Ystävällinen tweettaaja vinkkasi elokuvan kokoversiosta verkossa, ja Saksan maajoukkueen pelejä 40 vuotta jännittäneen oli toki pakko nähdä.
Maailman etuoikeutetuimpia kavereita, tuli mieleen kohtauksista uima-altaalla, hiekkarannalla valtameren maininkien pauhussa, aurinkotuolissa (varmaankin holiton) kookospähkinäjuoma kourassa. Etenkin kun kontrastina taustalla köyhä Brasilia.
Saksalainen valmistautuminen. Paksun harjoitussuunnitelmavihon nimillä, minuuttimäärillä ja taktiikkakuvioilla täyttyvät sivut.
Brasilian pelaajien ja fanien shokki ja suru MM-välierän jälkeen. Pieteetillä kuvattuna, näkisin.
Välähdykset finaalista. Argentiinan avopaikat saivat vieläkin jännittämään, vaikka tiesin, miten pelissä kävi.
Finaalin jälkeiset näkymät, oikeastaan täysin samat kuin vaikkapa juuri salibandyn maailmanmestaruuden voittaneella joukkueella. Bussimatka areenalta hotellille kulta kaulassa ja loputtomat hymyt, hihkumiset, siinä hetkessä improvisoidut laulut. Kaikki niin kevyttä, jalat puoli metriä ilmassa.
Ja lopultahan vanha joukkuepalloilija katsoo tällaista päästäkseen hetkeksi takaisin pelireissun maailmaan: sinne, missä ollaan jätkien kanssa irti arjesta ja maailmasta, ajantappamisen, valmistautumisten, lämpöjen, voittojen ilon ja tappioiden pettymyksen ja loputtomien tyhmien vitsien viidennessä ulottuvuudessa.
Ja näkyi elokuvassakin korostettavan sitä, mikä pokaalin jatkettua matkaa ja mitalien pölyttyessä kaapissa on tallella: muistot joukkueen yhteisestä fiiliksestä ja huikeasta matkasta näiden jätkien kanssa.
Tähän trailerina
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti