24. maaliskuuta 2016
Tietoa
Viimein.
Magneettikuvassa sentraalinen prolapsi L IV/V -välissä ja lisäksi oikealla sekvesteri, joka selittänee oireiden merkittävän pahenemisen marraskuussa 2015. Laitetaan potilas nyt LP1-jonoon prolapsin leikkausta varten. Diagnoosi M51.1 Prolapsus disci iv L IV/V l.dx. cum radiculopathia L V l.dx.
Tuntuu mukavalta tietää jotain.
Magneettikuvassa sentraalinen prolapsi L IV/V -välissä ja lisäksi oikealla sekvesteri, joka selittänee oireiden merkittävän pahenemisen marraskuussa 2015. Laitetaan potilas nyt LP1-jonoon prolapsin leikkausta varten. Diagnoosi M51.1 Prolapsus disci iv L IV/V l.dx. cum radiculopathia L V l.dx.
Tuntuu mukavalta tietää jotain.
keskiviikko 23. maaliskuuta 2016
Aina jotain
Yöunet yhdestä melkein kuuteen. Edes muista, milloin viimeksi näin pitkä siivu yhteen menoon.
tiistai 22. maaliskuuta 2016
Teroitettavien veisten kilinä
Kirurgit eivät tiedä mitään mutta osaavat kaiken, sanottiin, ja kieltämättä Töölön sairaalan kirurgisen poliklinikan ilmapiirissä oli jotain rennon aikaansaapaa. Vähän niin kuin aikanaan Panssariprikaatissa, jossa itsevarma tekemisen meininki meni pedantin sotilaallisuuden edelle.
Kyllä tässä ihan kunnon iso prolapsi näkyy, tohtori näytti ruudullaan komeilevasta magneettikuvastani ja oli sitä mieltä, että tähän vaivaan taitaisi kirurgisesta toimenpiteestä hyvinkin olla apua. Käytin tilaisuutta kysyä, näkyikö kuvassa selitystä viimeisten 30 vuoden toistuville selkävaivoille, ja kuulemma ainakin sen verran, että tämänkertainen välilevytyrä ei selvästikään ole ensimmäiseni. Johan selkään sitten sopii 30 vuodessa yksi puukko iskeäkin, tumman ja kuivan lääkärihuumorin taitaja muotoili. Itse asiassa nautin tyylilajista.
Myös selän hoidosta ja kuntoutuksesta yleisemmin ehdittiin puhua, ja kuuntelin tarkasti. Pyöräilyä ja vesiliikuntaa kyllä, kävelyä mieluummin hiekkatiellä ja metsäpolulla kuin asvaltilla, joka käy yksipuolisuudessaan nikamien päälle. Ja lihaskunto-osuudesta kannattaa sovinnolla unohtaa kiertävät vatsalihasliikkeet, joissa paine kohdistuu väistämättä pahaan paikkaan. Istuminen on tunnetusti myrkkyä (touché!) ja satulatuolit ja sähköpöydät peräti suositeltavia.
Teidät on asetettu leikkausjonoon 22.3.16, kirjattiin. Vakuutin saapuvani tarvittaessa nopeallakin varoitusajalla jos vaikka peruutusaikoja, ja järjestelmään tallentui sekin.
Sillä välin oli Brysselissä pommitettu.
Kyllä tässä ihan kunnon iso prolapsi näkyy, tohtori näytti ruudullaan komeilevasta magneettikuvastani ja oli sitä mieltä, että tähän vaivaan taitaisi kirurgisesta toimenpiteestä hyvinkin olla apua. Käytin tilaisuutta kysyä, näkyikö kuvassa selitystä viimeisten 30 vuoden toistuville selkävaivoille, ja kuulemma ainakin sen verran, että tämänkertainen välilevytyrä ei selvästikään ole ensimmäiseni. Johan selkään sitten sopii 30 vuodessa yksi puukko iskeäkin, tumman ja kuivan lääkärihuumorin taitaja muotoili. Itse asiassa nautin tyylilajista.
Myös selän hoidosta ja kuntoutuksesta yleisemmin ehdittiin puhua, ja kuuntelin tarkasti. Pyöräilyä ja vesiliikuntaa kyllä, kävelyä mieluummin hiekkatiellä ja metsäpolulla kuin asvaltilla, joka käy yksipuolisuudessaan nikamien päälle. Ja lihaskunto-osuudesta kannattaa sovinnolla unohtaa kiertävät vatsalihasliikkeet, joissa paine kohdistuu väistämättä pahaan paikkaan. Istuminen on tunnetusti myrkkyä (touché!) ja satulatuolit ja sähköpöydät peräti suositeltavia.
Teidät on asetettu leikkausjonoon 22.3.16, kirjattiin. Vakuutin saapuvani tarvittaessa nopeallakin varoitusajalla jos vaikka peruutusaikoja, ja järjestelmään tallentui sekin.
Sillä välin oli Brysselissä pommitettu.
maanantai 21. maaliskuuta 2016
Juhlaa ja haikeutta
Perjantai-iltana fanseat.comista suorana Salibandyliigaa, lauantaiaamuna yhdeksältä samasta osoitteesta paremman puoliskon luistelukisat.
Sunnuntaina jo paikan päällä Espoon Areenalla, jossa vuorossa nuoremmat. Vaikeasti klenkkaavan kannattaa valita pitkän päivän istumapaikka mahdollisimman läheltä miesten vessaa, valokuvaamisen ajaksi kömmittävä päätyyn.
Pahin kilpailija luisteli hyvät pisteet siinä vaiheessa kun omat tytöt vasta aamujäiden jälkeisellä joukkuelounaalla yhden perheen luona. Aikanaan ilmestyivät tutut värit yläkatsomoon ja katosivat sitten sieltä takatiloihin lämmittelemään.
Hyvin näyttivät kilpailuhermot pitävän, ja joukkue luisteli melkeinpä moitteettoman ohjelman. Kolme minuuttia täydellisyyden tavoittelua on jotenkin niin armoton verrattuna vaikkapa joukkuepalloiluihin, joissa riittää aikaa tehdä virheitä ja paikata niitä.
Yleensä pisteet ja sijoitukset julistetaan päivän päätteeksi, nyt ensi kertaa suuren maailman ja isojen tyyliin, jossa joukkue nousee lavalle kuulemaan omansa ja sen hetken sijansa heti suorituksen jälkeen.
... pisteet vapaaohjelmasta neljäkymmentä pilkku kahdeksankymmentäkaksi ja sijoitus tällä hetkellä - ensimmäinen, räjäytti kenttäkuulutus lauman hyppimään, kiljumaan, halauksiin ja onnen kyyneliin. Kaikki tiesivät, ettei todellisia kilpailijoita enää olisi tulossa.
Pari tuntia myöhemmin palkintojenjaossa tutut tuuletukset, joissa ei enää valokuvaajiakaan tarvittaisi kun tytöt ikuistavat samalla kaiken kännyköillään. Ja poseeraavat aivan eri rentoudella ja itsevarmuudella kuin meidän ikäpolvemme.
Haikeutta ilmassa niin tyttöjen kuin vanhempienkin kesken. Koeta nyt saada selkäsi kuntoon ja hyvää jatkoa jollei enää törmätä, kävi S:n isä toivottamassa. Monelle tämä oli viimeinen luistelu tässä joukkueessa, nyt edessä jokakeväiset jännittävät ajat. Kuka mahtuu seuran vanhempaan ryhmään, kenellä ikä sallii vielä jatkaa nykyisessä, kuka joutuu etsimään uuden seuran ja kuka laittaa luistimet naulaan. Pääkaupunkiseudun jäähalleissa nähdään näinä viikkoina paljon luistelijoita tryouteilla.
Sillä tavalla säälimätön laji, etenkin menestyvässä seurassa. Muualla Suomessa on tarjokkaita monessa paikassa niin vähän, että jokainen halutaan mukaan.
Sunnuntaina jo paikan päällä Espoon Areenalla, jossa vuorossa nuoremmat. Vaikeasti klenkkaavan kannattaa valita pitkän päivän istumapaikka mahdollisimman läheltä miesten vessaa, valokuvaamisen ajaksi kömmittävä päätyyn.
Pahin kilpailija luisteli hyvät pisteet siinä vaiheessa kun omat tytöt vasta aamujäiden jälkeisellä joukkuelounaalla yhden perheen luona. Aikanaan ilmestyivät tutut värit yläkatsomoon ja katosivat sitten sieltä takatiloihin lämmittelemään.
Hyvin näyttivät kilpailuhermot pitävän, ja joukkue luisteli melkeinpä moitteettoman ohjelman. Kolme minuuttia täydellisyyden tavoittelua on jotenkin niin armoton verrattuna vaikkapa joukkuepalloiluihin, joissa riittää aikaa tehdä virheitä ja paikata niitä.
Yleensä pisteet ja sijoitukset julistetaan päivän päätteeksi, nyt ensi kertaa suuren maailman ja isojen tyyliin, jossa joukkue nousee lavalle kuulemaan omansa ja sen hetken sijansa heti suorituksen jälkeen.
... pisteet vapaaohjelmasta neljäkymmentä pilkku kahdeksankymmentäkaksi ja sijoitus tällä hetkellä - ensimmäinen, räjäytti kenttäkuulutus lauman hyppimään, kiljumaan, halauksiin ja onnen kyyneliin. Kaikki tiesivät, ettei todellisia kilpailijoita enää olisi tulossa.
Pari tuntia myöhemmin palkintojenjaossa tutut tuuletukset, joissa ei enää valokuvaajiakaan tarvittaisi kun tytöt ikuistavat samalla kaiken kännyköillään. Ja poseeraavat aivan eri rentoudella ja itsevarmuudella kuin meidän ikäpolvemme.
Haikeutta ilmassa niin tyttöjen kuin vanhempienkin kesken. Koeta nyt saada selkäsi kuntoon ja hyvää jatkoa jollei enää törmätä, kävi S:n isä toivottamassa. Monelle tämä oli viimeinen luistelu tässä joukkueessa, nyt edessä jokakeväiset jännittävät ajat. Kuka mahtuu seuran vanhempaan ryhmään, kenellä ikä sallii vielä jatkaa nykyisessä, kuka joutuu etsimään uuden seuran ja kuka laittaa luistimet naulaan. Pääkaupunkiseudun jäähalleissa nähdään näinä viikkoina paljon luistelijoita tryouteilla.
Sillä tavalla säälimätön laji, etenkin menestyvässä seurassa. Muualla Suomessa on tarjokkaita monessa paikassa niin vähän, että jokainen halutaan mukaan.
lauantai 19. maaliskuuta 2016
#rikurantautuminen
Pitänyt tällä viikolla jupista tästä samasta, mutta Jyrki Lehtola hoitikin jo homman Ilta-Sanomissa.
Kolumnistit, jotka matkustavat ulkomaille toteamaan kuinka tylsää ja takapajuista meillä Suomessa on.
Ja tästä We are responsible, but I am not -kirjoitustavastahan on lausunut muun muassa tohtori Dalrymple.
Kolumnistit, jotka matkustavat ulkomaille toteamaan kuinka tylsää ja takapajuista meillä Suomessa on.
Ja tästä We are responsible, but I am not -kirjoitustavastahan on lausunut muun muassa tohtori Dalrymple.
perjantai 18. maaliskuuta 2016
Muistolippaasta
TV:stä tuli perjantai-iltapäivisin lastenohjelmia. Musta ori ainakin,
ja ehkä Skippy. Niiden jälkeen oli aika lähteä V:n kanssa kirjastoon.
Kulmakaupasta Mechelininkadun ja Museokadun kulmasta salmiakkirenkaita, jääkarkkeja, merkkareita ja salmiakkijauhoa. Sitten Mecklua pohjoiseen ja puiston poikki kirjastoon.
Pölyn ja kirjojen tuoksu, isoista ikkunoista paistava kevätaurinko. Kuljettiin lastenosaston hyllyt järjestyksessä. Kun edellä kulkeva löysi hyvän, oli toisen vuoro siirtyä eteen. Systeemi kehitettiin muutaman kiilailun ja käsirysyn jälkeen.
Se euforinen tunne kotimatkalla: edessä viikonloppu ja aikaa lukea: kassissa Sivar Ahlrudia, Enid Blytonia, ehkä Väinö Riikkilän tai Jules Vernen tai Aaro Hongan teoksia tai Lisa Tetznerin Musta veljeskunta tai Bigglesejä. Seitsemän vanhana olin aloitellut Oliver Twistillä ja Saattueella Murmanskiin, mutta tenavaklassikotkin ehdittiin.
Voi olla, että nykynuoriso ei koe samaa. Mutta ehkä jostain muusta.
Kirjoitettu aikaisemmin tänään kommentiksi toisaalle.
Kulmakaupasta Mechelininkadun ja Museokadun kulmasta salmiakkirenkaita, jääkarkkeja, merkkareita ja salmiakkijauhoa. Sitten Mecklua pohjoiseen ja puiston poikki kirjastoon.
Pölyn ja kirjojen tuoksu, isoista ikkunoista paistava kevätaurinko. Kuljettiin lastenosaston hyllyt järjestyksessä. Kun edellä kulkeva löysi hyvän, oli toisen vuoro siirtyä eteen. Systeemi kehitettiin muutaman kiilailun ja käsirysyn jälkeen.
Se euforinen tunne kotimatkalla: edessä viikonloppu ja aikaa lukea: kassissa Sivar Ahlrudia, Enid Blytonia, ehkä Väinö Riikkilän tai Jules Vernen tai Aaro Hongan teoksia tai Lisa Tetznerin Musta veljeskunta tai Bigglesejä. Seitsemän vanhana olin aloitellut Oliver Twistillä ja Saattueella Murmanskiin, mutta tenavaklassikotkin ehdittiin.
Voi olla, että nykynuoriso ei koe samaa. Mutta ehkä jostain muusta.
Kirjoitettu aikaisemmin tänään kommentiksi toisaalle.
torstai 17. maaliskuuta 2016
Aikamatkailija
Finna.fi:n kuvakokoelma lienee tämän hetken paras korvike.
Hauilla "Töölö", "Mechelininkatu", "Runeberginkatu", ""Taivallahti" ja niin edelleen löytyy melkoinen aarreaitta menneisyyden näkymiä. Ja tutuista tutuimmissa kohdissa yhtäkkiä vanhoja puutaloja, joita en ole tiennyt olleenkaan.
Sellaista vielä kaipaisin, josta hahmottaisin Taivallahden teurastamon tarkan paikan.
Nämä kaksi kuvaavat lapsuuteni kotitalon rakentamista 1927 ja ympäristön muotoutumista. Huimaa.
Julkaisulupa Nimeä 4.0 Kansainvälinen (CC BY 4.0)
Talonrakennustöitä
Helsingin kaupunginmuseo
Talonrakennustöitä. Caloniuksenkatu 2.
Rakennusmestari Arvo Ilmari Tikka auton vieressä, taustalla
Caloniuksenkatu 4, 6, 8, 10 ja Runeberginkatu 41. -- repronegatiivi
vedos, filmi paperi, mv
Raitiokiskojen asennustöitä Mechelininkadun ja Caloniuksenkadun kulmassa.
Raitiokiskojen asennustöitä Mechelininkadun ja Caloniuksenkadun kulmassa.
Helsingin kaupunginmuseo
negatiivi, lasi, mv
Magneettirekka
Kun on kyennyt kolme kuukautta nukkumaan vain kyljellään, ajatuskin 20 minuutista selinmakuulla nostaa hien pintaan. Muutama kotona tehty ennakkoharjoituskaan ei näkymiä parantanut.
Mutta alle normiannos parasetamolia ja yliannos ibuprofeenia ja tulta päin. Jospa tilanteen adrenaliini kantaisi loput.
Ilmoittauduin kellarissa kolmiosairaalan uumenissa, mutta hoitaja lähti samantien saattamaan käytäviä, hissejä ja toisia käytäviä myöten toiseen aulaan. Kävelin kumarassa kuin rollaattorivanhus, ilman ajopeliä vain. Sairaalassa se tuntui vähemmän kiusalliselta kuin kadulla. Ulkopuolella valkoinen rekan perävaunu kyljessään sanat HUS Kuvantaminen.
Allekirjoitin vakuutuksen, ettei kehossani ole kranaatinsirpaleita tai muuta metallia. Hoitajaa ei huoleni asennosta juuri liikuttanut, pari tukea sentään jalkojen alle ja polvia koukkuun, mikä helpottaa hiukan. Sitten hälytysnappi rinnan päälle, kuulokkeet korville ja jalat edellä uuniin.
Rahisevista luureista kuului radiota sen verran, että kappaleen melkein tunnisti ja että nyt ilmeisesti puhutaan. Kone huusi, surisi, piti taukoja, myllytti, taukosi ja alkoi taas. TAO TAO TAO TAO TAO TAO ja kohta se olikin OTA OTA OTA OTA OTA OTA OTA. Kipuaallot oikeassa kintussa hyökyivät sekunti sekunnilta korkeampina, mutta työnsin käsillä yläkroppaa ja samalla rankaa pidemmäksi. Hengittelin karmiininpunaista särkyä ulos itsestäni ilmastoinnin hajotettavaksi.
Ainakin kaksi biisiä jo mennyt ja sen verran puhetta että ainakin puolivälissä, ehdin miettiä kun laveri jo alkoi liukua ulos laitteesta. Hyvät kuvat, hoitaja vakuutti kun kysyin, olinko saanut oltua tarpeeksi liikkumaton.
Matkalla sairaalan taksitolpalle puolen tusinaa kyykkytaukoa.
Vielä iltayöstäkin tiesi olleensa.
Mutta alle normiannos parasetamolia ja yliannos ibuprofeenia ja tulta päin. Jospa tilanteen adrenaliini kantaisi loput.
Ilmoittauduin kellarissa kolmiosairaalan uumenissa, mutta hoitaja lähti samantien saattamaan käytäviä, hissejä ja toisia käytäviä myöten toiseen aulaan. Kävelin kumarassa kuin rollaattorivanhus, ilman ajopeliä vain. Sairaalassa se tuntui vähemmän kiusalliselta kuin kadulla. Ulkopuolella valkoinen rekan perävaunu kyljessään sanat HUS Kuvantaminen.
Allekirjoitin vakuutuksen, ettei kehossani ole kranaatinsirpaleita tai muuta metallia. Hoitajaa ei huoleni asennosta juuri liikuttanut, pari tukea sentään jalkojen alle ja polvia koukkuun, mikä helpottaa hiukan. Sitten hälytysnappi rinnan päälle, kuulokkeet korville ja jalat edellä uuniin.
Rahisevista luureista kuului radiota sen verran, että kappaleen melkein tunnisti ja että nyt ilmeisesti puhutaan. Kone huusi, surisi, piti taukoja, myllytti, taukosi ja alkoi taas. TAO TAO TAO TAO TAO TAO ja kohta se olikin OTA OTA OTA OTA OTA OTA OTA. Kipuaallot oikeassa kintussa hyökyivät sekunti sekunnilta korkeampina, mutta työnsin käsillä yläkroppaa ja samalla rankaa pidemmäksi. Hengittelin karmiininpunaista särkyä ulos itsestäni ilmastoinnin hajotettavaksi.
Ainakin kaksi biisiä jo mennyt ja sen verran puhetta että ainakin puolivälissä, ehdin miettiä kun laveri jo alkoi liukua ulos laitteesta. Hyvät kuvat, hoitaja vakuutti kun kysyin, olinko saanut oltua tarpeeksi liikkumaton.
Matkalla sairaalan taksitolpalle puolen tusinaa kyykkytaukoa.
Vielä iltayöstäkin tiesi olleensa.
keskiviikko 16. maaliskuuta 2016
Kiirettä raja-asemalla
Ai niin, viimeisen jakson käsikirjoituksen pitää olla valmis huomisaamuna, tuntui joku Deutschland 83:n tekijätiimissä päässeen yllättämään. Sen verran kiireellä oli päätösjakson lankoja vedelty yhteen.
Miksi Berliinissä keikkailevan bändin yksi jäsen yhtäkkiä lähtisi paikallisen järjestelykomitean jäsenen sohvalle kun matkaan varmasti kuuluisi hotellimajoituskin? Pikkutyttökö ei sanoisi mitään vanhemmilleen nähtyään vieraan miehen kipuavan kyytiin farmariauton takaosaan?
Hyvä aloitus se pieni hetki, jossa idän kasvatti Annett ja länsihippi Yvonne keskustelevat viinipullon äärellä.
Ja mielenkiintoinen väläys koko tiedusteluapparaattiin, jossa havainnot johtavat johtopäätöksiin ja ne toimenpiteisiin, joista äärimmäisenä tässä ydinsota. Mikä on totta, kenen mielestä ja millä motiiveilla?
Pisteet lopetuksesta, jossa uskallettiin jättää asiat auki ja levälleen.
Miten Martinille olisi käynyt, jos tarina ei olisi ollut fiktiota? Kansanvankilaan vaiko vain ylenemiskieltoon? Entä nöpönen mutta inasen yksioikoinen Annett?
Ja koko DDR:n loppuhan alkoi ollakin jo näköpiirissä...
... tai siis jälkikäteen katsoen alkoi. Aikalaiset itäpuolella eivät sitä ehkä arvanneet.
Miksi Berliinissä keikkailevan bändin yksi jäsen yhtäkkiä lähtisi paikallisen järjestelykomitean jäsenen sohvalle kun matkaan varmasti kuuluisi hotellimajoituskin? Pikkutyttökö ei sanoisi mitään vanhemmilleen nähtyään vieraan miehen kipuavan kyytiin farmariauton takaosaan?
Hyvä aloitus se pieni hetki, jossa idän kasvatti Annett ja länsihippi Yvonne keskustelevat viinipullon äärellä.
Ja mielenkiintoinen väläys koko tiedusteluapparaattiin, jossa havainnot johtavat johtopäätöksiin ja ne toimenpiteisiin, joista äärimmäisenä tässä ydinsota. Mikä on totta, kenen mielestä ja millä motiiveilla?
Pisteet lopetuksesta, jossa uskallettiin jättää asiat auki ja levälleen.
Miten Martinille olisi käynyt, jos tarina ei olisi ollut fiktiota? Kansanvankilaan vaiko vain ylenemiskieltoon? Entä nöpönen mutta inasen yksioikoinen Annett?
Ja koko DDR:n loppuhan alkoi ollakin jo näköpiirissä...
... tai siis jälkikäteen katsoen alkoi. Aikalaiset itäpuolella eivät sitä ehkä arvanneet.
maanantai 14. maaliskuuta 2016
Vastuu on kuulijalla
Kun ammoinen koulukaverini K intoilee verkossa tuotteesta tai yrityksestä, mietin ensimmäiseksi, mahtaako kyseessä tälläkin kertaa aivan sattumoisin olla hänen PR-toimistonsa asiakas.
Somessa ilmiö korostuu: on aina vain vaikeampaa löytää vilpittömän aitoa innostusta siellä, missä kehutaan markkinointimielessä itseä, omaa työnantajaa tai tuttua tai tämän firmaa I'll scratch your back and you'll scratch mine -periaatteella.
Itsekin olen totta kai osa samaa ilmiötä. Vaikka innostukseni aihe onkin uuttunut kitukasvuiseksi leipäpuuksi, huomaan miettiväni, olenko tosiaan näin innoissani vai lisäsinkö tuon huutomerkin perään leipäpappina.
Kun katsoo vanhoja elokuvia tai dokumentteja Yhdysvalloista, tajuaa, että olemme vain tulleet kymmeniä vuosia perässä. Siellä kaikki on ollut jo ainakin 150 vuotta käärmeöljyä ja parrakasta naista, P.T. Barnumia ja markkinointia, johon on sisäänrakennettuna silmänisku, yhteinen tieto, että tämä on vain mainospuhetta.
Paul Mazurskyn ohjaamassa Moscow on the Hudsonissa Robin Williamsin näyttelemä loikkari Vladimir Ivanoff oli amerikankarnevaalin keskellä ihmeissään: kuinka juuri tuon pienen myyntikärryn hot dogit sattuivatkin olemaan best in New York.
Elokuvan lopussa, jos enää muistan, Saveli Kramarovin näyttelemä ennen Ivanoffia vahtinut entinen KGB-mies myy kärrystä hot dogeja ja on jo oppinut ilmoittamaan niiden olevan best in New York.
Voi olla, että pidin siitä entisestä viattomasta ja virallisesta Suomesta enemmän mutten ole varma. Tässäkin menossa on oma hauskuutensa.
Ei sillä, että mielipiteeni (siinäkään) asiassa mitään painaisi.
Somessa ilmiö korostuu: on aina vain vaikeampaa löytää vilpittömän aitoa innostusta siellä, missä kehutaan markkinointimielessä itseä, omaa työnantajaa tai tuttua tai tämän firmaa I'll scratch your back and you'll scratch mine -periaatteella.
Itsekin olen totta kai osa samaa ilmiötä. Vaikka innostukseni aihe onkin uuttunut kitukasvuiseksi leipäpuuksi, huomaan miettiväni, olenko tosiaan näin innoissani vai lisäsinkö tuon huutomerkin perään leipäpappina.
Kun katsoo vanhoja elokuvia tai dokumentteja Yhdysvalloista, tajuaa, että olemme vain tulleet kymmeniä vuosia perässä. Siellä kaikki on ollut jo ainakin 150 vuotta käärmeöljyä ja parrakasta naista, P.T. Barnumia ja markkinointia, johon on sisäänrakennettuna silmänisku, yhteinen tieto, että tämä on vain mainospuhetta.
Paul Mazurskyn ohjaamassa Moscow on the Hudsonissa Robin Williamsin näyttelemä loikkari Vladimir Ivanoff oli amerikankarnevaalin keskellä ihmeissään: kuinka juuri tuon pienen myyntikärryn hot dogit sattuivatkin olemaan best in New York.
Elokuvan lopussa, jos enää muistan, Saveli Kramarovin näyttelemä ennen Ivanoffia vahtinut entinen KGB-mies myy kärrystä hot dogeja ja on jo oppinut ilmoittamaan niiden olevan best in New York.
Voi olla, että pidin siitä entisestä viattomasta ja virallisesta Suomesta enemmän mutten ole varma. Tässäkin menossa on oma hauskuutensa.
Ei sillä, että mielipiteeni (siinäkään) asiassa mitään painaisi.
Vielä niitä honkia humisee tai siis katsottavaa verkossa riittää
Ennalta vain YouTube-väläyksistä ja meemikuvista tuttu Anchorman: The Legend of Ron Burgundy. Yllättävän hauska, etenkin kun itse muistaa, millaista 70-luvulla oli.
Yle Teemalla eilen studiomuusikoista kertova Wrecking Crew. ADHD-leikatuista jaksoista huolimatta mielenkiintoinen, enpä itsekään olisi tiennyt, kuinka pieni joukko huippuja on soittanut niin loputtomalla listalla menestyslevyjä. Ja että erinäiset menestyneetkään ryhmät eivät soittaneet levyillään itse koska saatavilla oli niin paljon taitavampia. Tienasin parhaina vuosina enemmän kuin presidentti, basistitar muisteli, ja vientiä taisi parhailla ollakin. Mutta ei ilman vaivannäköä. Muistelut siitä, kuinka loputtoman määrän harjoittelua, alku-uran paskakeikkoja ja työtunteja nousu eliittiin vaati, olivat valaisevia. Ja myös tuhkimotarinan loppu kun studiolle aikanaan ilmestyivät uudet bändit, jotka halusivat soittaa levynsä itse.
Mutta on Amerikassa tehty loputon määrä hienoa musiikkia. Ohjelman jälkeen vielä etsittävä YouTubesta kappaleita, joita ohjelmassa korviin osui.
Yhden tunnin voi aina käyttää kertaamalla YouTubesta Saksan pelien kohokohdat kesän 2014 voitokkaista MM-kisoista. Äkkiä ennen kuin tekijänoikeuspoliisi poistaa pätkän verkosta. Mainion selkeää selostajasaksaa, sitäpaitsi.
Ja päälle sälää kuten Yle Areenan Hercule Poirot -jaksoja, niitä lyhyempiä, ja Netflixistä Frendejä. Kuinka nuoria ja söpöjä Monica, Rachel ja Phoebs aikanaan olivatkaan. Ja kuinka hiottua tuotanto dialogin lohkaisuineen ja ajoituksineen. Ei Frasierin luokkaa mutta nuorten aikuisten tasolle sovitettuna.
Yle Teemalla eilen studiomuusikoista kertova Wrecking Crew. ADHD-leikatuista jaksoista huolimatta mielenkiintoinen, enpä itsekään olisi tiennyt, kuinka pieni joukko huippuja on soittanut niin loputtomalla listalla menestyslevyjä. Ja että erinäiset menestyneetkään ryhmät eivät soittaneet levyillään itse koska saatavilla oli niin paljon taitavampia. Tienasin parhaina vuosina enemmän kuin presidentti, basistitar muisteli, ja vientiä taisi parhailla ollakin. Mutta ei ilman vaivannäköä. Muistelut siitä, kuinka loputtoman määrän harjoittelua, alku-uran paskakeikkoja ja työtunteja nousu eliittiin vaati, olivat valaisevia. Ja myös tuhkimotarinan loppu kun studiolle aikanaan ilmestyivät uudet bändit, jotka halusivat soittaa levynsä itse.
Mutta on Amerikassa tehty loputon määrä hienoa musiikkia. Ohjelman jälkeen vielä etsittävä YouTubesta kappaleita, joita ohjelmassa korviin osui.
Yhden tunnin voi aina käyttää kertaamalla YouTubesta Saksan pelien kohokohdat kesän 2014 voitokkaista MM-kisoista. Äkkiä ennen kuin tekijänoikeuspoliisi poistaa pätkän verkosta. Mainion selkeää selostajasaksaa, sitäpaitsi.
Ja päälle sälää kuten Yle Areenan Hercule Poirot -jaksoja, niitä lyhyempiä, ja Netflixistä Frendejä. Kuinka nuoria ja söpöjä Monica, Rachel ja Phoebs aikanaan olivatkaan. Ja kuinka hiottua tuotanto dialogin lohkaisuineen ja ajoituksineen. Ei Frasierin luokkaa mutta nuorten aikuisten tasolle sovitettuna.
sunnuntai 13. maaliskuuta 2016
Ja yhtäkkiä ulkona oli kevät
Ihan keväthän siellä, huomasin jo kulman ympäri autoon klenkatessa. Ja autosta.
Aurinko paistoi, viemärit lorisivat, kura roiskui.
Kevät. Siellä ulkona.
Talin hallissa sama puoliummehtunut hämärä kuin aina. Pujottauduin kameroineni kentän puolelle kalaverkkoa ja istuin maahan keskiviivan tuntumaan. Harjoituspeleissä erotuomari tuskin tulee häätämään, vakavammissa niin saattaa käydä avustavien kirmatessa lippuineen rajaa eestaas.
Peli oli tasaisempi kuin selvistä numeroista voisi päätellä ja pääsy pelaamaan eksoottisia turkulaisia vastaan pieni tapaus sinänsä.
Kotona väsytti, taas yhden sekavan yön jälkeen. Nuudelien ja possun perään kuolatirsat pöydän ääressä, kunnes oli aika keittää kahvit ja lähteä ripustamaan pyykit vintille.
keskiviikko 9. maaliskuuta 2016
Yövuorossa
Iskiaskivun hoidossa voidaan käyttää parasetamolia tai parasetamolin ja heikon opioidin yhdistelmää.
Käypä hoito: Alaselkäkipu
Ihan kelpo suositus, ja se heikko opioidi lienee käytännössä tätä tramadolia. Huono puoli on, että tramadolin syömisen lopettamisen jälkeen ei nukuta edes yöllä ja kone tuntuu muutenkin käyvän ylikierroksilla.
Onneksi on verkko, ja yöviihde kaivettiin tällä kertaa Yle Areenan puolelta.
Deutschland 83:n vipinään alkaa jo tottua. Jaksot tuntuvat loppuvan kesken, mikä on varmin hyvän ohjelman merkki.
Runollinen dokumentti Muscle Shoals. Kauniita kuvia, kaunista musiikkia ja sitä yhtä tärkeää eli tarinoita. Loppua kohden ote hiukan höltyi tähtien luetteluksi, mutta silti. Tosin Bonon pönötyksessä on jotain erityisen ärsyttävää.
Now Muscle Shoals has got the Swampers
And they've been known to pick a song or two
Kaavailin ensin otsikoksi Sekakäyttäjän kokemuksia, mutta sekakäyttö taitaa yleensä viitata lääkkeiden ja alkoholin sekoittamiseen. Jälkimmäistä riittää yleensä se yksi saunaolut viikossa, ja nyt viime aikoina on sekin jäänyt pois näitä rohtoja popsiessa. Edellisen olueni taisin maistaa joskus joulukuussa.
Käypä hoito: Alaselkäkipu
Ihan kelpo suositus, ja se heikko opioidi lienee käytännössä tätä tramadolia. Huono puoli on, että tramadolin syömisen lopettamisen jälkeen ei nukuta edes yöllä ja kone tuntuu muutenkin käyvän ylikierroksilla.
Onneksi on verkko, ja yöviihde kaivettiin tällä kertaa Yle Areenan puolelta.
Deutschland 83:n vipinään alkaa jo tottua. Jaksot tuntuvat loppuvan kesken, mikä on varmin hyvän ohjelman merkki.
Runollinen dokumentti Muscle Shoals. Kauniita kuvia, kaunista musiikkia ja sitä yhtä tärkeää eli tarinoita. Loppua kohden ote hiukan höltyi tähtien luetteluksi, mutta silti. Tosin Bonon pönötyksessä on jotain erityisen ärsyttävää.
Now Muscle Shoals has got the Swampers
And they've been known to pick a song or two
Kaavailin ensin otsikoksi Sekakäyttäjän kokemuksia, mutta sekakäyttö taitaa yleensä viitata lääkkeiden ja alkoholin sekoittamiseen. Jälkimmäistä riittää yleensä se yksi saunaolut viikossa, ja nyt viime aikoina on sekin jäänyt pois näitä rohtoja popsiessa. Edellisen olueni taisin maistaa joskus joulukuussa.
tiistai 8. maaliskuuta 2016
Lyhyt tunteiden vuoristorata
Karmea tunne kun yhtäkkiä tajuaa tankkaavansa dieselpesukoneeseen bensiiniä.
Ei muuta vaihtoehtoa kun kutsua asentaja irrottamaan kaikki ne letkut ja sähkökytkennät, sitten kuljetus korjaamolle ja takaisin ennen kuin matka voi jatkua.
Helpotuksen tunne herätessä.
Ei muuta vaihtoehtoa kun kutsua asentaja irrottamaan kaikki ne letkut ja sähkökytkennät, sitten kuljetus korjaamolle ja takaisin ennen kuin matka voi jatkua.
Helpotuksen tunne herätessä.
sunnuntai 6. maaliskuuta 2016
Puoli päivää sinisessä penkissä
Ennen ollutkaan Espoon Areenalla ennen aamukahdeksaa mutta kun ovelta ovelle pääsi. Tai ainakin melkein. Kaksi kyykkyhuilia siellä päässä 200 metrin matkalla autolta oikealle ovelle.
Istumaan siniseen penkkiin päätyyn tai lopulta sittenkin kulman tuntumaan, jossa pleksi ei tullut linjalle.
Kamera esiin oman seuran joukkueiden viimeistelyharjoitusten ajaksi ja sitten pari tuntia myöhemmin uudelleen kisasuorituksia varten. Sopivat sijoitukset perheeseen takasivat iltapäiväksi mitalikahvit, mutta isoin juttu oli kuitenkin pikkuisimpien ihkaensimmäinen mitali. Niin euforisen haltioituneita ilmeitä ei urheilussakaan usein näe.
Ennen lähtöä vielä MM-kisoihin matkaavien ohjelmat näytös- ja kannustushengessä.
Iltapäivällä kotona väsytti. Siinä määrin, että heräsin kun kädestä kirvonnut iPad kolahti lattiaan.
Istumaan siniseen penkkiin päätyyn tai lopulta sittenkin kulman tuntumaan, jossa pleksi ei tullut linjalle.
Kamera esiin oman seuran joukkueiden viimeistelyharjoitusten ajaksi ja sitten pari tuntia myöhemmin uudelleen kisasuorituksia varten. Sopivat sijoitukset perheeseen takasivat iltapäiväksi mitalikahvit, mutta isoin juttu oli kuitenkin pikkuisimpien ihkaensimmäinen mitali. Niin euforisen haltioituneita ilmeitä ei urheilussakaan usein näe.
Ennen lähtöä vielä MM-kisoihin matkaavien ohjelmat näytös- ja kannustushengessä.
Iltapäivällä kotona väsytti. Siinä määrin, että heräsin kun kädestä kirvonnut iPad kolahti lattiaan.
torstai 3. maaliskuuta 2016
Leffanurkka ad infinitum
The Bletchley Circle: Blood on their hands.
Kesken toisen jakson nukahd
Vaikka löydyinkin aamukuudelta muslimin rukousasennosta, yö oli viimeaikaisia parempi sellainen. Ei mitään muistikuvaa päätymisestä siihen.
- - -
Törmääminen Gerald the Gorilla -sketsiin nosti taas esiin brittihuumorin ylivertaisuuden. Arvaan sen useinkin liittyvän suuresti englannin kieleen ja sen sävyihin.
Ja sitten erikseen vielä nuori Pamela Stephenson.
Kesken toisen jakson nukahd
Vaikka löydyinkin aamukuudelta muslimin rukousasennosta, yö oli viimeaikaisia parempi sellainen. Ei mitään muistikuvaa päätymisestä siihen.
- - -
Törmääminen Gerald the Gorilla -sketsiin nosti taas esiin brittihuumorin ylivertaisuuden. Arvaan sen useinkin liittyvän suuresti englannin kieleen ja sen sävyihin.
Ja sitten erikseen vielä nuori Pamela Stephenson.
keskiviikko 2. maaliskuuta 2016
James Bond junior
Vauhti vain kiihtyy Deutschland 83:ssa, ja muun actionin lomassa päähenkilö kellistää naisia kuin James Bond parhaina päivinään.
Kovasti babyfaceja nämä sarjan kaksi "Bundeswehrin yliluutnanttia", muuten, ja organisaatio muutenkin aika kaukana preussilaisista perinteistä.
Melkein eniten kyllä jostain syystä nautin sarjan itäsaksalaisista pukeutumis-, ja sisustustyyleistä hailakoine väreineen tummanruskealla höystettyinä.
Kehuttu ääniraita vain jää kuulematta kun katsoo yön pimeydessä volyymit nollille ruuvattuina.
Kovasti babyfaceja nämä sarjan kaksi "Bundeswehrin yliluutnanttia", muuten, ja organisaatio muutenkin aika kaukana preussilaisista perinteistä.
Melkein eniten kyllä jostain syystä nautin sarjan itäsaksalaisista pukeutumis-, ja sisustustyyleistä hailakoine väreineen tummanruskealla höystettyinä.
Kehuttu ääniraita vain jää kuulematta kun katsoo yön pimeydessä volyymit nollille ruuvattuina.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
